Siirry sisältöön

Artikkelit

Artikkelit ovat kirjoitettuja tekstisisältöjä, jotka järjestöjen asiantuntijat ovat tuottaneet. Artikkeleita voi seuloa kohderyhmän tai aihealueen mukaan.

Takaapäin otettu kuva lapsesta ja vanhemmista
Vanhempien ero aiheuttaa muutoksia arkeen ja usein se voi olla lapselle ensimmäinen vaikea elämäntapahtuma. Lasten hyvinvoinnin kannalta onkin oleellista, miten vanhempien eroa käsitellään lapsen näkökulmasta. Lasten on tärkeää kokea osallisuutta muuttuvassa...
Tuottanut Väestöliitto
Seksuaalisuuteen, kehoon, ihmissuhteisiin ja seksiin voi liittyä monenlaisia kysymyksiä. Joskus niihin saa vastauksen lukemalla luotettavaa tietoa, juttelemalla kaverin tai turvallisen aikuisen kanssa. Joskus taas voi tuntua, että asia jää pyörimään mieleen,...
Tuottanut Väestöliitto
Lantiopohjan lihakset ovat tärkeä lihasryhmä. Ne tukevat virtsarakkoa ja sukuelimiä, vaikuttavat pidätyskykyyn ja lisäävät myös seksuaalista hyvinvointia. Siksi niiden vahvistaminen kannattaa jo nuorena.
Tuottanut Väestöliitto
Lantionpohjan lihaksista puhutaan usein vahvistamisen yhteydessä, mutta yhtä tärkeää on osata myös rentouttaa niitä. Jos lihakset ovat jännittyneet, seurauksena voi olla yhdyntäkipuja tai hankaluuksia esimerkiksi tamponin tai kuukupin käytössä.
Tuottanut Väestöliitto
Lantionpohjan lihakset tukevat virtsan ja ulosteen pidättämistä, vaikuttavat seksuaalisiin tuntemuksiin ja auttavat pitämään lantion alueen elimet, kuten virtsarakon, emättimen, peniksen ja peräsuolen, paikoillaan.
Tuottanut Väestöliitto
Kuvassa on naisoletettu henkilö, jolla on lippalakki päässä. Hän katsoo mietteliään näköisenä yläviistoon. Henkilö vieressä on kuvattuna kysymysmerkki.
Lähisukulaisten välinen romanttinen tai seksuaalinen suhde ei ole moraalin eikä lain näkökulmasta yleisesti hyväksyttävää. Lait ja yhteiskunnan normit on laadittu suojelemaan sekä yksilöitä että koko perheyhteisöjä insestin aiheuttamilta mahdollisilta...
Tuottanut Väestöliitto
Nuoret istuvat auringonlaskussa katolla.

Ulos parisuhdeahdistuksesta

Kun ihastuu tai rakastuu, olo ei ole aina vain onnellinen. Mukana voi olla myös epävarmuutta, pelkoa ja ahdistusta.
Tuottanut Väestöliitto

Kontrolloiva kumppani

Kontrolloiva ja mustasukkainen kumppani nakertaa toisen itsenäisyyttä. Hän voi kieltää katsomasta kisoja, jossa on vähäpukeisia urheilijoita, tai kieltää katsomasta mustasukkaisuutta herättäviä tv-sarjoja tai elokuvia. Tyypillistä on puhelimen ja...
Tuottanut Väestöliitto

Parisuhteen työkalut

Ryppyjä rakkaudessa? Parisuhde vaatii jatkuvaa hoitamista. Voit hoitaa parisuhdettasi ennaltaehkäisevästi itse. Tee testejä, käy kursseja, käytä Väestöliiton työkaluja puhumisen helpottamiseksi!
Tuottanut Väestöliitto
Väestöliiton Perhepulma-palvelusta saa 1-5 kertaa maksutonta keskustelutukea vanhemmuuteen, pari- ja perhesuhteisiin tai seksuaalisuuteen liittyvissä huolissa.
Väestöliiton Perhepulma-palvelu tarjoaa maksutonta, ammatillista keskustelutukea lasta odottaville ja alle 18-vuotiaiden lasten vanhemmille mm. vanhemmuuteen, lasten kasvatukseen, ihmissuhteisiin tai seksuaalisuuteen liittyvissä huolissa ja kysymyksissä.
Tuottanut Väestöliitto
Lataa lisää