Siirry sisältöön

Kuinka tukea endometrioosia sairastavaa?

Julkaistu 29.01.2020 - Väestöliitto
Jokainen tekee itse valinnan, kenelle kertoo endometrioosista. Joskus on vaikea kertoa seksin aiheuttamasta kivusta kumppanille. Oireet kuitenkin kuuluvat elämään, joten niistä kannattaa kertoa niin läheiselle ihmiselle kuin kumppanille.
Tuottanut Väestöliitto

Kivun pelko voi viedä nautinnon seksistä ja saada jopa välttämään seksiä. Yhtä lailla kumppani voi alkaa pelätä satuttavansa seksin aikana. Sen tähden oireet on syytä sanoittaa kumppanille.

Kannattaa tehdä selväksi, että kivussa on kyse sairauden aiheuttamista oireista eikä kipu aiheudu siis kumppanista. Kumppanin tulee myös voida luottaa siihen, että kivusta kärsivä osapuoli kertoo, jos seksi alkaa tuntua epämiellyttävältä ja on syytä vaihtaa asentoa tai lopettaa.

Kumppanille on hyvä kertoa perusasiat endometrioosista, jotta hän tietää, minkä kanssa ollaan tekemisissä. Läheisyys on tärkeää, samoin tukeminen pienilläkin asioilla kuten lämmittämällä kauratyynyä avuksi kipuun tai tuomalla suklaata kivusta kärsivälle. Endometrioosia sairastavaa kannattaa tukea eikä kyseenalaistaa hänen oireitaan.

Kumppanilta vaaditaan ymmärrystä ja malttia, sillä kipu ja sairastaminen voivat aiheuttaa haluttomuutta. Jos penetroiva seksi kuten yhdyntä ei ole aina tai useinkaan mahdollinen, voi seksiä toteuttaa monella muullakin tavalla. Fyysinen läheisyys ja hellyys ovat tärkeitä, jotta myönteinen kontakti kumppaniin säilyy. Kumppanin voi tyydyttää myös suun tai käden avulla ja seksileluja voi myös hyödyntää.

Teksti: Korento Ry

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Voiko PCOS vaikuttaa seksuaalisuuteen?

PCOS on lyhenne, jolla viitataan munasarjojen monirakkulaoireyhtymään. Se ei ole sairaus vaan ennemminkin kehollinen ominaisuus. PCOS saattaa...

Mikä on sisäinen kondomi?

Sisäisellä kondomilla tarkoitetaan niin sanottua naistenkondomia tai siitä saatetaan puhua myös emättimeen/peräsuoleen asetettavana kondomina....

Mikä on bakteerivaginoosi?

Emättimen pahanhajuinen vuoto ja pistävä haju saattaa säikäyttää. Usein pahan hajun taustalla on bakteerivaginoosi. Bakteerivaginoosilla...