Siirry sisältöön

Vinkkejä ja apuja kehotunnekasvatukseen

Julkaistu 19.12.2018 - Tuottanut Vanhemmuuden asiantuntijat , Väestöliitto
Seksuaalisuus on tärkeä osa elämää ja ihmisyyttä, siksi jo pienet lapset tarvitsevat kehotunnekasvatusta. Seksuaalinen kehitys on jatkumo joka jatkuu läpi elämän, vaikka emme usein ajattele sitä niin.

Lapsi syntyy arvostaen itseään, kehoaan ja luottaen hyvään läheisyyteen. Pienellä lapsella tyytyväisyys kehostaan on yleensä huipussaan alle kouluiässä ja lapsi yleensä hyväksyy, että kaikkien kehot ovat omanlaisia ja oikeanlaisia. Tätä kokemusta voisi kutsua kehoitsetunnoksi ja sitä tulee meidän aikuisten tukea.

Pienen lapsen utelias ja iloinen asenne ovat asioita, joita kannattaa suojata. Lapsi tarvitsee ikätasoista tietoa suhteessa omaan kehoon, toisten kehoihin ja siihen, mistä vauvat tulevat. Nämä ovat elämän perusasioita. Kasvatuksen tulee vahvistaa myönteistä kehonkuvaa, eikä horjuttaa tai rikkoa sitä.

Lapsi kaipaa yksinkertaisia sanoja ja turvallista, hellää kosketusta, joista hän ymmärtää olevansa turvassa, oikeanlainen ja sellaisenaan hyvä.

Tarjoa omalle lapsellesi ikätasoista tietoa sopivasti, myös vaikka hän ei osaisi tai rohkenisi kysyä. Silloin tiedät, että ainakin itse olet tehnyt osasi ja parhaasi tässä asiassa ja lapsesi tietää, että sinun kanssasi näistä asioista on lupa puhua. Näin lapselle voi kasvaa suvaitseva ja arvostava asenne itseä ja muita kohtaan.

Erään vanhemman sanoin: ”Kultaisen tien löytäminen on joskus vaikeaa: miten puhua asioista niin, että lapsi saa tarpeeksi tietoa: toisaalta niin, ettei asioista tule liian suuria.”

Lisää materiaalia:

Maksuttomia kehotunnekasvatus julisteita

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Mitä tehdä, kun seksitauti pelottaa valtavasti?

Seksitautitartunnan pelko on tavallinen tunne tilanteissa, joissa kondomi tai suuseksisuoja on jäänyt käyttämättä. Jos pelko vaikuttaa...

Miksi murehdin seksuaalisuudesta?

Murehtiminen on jonkinlaisen pulman jatkuvaa pyörittelyä mielessä, vaikka sitä ei voisi murehtimalla ratkaista. Siihen liittyy hankalia tunteita...

Miten murehtimisen kierteen voi katkaista?

Kun murehtiminen vie aikaasi valtavasti, kannattaa harjoitella murehtimisen kierteen katkaisemista. Huomion tuomisesta aisteihin ja tietoisen...