Siirry sisältöön
Älylaitteet ovat tänä päivänä osa lasten ympäristöä ja arkea. Vaikka älylaitteet olisivat suojattu, voi lapsi silti tahtomattaan törmätä pornoon tai materiaaliin, joka ei ole lapsille sopivaa.

Porno on tehty herättämään voimakkaita tunteita. Lapselle pornokuvien ja videoiden näkemisestä voi tulla hämmentynyt, ahdistunut ja pelokas olo. Lähikuvat aikuisista sukupuolielimistä ovat outoja. Joku on voinut sanoa, että hänen vanhempansa tekevät näin ja se kauhistuttaa ja itkettää.

Jos lapsi kertoo nähneensä pornoon liittyviä asioita, ole rauhallinen, kuuntele ja kannusta häntä puhumaan näkemästään: ”Oletko nähnyt sellaista? Hyvä kun kerroit! Haluatko kertoa, mitä näit. Miltä se tuntui?”

Kannattaa muistaa, että vihaisuus ei auta. Älä kuittaa asiaa väistöllä ja vähättelyllä, kuten ”Se ei ollut mitään! Se on vain aikuisten juttua!” Jos lapsi huomaa, että vähättelet, väistelet, ahdistut tai syytät häntä, hän ei uskalla puhua, vaan jää asian kanssa yksin ja se saattaa jättää suuremman ahdistuksen ja syyllisyyden tunteen lapselle.

Anna lapselle ohjeita etukäteen: ”Jos näet kuvia tai videoita, joista tulee paha mieli tai esimerkiksi satutetaan ihmisiä tai tehdään jotain alasti, lähde pois tai sulje laite. Sellaista ei kannata katsoa. Ne ovat näyteltyjä ja aikuiset keräävät niillä rahaa toisilta aikuisilta. Jos joku näyttää sellaista, voit katsoa muualle ja sanoa, ettet halua katsoa. Sinun ei tarvitse katsoa mitään pelottavaa kavereiden mieliksi.”

”Kerro asia myös jollekin aikuiselle. Aikuiset auttavat ja mietitään yhdessä, mitä tehdä.”

Jos lapsi on järkyttynyt, häntä auttaa kun saa rauhallisesti käydä turvallisen aikuisen kanssa läpi kokemaansa: ajatuksia ja tunteita. Anna lapselle tilaa ja lupa puhua omin sanoin. Ellei lapsi halua puhua heti, yritä myöhemmin uudestaan. Pelottavan asian puhuminen yhä uudelleen helpottaa lasta. Anna lapsen nähdä, että pystyt puhumaan kauhistumatta.

Lapsia pitää suojata pornolta. Vastuu on silti aikuisilla. Toinen lapsi ei osaa suojata toista lasta. He näyttävät usein muille sen, mikä itseä ihmetyttää. Muista kuitenkin kertoa isommille lapsille, että pienille lapsille ei saa näyttää pornoa tai väkivaltaa. Lapsen oikeus on olla utelias ja kysyä asioita. Aikuisen velvollisuus on rakentaa turvallinen ympäristö ja vastata lapsen kysymyksiin.

 

Tuottanut Väestöliitto

Maksuttomia kehotunnekasvatus julisteita

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat on tarkoitettu alle 29-vuotiaille nuorille ja nuorille aikuisille. Chatissa voit keskustella koulutetun...

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat nuorille aikuisille

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat on tarkoitettu alle 29-vuotiaille nuorille ja aikuisille. Chatissa voit keskustella koulutetun seksuaalineuvojan...

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat nuorille aikuisille

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat on tarkoitettu alle 29-vuotiaille nuorille ja aikuisille. Chatissa voit keskustella koulutetun seksuaalineuvojan...