Siirry sisältöön

Kriisejä työntekijän perhe-elämässä

17.11.2020 klo 08:14 - Kirjoittanut Työ ja perhe , Väestöliitto
Perhe-elämän kriisi voi käynnistyä äkillisesti tai kehittyä pitkän ajan kuluessa. Useimmat perhe-elämän kriisit vaikuttavat ihmiseen niin, että sillä on vaikutusta työkykyyn lyhyen tai pitkän aikaa. Pitkittyessään kriisin aiheuttamat muutokset elämäntilanteessa, henkisen hyvinvoinnin horjuminen ja elämänhallinnan tunteen heikentyminen voivat vaikeuttaa myös toimimista työssä.

Toisinaan sairasloma saattaa olla tarpeen akuutissa tilanteessa, mutta pitkäkestoisesti on tärkeää löytää muita erilaisia ratkaisuja työn ja perhe-elämän tueksi.

Kriisejä on erilaisia. Lapsi, puoliso tai muu lähiomainen voi sairastua vakavasti tai kuolla. Lapsettomuus ja siihen liittyvät hoidot koettelevat jaksamista. Leskeksi jääminen, yksinhuoltajuus, kokoaikaisen tai osa-aikainen omaishoitajuus sekä muu kotona tai lähiomaisen luona tehtävä hoivatyö sitovat henkisiä voimavaroja ja vaativat usein erityisjärjestelyjä.- tai avioerot tai tilapäiset haasteet esimerkiksi teini-ikäisten nuorten elämänhallinnan kanssa voivat haastaa tasapainoa arjessa.

Moni selviää hyvin itsenäisesti tai lähipiirin tuella kriisivaiheen yli. Toisinaan myös ulkopuolinen apu ja tuki on tarpeen.

Työnteon ja omaishoitajuuden yhteensovittamista voidaan helpottaa sosiaalipalveluilla, esimerkiksi lapsiperheiden kotipalvelulla, kotihoidolla, vaikeavammaisten henkilökohtaisella avulla tai lyhytaikaisen huolenpidon palveluilla. Työpaikkojen käytännöillä on suuri merkitys omaisen hoitojärjestelyjen ja työnteon yhteensovittamisessa.

Lue lisää:

Työssäkäynti, jos lapsi on vammainen tai sairastuu vakavasti

Lapsen sairastuminen ja äkillinen poissaolo töistä

Miten työpaikalla voidaan tukee lapsettomuushoidoissa käyvää

Työnteko, jos puoliso sairastuu vakavasti

Työpaikan tuki puolison tai lähiomaisen sairastuessa

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Koronasta kuntoon – Löydä oma polkusi

Koronasta kuntoon – toipumisen polku tarjoaa sinulle tietoa koronan pitkittyneistä oireista, niistä toipumisesta ja kuntoutumisesta sekä tukee...

PCOS:n vertaistukichat 20.6.2023

Elätkö PCOS:n kanssa? Epäiletkö, että gynekologiset oireesi voisivat liittyä niihin? Tervetuloa mukaan PCOS:n vertaistukichattiin!

Vapaaehtoisena Koronasta kuntoon -hankkeessa

Tämä on materiaalipankki Koronasta kuntoon -hankkeen (2022 - 2024) vapaaehtoistehtävissä toimiville. Hankkeen vapaaehtoistehtäviä ovat muun...