Siirry sisältöön

Miten itsetyydytetään?

12.10.2018 klo 12:17 - Tuottanut Väestöliitto
Itsetyydyttämistä voi tehdä monella tapaa ja jokainen löytää itselleen sopivan tavan kokeilemalla erilaisia juttuja. Jos se tuntuu itsestä jotenkin epämiellyttävältä asialta, niin sitä ei tarvitse tehdä.

Sukuelinten hyväileminen käsin on ehkä tavallisin, mutta ei ainoa tapa itsetyydyttää. Terskassa ja klitoriksessa on paljon hermopäätteitä. Sen vuoksi esimerkiksi esinahan liikuttaminen kädellä terskan päällä edestakaisin tai klitoriksen hierominen sormin voivat tuntua seksuaalisesti nautinnolliselta. Sukuelimiä ja välilihan aluetta voi stimuloida myös painautumalla tai liikuttamalla kehoa esimerkiksi tyynyä tai patjaa vasten.

Kehossa on myös muita erogeenisiä alueita, joiden koskettelu tuntuu hyvältä ja kiihottaa. Tällaisia kohtia ovat muun muassa rinnat, vatsan alue, reidet, peräaukon ja välilihan seutu, niska tai kivekset. Jokainen voi tehdä tutkimusmatkoja kehoonsa ja löytää omasta kehostaan ne kohdat, joiden koskettamisesta saa mielihyvää ja seksuaalista nautintoa.

Itsetyydyttämiseen voi ottaa avuksi myös suihkun, liukuvoiteen ja runsaasti mielikuvia. Liukuvoide muuttaa kosketuksen tuntumaa sekä suojaa limakalvoja hiertymiltä. Lue lisää liukuvoiteesta artikkelistamme, mihin liukuvoidetta käytetään?

Sooloseksille kannattaa varata sellainen aika ja paikka, ettei tule häirinneeksi muita ja toisaalta ei tule myöskään itse häirityksi.

Itsetyydyttämiseen on saatavilla myös erilaisia seksivälineitä. Niitä voi ostaa erotiikkaliikkeistä tai tilata seksivälineitä myyvästä verkkokaupasta. Myös kotoa löytyviä esineitä ja asioita voi käyttää apuna. Niiden turvallisuuteen ja turvalliseen käyttöön kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota. Itsetyydytyksessä välineiden käyttäminen ei ole ollenkaan välttämätöntä, mutta ne voivat toimia piristyksenä tai vaihteluna itsetyydytyksessä, jos sellaista kaipaa. Lue lisää seksivälineistä artikkelistamme, mitä seksilelut on?

Seksiin liittyvät mielikuvat, seksuaalifantasiat, lisäävät usein seksuaalista halua ja kiihottumista itsetyydyttäessä. Ne on helppo ottaa käyttöön myös sekstilanteessa seksikumppanin kanssa. Oman mielikuvituksen lisäksi esimerkiksi kuvat, kirjallisuus ja leffat voivat auttaa kiihottumisessa ja seksuaalisen halun lisäämisessä.

Nuorten palvelujen asiantuntijat, Väestöliitto

Aihealueet:  Seksuaalisuus

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Nettiluento nuorille: Omat rajat ja niistä kommunikoiminen

Nettiluennolla harjoitellaan omien rajojen tunnistamista ja omista rajoista kommunikoimista. Mitä "omat rajat" tarkoittaa? Mitä tekemistä rajoilla...

Poikien Puhelimen PIPPELIVISAILU!

Kikkeli, kalu, kulli ja niin edelleen - rakkaalla lapsella on monta nimeä. Vuodesta toiseen penis puhututtaa Poikien Puhelimen päivystyspalveluissa....

Voiko seksuaalisuutta haavoittavasta kokemuksesta toipua?

Vaikean kokemuksen ja hankalien tunteiden keskellä voi tuntua siltä, ettei tilanteesta voi selvitä. Kaikenlaisista seksuaalisuutta haavoittavista...