Siirry sisältöön

Mitä voin tehdä, jos endometrioosi vaikeuttaa seksielämää?

Julkaistu 25.03.2020 - Väestöliitto
Endometrioosiin voi sairastua kuka tahansa, jonka keho tuottaa naishormoneita. Sairauden syntysyyt ovat edelleen tuntemattomat, mutta on selvää, että sairastumiseen ei voi itse vaikuttaa. Endometrioosi on perinnöllinen sairaus.Endometrioosia hoidetaan hormonilääkkeillä ja leikkauksella.
Tuottanut Väestöliitto

Videolla oleva teksti:

Enssijainen apu endometrioosista aiheutuvien seksuaaliongelmien hoitoon on taudin ja sen aiheuttaman kivun hoito.

Kipua voi lievittää:

– yhdistelmäehkäisypillerit

– ehkäisyrengas

– ehkäisylaastari

– hormonikierukka

– minipillerit

Jos kipuilet kehonkuvasi kanssa, ehkä sinua voi auttaa se, että muistat jokaisen kehon, arpineen ja turvotuksineen olevan hyvä ja riittävä. Ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa olla seksikäs tai seksuaalisesti aktiivinen.

On monia tapoja nauttia seksistä yksin ja yhdessä kumppanin kanssa. Kumppanin on tärkeä ymmärtää, milloin on kyse kivusta, milloin siitä, ettei seksi huvita. Kannattaa etsiä sellaisia seksitapoja, jotka tuottavat nautintoa mutta eivät kipua, tai joiden avulla saatu nautinto ja mielihyvä on suurempi kuin sen aiheuttama kipu.

Liukuvoide, seksivälineet ja porno voivat myös olla avuksi.

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Miksi seksin jälkeen voi tulla verta?

Seksin jälkeinen verenvuoto voi säikäyttää ja huolestuttaa. Verenvuotoa voi esiintyä eri seksitavoissa ja esimerkiksi penetroivassa...

Mitä seurusteluväkivalta on?

Seurusteluväkivalta on yleistä, mutta moni nuori ei välttämättä tunnista olevansa väkivaltaisessa suhteessa, koska vallankäyttö on usein...

Milloin murrosikä on viivästynyt?

Oman murrosiän odottaminen voi joskus tuntua pitkältä. Jos murrosikä ei tunnu alkavan samaan aikaan kuin muilla ikätovereilla, se voi herättää...