Artikkelit
Artikkelit ovat kirjoitettuja tekstisisältöjä, jotka järjestöjen asiantuntijat ovat tuottaneet. Artikkeleita voi seuloa kohderyhmän tai aihealueen mukaan.
Lantiopohjan lihakset ovat tärkeä lihasryhmä. Ne tukevat virtsarakkoa ja sukuelimiä, vaikuttavat pidätyskykyyn ja lisäävät myös seksuaalista hyvinvointia. Siksi niiden vahvistaminen kannattaa jo nuorena.
Tuottanut
Väestöliitto
Lantionpohjan lihaksista puhutaan usein vahvistamisen yhteydessä, mutta yhtä tärkeää on osata myös rentouttaa niitä. Jos lihakset ovat jännittyneet, seurauksena voi olla yhdyntäkipuja tai hankaluuksia esimerkiksi tamponin tai kuukupin käytössä.
Tuottanut
Väestöliitto
Lantionpohjan lihakset tukevat virtsan ja ulosteen pidättämistä, vaikuttavat seksuaalisiin tuntemuksiin ja auttavat pitämään lantion alueen elimet, kuten virtsarakon, emättimen, peniksen ja peräsuolen, paikoillaan.
Tuottanut
Väestöliitto
Lähisukulaisten välinen romanttinen tai seksuaalinen suhde ei ole moraalin eikä lain näkökulmasta yleisesti hyväksyttävää. Lait ja yhteiskunnan normit on laadittu suojelemaan sekä yksilöitä että koko perheyhteisöjä insestin aiheuttamilta mahdollisilta...
Tuottanut
Väestöliitto
Kun ihastuu tai rakastuu, olo ei ole aina vain onnellinen. Mukana voi olla myös epävarmuutta, pelkoa ja ahdistusta.
Tuottanut
Väestöliitto
Kontrolloiva ja mustasukkainen kumppani nakertaa toisen itsenäisyyttä. Hän voi kieltää katsomasta kisoja, jossa on vähäpukeisia urheilijoita, tai kieltää katsomasta mustasukkaisuutta herättäviä tv-sarjoja tai elokuvia. Tyypillistä on puhelimen ja...
Tuottanut
Väestöliitto
Ryppyjä rakkaudessa? Parisuhde vaatii jatkuvaa hoitamista. Voit hoitaa parisuhdettasi ennaltaehkäisevästi itse. Tee testejä, käy kursseja, käytä Väestöliiton työkaluja puhumisen helpottamiseksi!
Tuottanut
Väestöliitto
Väestöliiton Perhepulma-palvelu tarjoaa maksutonta, ammatillista keskustelutukea lasta odottaville ja alle 18-vuotiaiden lasten vanhemmille mm. vanhemmuuteen, lasten kasvatukseen, ihmissuhteisiin tai seksuaalisuuteen liittyvissä huolissa ja kysymyksissä.
Tuottanut
Väestöliitto
Seksuaalinen nautinto on erilaisten mielihyvän kokemusten summa. Se voi herätä aistimalla ja ajattelemalla nautinnollisia asioita, kosketuksen ja hyväilyjen kautta, itsetyydytyksessä ja seksissä toisen ihmisen kanssa.
Tuottanut
Väestöliitto
Seksin jälkeinen verenvuoto voi säikäyttää ja huolestuttaa. Verenvuotoa voi esiintyä eri seksitavoissa ja esimerkiksi penetroivassa itsetyydytyksessä. Useimmiten kyse ei ole mistään vaarallisesta, mutta vuodon syy on hyvä selvittää.
Tuottanut
Väestöliitto