Siirry sisältöön

Seksuaalioikeudet osa 10: Miten sä voit edistää seksuaalioikeuksia?

Julkaistu 30.10.2020 - Väestöliitto
Vaikuttamisen lähtökohtana on se, että ihmiset tietävät oikeuksistaan ja osaavat vaatia muutosta epäkohtiin. Vaikuttamisen mahdollistaminen on siten avainasemassa kestävälle kehitykselle.
Poikien Puhelin -
Tuottanut Väestöliitto

Kestävä kehitys vaatii aktiivista epäkohtiin tarttumista ja muutosten tekemistä. Kaikilla on oikeus ja velvollisuus vaikuttaa omien ja muiden seksuaalioikeuksien toteutumiseen. Ei riitä, että vain osa yhteiskunnan ihmisistä on mukana vaikuttamassa. Tarvitaan myös poikien ja nuorten miesten näkemystä ja osallistumista, koska he tietävät parhaiten, millaista muutosta he haluavat. Ihmisten on voitava vaikuttaa itseään koskevaan päätöksentekoon niin perheiden, yhteisöjen, valtioiden kuin YK:n tasolla.

Seksuaalioikeuksien ytimessä on sukupuolten tasa-arvo ja jokaisen oikeus tehdä itsenäisiä päätöksiä oman kehonsa ja elämänsä suhteen. Erityisesti nuorten on tärkeää voida vaikuttaa seksuaalisuuteensa liittyviin päätöksiin. Seksuaalioikeudet ovat keskeisiä nuorille, sillä ne vaikuttavat seksuaalisen ja sukupuoli-identiteetin muodostumisen lisäksi heidän terveyteensä, koulutukseensa ja tulevaisuuden ansaintamahdollisuuksiin. Nuorten ääni jää hyvin usein päätöksenteon ulkopuolelle, vaikka nuoria on maailmassa enemmän kuin koskaan.

Ihmisoikeudet eivät toteudu ylhäältä alaspäin määriteltyinä totuuksina, vaan ihmisten tulee voida vaikuttaa myös niiden sisältöjen määrittelyyn. Perinne tai näin on aina ollut -ajattelu ei ole peruste olemassa olevalle lainsäädännölle. Lainsäädäntöä ja yhteiskunnan normeja pitää voida tarkastella kriittisesti. Valtion tulee tarjota kansalaisille mahdollisuus helppoon, tasa-arvoiseen ja tulokselliseen osallistumiseen lakien suunnitteluun, täytäntöönpanoon ja seurantaan.

Nuoret ovat tärkeässä osassa yhteiskunnan kehitystä, ja heille pitää myös opettaa vaikuttamista ja kertoa eri vaikuttamisen keinoista. Vaikuttamisen lähtökohtana on se, että ihmiset tietävät oikeuksistaan ja osaavat vaatia muutosta epäkohtiin. Tunne siitä, että voi omilla valinnoillaan ja toimillaan vaikuttaa oman elämän suuntaan ja muiden ihmisen mahdollisuuksiin, on keskeinen hyvinvoinnin tae. Vain siten yhteiskunnat voivat kehittyä sellaisiksi, että ne ovat olemassa kaikkia asukkaitaan varten. Vaikuttamisen mahdollistaminen on siten avainasemassa kestävälle kehitykselle. Yhteiskunta, jossa seksuaalioikeudet toteutuvat, hyödyttää kaikkia.

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Seksuaalisuus-teemachat 13.5.2024

Miten gynekologinen sairaus ja oireet vaikuttavat seksuaalisuuteen? Tervetuloa Korennon teemachattiin keskustelemaan sairauden vaikutuksesta...

Seksuaalisuus-teemachat 6.5.2024

Miten gynekologiset sairaudet ja oireet vaikuttavat seksuaalisuuteen? Tervetuloa Korennon teemachattiin keskustelemaan sairauden vaikutuksesta...

Mitä tehdä, kun seksitauti pelottaa valtavasti?

Seksitautitartunnan pelko on tavallinen tunne tilanteissa, joissa kondomi tai suuseksisuoja on jäänyt käyttämättä. Jos pelko vaikuttaa...