Siirry sisältöön
Puhuminen pienten lasten kehotunnekasvatuksesta voi olla aikuisille vaikeaa. Paljon riippuu siitä, millaisia kokemuksia itse on lapsena saanut, ja miten seksuaalikasvatukseen liittyvistä asioista on kotona puhuttu, vai onko niistä vaiettu täysin. Näillä voi olla suuri vaikutus sinun nykyhetken tunteisiisi. Jos lasten kehotunnekasvatukseen liittyvät asiat tuntuvat hämmentäviltä, odota hetki ja mieti mistä tunteesi ja ajatuksesi voivat johtua.

Lapsen normaaliin kehitykseen kuuluu uteliaisuus ja omaan kehoon tutustuminen. Myös monenlaiset tunteet, mielihyvä ja toisten lasten puheet kiinnostavat lastasi. Näytä, että asioita voi kysyä ja ihmetellä ja se on hyväksyttävää. Älä toru lasta normaalista kehityksestä, kysymyksistä ja tiedonhalusta. Itsellesi hankalissa tilanteissa voit ottaa aikalisän, että saat aikaa pohtia miten lapselle vastaat ikätasoisesti. Sinulla ei tarvitse olla aina vastauksia valmiina.

Jos huomaat, että itse hämmennyt, ota aikalisä. Mieti miten toimit ennen kuin toimit. Lapsi reagoi vahvemmin sanattomiin viesteihin kuin puheeseen. Niinpä ilmeet, eleet, äänensävy ja tunnelma kannattaa pitää rauhallisena.

Vedä henkeä, ja sano vaikka näin: ”Hyvä ja tärkeä kysymys! Jutellaan tästä kun tullaan kotiin. Minun täytyy tarkistaa tämä asia vielä.”  Muista palata asiaan ja jatka lapsen kanssa keskustelua myöhemmin. Jos lapsi näkee että ahdistut, hän ei ehkä kysy sinulta koskaan enää uudelleen, mutta hakee tiedon muualta ja näin ollen hän voi saada vääristynyttä tietoa.

Tästä voit tulostaa itsellesi vanhemman tietovihkon ”Tutkimusmatka upeaan kehoon – neuvoja leikki-ikäisen seksuaalikasvatukseen”. Siitä löydät vastauksia yleisimpiin kysymyksiin kehotunnekasvatuksesta.


Tehtävä 1:

  • Pohdi mielessäsi, mitkä asiat sinulle vanhempana voivat tuntua hämmentäviltä lapsen kehotunnekasvatukseen liittyen?

Tehtävä 2:

  • Pohdi omaa kokemustasi siitä, miten sinulle ollaan juteltu lapsuudessasi kehotunnekasvatuksen teemoista. Pohdi mitä haluaisit muuttaa, tehdä toisin tai säilytettävän samalla tavalla omassa vanhemmuudessasi

Maksuttomia kehotunnekasvatus julisteita

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Kannattaako vanhempien kanssa puhua seksuaalisuudestaan?

Jokainen saa itse päättää, minkä verran ja kenelle haluaa omasta seksuaalisuudestaan kertoa. Tämä pätee myös vanhempiin, eli et ole...

Miten kondomia käytetään?

Suomeksi tekstitetty kondomin käyttöohje kertoo, miten kondomipakkaus avataan, miten kondomi asetetaan paikalleen ja otetaan pois ja miten kondomi...

Miten tulla ulos kaapista porukoille?

Päätös kertoa seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvistä pohdinnoistasi on sinun. Seksuaalisen suuntautumisen pohdinnoista voi kertoa harkitusti...