Siirry sisältöön

Hei, mitä minussa tapahtuu? Seksuaalikasvatusjuliste alakouluille

22.10.2018 klo 10:53 - Tuottanut Väestöliitto
Tämä juliste on uusi työväline alakoulun opettajalle. Se auttaa kokonaisvaltaisen, ikätasoisen seksuaalikasvatuksen suunnittelua. Juliste on toteutettu yhteistyössä Opetushallituksen kanssa. Kolmella kehitysportaalla kuvataan miten 7-12-vuotias lapsi kehittyy, miten hän voi ilmentää kehitystään ja miten aikuinen voi tukea ja suojata tätä kehitystä.

Juliste tukee vanhemman ja opettajan keskustelua alakouluikäisen lapsen seksuaalikasvatuksesta. Se sopii selkokielisenä myös luokkaan. Näin lapsi voi myös itse lukea esimerkiksi turvataidoista ja murrosiän kehityksestä.

Seksuaalikasvatus kattaa kahdeksan aihetta kehosta ja kehityksestä ihmissuhteisiin ja lapsen omiin oikeuksiin. Sen avulla lapset saavat tarvitsemansa ikä- ja kehitystasoon sopivat tiedot, taidot ja myönteisen asenteen.

A1 kokoinen juliste toimii hyvin myös vanhempien ja ammattilaisen keskustelun tukena. Lapsen seksuaalisuutta voidaan tukea parhaiten, kun vanhemmat ja ammattilaiset toimivat yhdessä samalla tavalla.

Julisteen sisältö noudattaa ikätasoisia suosituksia. Näitä ovat mm. Opetussuunnitelman perusteet terveystiedossa (OPH 2014), Seksuaalisuuden portaat -käsikirja (OPH 2015) sekä Seksuaalikasvatuksen sisältöohjeet Euroopassa (WHO 2010 Standardit).

Julisteen saa tulostaa vapaasti omaan käyttöön.
Julisteen tekstin ovat laatineet Vanhemmuuden asiantuntijat, Väestöliitto

Katso Hei mitä minussa tapahtuu -julistetta tästä.

Katso ruotsinkielistä julistetta: Vad är det som händer i min kropp? Affisch för sexualfostran i lågstadier

Tietosuojaseloste

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Lapsen viisi toivetta eroaville vanhemmille

Vanhempien ero on myös lapsen kriisi. Eroavat aikuiset voivat sitä omalla toiminnallaan syventää tai madaltaa. Parhaimmillaan vanhemmat...

Puhutaan rahasta osa 2: Raha-asioista puhuminen lapsen kanssa

Lasten ja nuorten kanssa on tärkeää puhua rahasta ikätasoisesti. Lapsille voi kertoa perheen rahatilanteesta ja siitäkin, että ei ole varaa...

Nuoren itsenäistyminen haastaa vanhemman muutokseen

Itsenäistyvä nuori haastaa myös vanhempaa itsenäistymään. Vanhemman tehtävä on sekä tukea nuorta hänen itsenäistymisessään että kantaa...