BETA Siirry sisältöön
Meistä jokainen joskus loukkaa rakkaimpiaan. Kukaan ei ole niin täydellinen, että välttyisi tällaisilta tilanteilta. Olennaisinta on, miten loukkaantumiset onnistutaan korjaamaan. Jakson tavoitteena on auttaa paria korjaamaan tilanteita, missä toinen on loukannut toista.

Loukkausten hoitaminen on tärkeää

Joskus päällisin puolin vähäpätöisiltä vaikuttavat asiat voivat loukata toista. Loukkaantuminen on usein tilanne, joka vahingoittaa turvallista tunnesuhdetta kumppaniin tai tunnetta siitä, että on hyvä ja arvokas.

Vaille toisen tukea ja läsnäoloa jääminen tilanteessa, jossa kaikkein kipeimmin toista olisi tarvinut, voi jäädä kalvamaan suhdetta pitkäksi aikaa. Hylätyksi ja petetyksi tulemisen kokemuksia suhteessa voidaan nimittää parisuhteen haavoiksi tai traumoiksi. Pelkkä aika ei näitä haavoja paranna. Maneerimainen anteeksipyyntö tai -anto eivät riitä palauttamaan luottamusta ja turvallista oloa.

Suhteen haavat tekevät varuillaan olevaksi. Ihminen alkaa ottaa kumppaniin etäisyyttä suojatakseen itseään: “en kyllä enää koskaan anna itseäni loukata näin!”. Hoitamattomat loukkaukset etäännyttävät puolisosta, synnyttävät riitoja ja vuorovaikutuksen kielteisiä kehiä.

Paras tapa korjata näitä haavoja on löytää korjaava tunneyhteys kumppaniin. Kun tiedetään, millä tavalla suhteen haavoja voidaan parantaa, onnistutaan luomaan vahvempi ja kestävästi onnellisempi suhde.

Loukkausten hoitamisen vaiheet

  • Loukattu voi kertoa tunteistaan ja loukkaantumisestaan toiselle.
  • Loukannut osaa olla läsnä ja kuunnella. Hän eläytyy siihen, miten pahalta tilanne on tuntunut.
  • Loukattu voi ilmaista syyttämättä tai purkamatta tunteitaan hallitsemattomasti, mikä loukkaantumisen aiheuttaneessa tilanteessa tuntui kaikkein pahimmalta. Mikä tilanteessa, satutti, pelotti ja haavoitti?
  • Loukannut ymmärtää tämän ja voi pyytää anteeksi. Hän pystyy myötäelämään loukatun kokemusta; “olen surullinen, että satutin sinua”. Hän kantaa vastuunsa loukkauksesta, eikä väistele tai selittele asiaa parhain päin.
  • Loukattu uskaltautuu luottamaan uudelleen ja pyytämään, mitä tarvitsee.
  • Loukannut pystyy vastaamaan loukatun pyyntöön. Hän pystyy vastakin toimimaan luottamuksen arvoisesti ja tarjoamaan lohdutusta.
Tehtävät

Parisuhteessa tapahtuneiden loukkausten käsitteleminen

Tämän tehtävän tarkoituksena on käsitellä sellaisia menneitä tapahtumia, jotka ovat jääneet painamaan parisuhteen osapuolia.

Varatkaa tehtävän tekemiselle rauhallinen aika ja paikka. Tehkää tehtävä niin, että kumpikin on vuorollaan sekä loukatun että loukanneen osapuolen roolissa.
Huomio: Jos ette pysty riitelemättä ja syyttelemättä vielä kohtaamaan loukkaantumisia, lopettakaa tehtävän tekeminen.

1. Kuvaile jokin tilanne, jolloin tunsit kumppanin loukanneen sinua, niin että sinun oli aikaisempaa vaikeampi luottaa häneen tai tuntea olosi turvalliseksi. Isoja ja epämääräisiä loukkaantumisen aiheita on vaikea käsitellä. Siksi on hyvä olla mahdollisimman tarkka ilmaisussaan. Yritä kertoa kumppanille omista loukatuksi tulemisen tunteistasi mahdollisimman selvästi.

2. Jos olet toista loukannut osapuoli, yritä kuunnella myötätuntoisesti ja saada selkeä kuva siitä, miltä toisesta tuntui. Voit käyttää apunasi kysymyksiä: Miten loukattu koki tilanteen? Mitä hän olisi tarvinnut? Mitä hän olisi toivonut sinun ymmärtävän? Yritä sitten tarkastella omia reaktioitasi rehellisesti ja avoimesti. Yritä auttaa kumppaniasi ymmärtämään, miten oma reaktiosi syntyi tilanteessa. Tässä ei ole tarkoitus puolustella omaa käytöstä. Koeta olla varovainen, ettet ala kuulostaa selittelevältä tai mitätöi toisen loukkaantumista. Sen sijaan tehtävänäsi on auttaa kumppania ymmärtämään käyttäytymistäsi tilanteessa. Näin autat häntä myös tulevaisuudessa ennakoimaan käyttäytymistäsi.

3. Jos vain pystyt niin, vakuuta kumppanillesi että otat aiheuttamasi kivun vakavasti. Ilmaise pahoittelusi niin kuin itse tunnet aidosti. Kerro tunteista, joita tapahtunut sinussa herättää. Useimmat meistä ovat suruissaan ja ehkä häpeissään, kun kuulevat, että ovat loukanneet rakkaitaan. Jos sinun on vaikea pyytää anteeksi, tutki tätä vaikeutta ja kerro siitä kumppanillesi.

4. Jos olet loukattu osapuoli, yritä hyväksyä anteeksipyyntö. Pyydä toiselta sellaista suhtautumista, mitä tarvitset juuri nyt. Kerro, mikä voisi vähentää kokemaasi loukatuksi tulemisen tunnetta. Mitä olisit kaivannut tilanteessa, joka loukkasi sinua? Mikä voisi auttaa sinua tuntemaan, että toinen haluaa todella korjata tilannetta?

5. Jos olet osapuoli, joka loukkasi toista, yritä nyt vastata toisen pyyntöön.

Jos suhteessanne ei ole tapahtunut suuria loukkaantumisia, pohtikaa yhdessä, kuinka autatte toisianne hoitamaan loukkaantumiset, joita suhteessa saattaa tulla.

Oliko tästä sinulle apua?