Siirry sisältöön

Lapsen sairastuminen ja poissaolo töistä

12.08.2020 klo 09:51 - Kirjoittanut Työ ja perhe , Väestöliitto
Lapset sairastelevat. Työpaikoilla on tärkeä varautua vanhempien äkillisiin poissaoloihin ja suhtautua niihin ymmärtäväisesti. Vanhemmat toivovat lastensa pysyvän terveinä, joten poissaolotilanteet töistä ovat heillekin kuormittavia, varsinkin jos poissaoloja kertyy paljon, tai ne ovat pitkäkestoisia.

Perheystävällisellä työpaikalla työnantaja osaa varautua äkillisiin poissaoloihin. Niihin liittyvistä sijais- ja muista järjestelyistä voidaan mainita myös työpaikan omissa ohjeistuksissa.

Työnantaja voi esimerkiksi sopia etukäteen työtehtävien jakamisesta poissaolojen ajaksi. Tiimien koossa ja kokoonpanossa voidaan varautua tyypillisiin poissaolotilanteisiin.

Tavoitteena on, etteivät työntekijöiden perhevapaat, osa-aikainen työskentely tai perhesyistä aiheutuvat poissaolot kuormita kohtuuttomasti muita työntekijöitä.

Työnantaja voi sopia työntekijän kanssa palkallisesta kotona työskentelystä tai tilapäisestä etätyöstä lapsen tai nuoren sairastaessa. Lapsen ikä ja sairauden laatu on otettava huomioon. Esimerkiksi on yleensä eri asia hoitaa kotona leikki-ikäistä vatsatautipotilasta kuin tehdä etätyöpäivä teini-ikäisen nuoren ollessa flunssassa.

Työnantaja voi myös tarjota työsuhde-etuna tilapäistä lastenhoitopalvelua, mikäli tällainen etu kuuluu työpaikalla kaikille lapsiperheellisille. Järjestelyissä on aina korostettava sairastuneen lapsen etua ja työntekijän oikeutta hoitaa sairastunutta lastaan kotona.

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

PCOS:n vertaistukichat 20.6.2023

Elätkö PCOS:n kanssa? Epäiletkö, että gynekologiset oireesi voisivat liittyä niihin? Tervetuloa mukaan PCOS:n vertaistukichattiin!

Vapaaehtoisena Koronasta kuntoon -hankkeessa

Tämä on materiaalipankki Koronasta kuntoon -hankkeen (2022 - 2024) vapaaehtoistehtävissä toimiville. Hankkeen vapaaehtoistehtäviä ovat muun...

Kokemuspuhetta endometrioosista: Maiju

Endometrioosi eli kohdun limakalvon sirottumatauti on krooninen sairaus, joka vaikuttaa kokonaisvaltaisesti sairastavan elämään....