Siirry sisältöön

Mikä on emätin?

11.10.2018 klo 18:22 - Tuottanut Väestöliitto
Emätin on naistyypillisissä kehoissa oleva sukuelin. Emätin yhdistää ulkoiset sukuelimet ja kohdun. Emättimen aukko sijaitsee jalkojen välissä, virtsaputken alapuolella. Emättimen kautta poistuu valkovuoto ja kuukautisveri. Jos lapsi ei synny keisarinleikkauksella, silloin lapsi syntyy emättimestä. Artikkelin keskivaiheissa on piirretty, anatominen kuva vulvasta.

Emätin on joustavaa pehmytkudosta, joka yhdistää ulkoiset sukuelimet ja kohdun. Emätin on litteä ja joustava. Aikuisella se on noin 6 – 12 cm pitkä.

Emätin on niin joustava, että se voi toisaalta kiristyä tiukaksi esimerkiksi sisään työnnetyn sormen ympäri. Toisaalta se voi laajentua niin, että emättimeen mahtuu penis, dildo tai kuukautiskuppi. Synnytyksen jälkeen emätin palautuu ajan kuluessa normaaliin kokoonsa.

Emättimen aukon vieressä on ohut kalvo, jota kutsutaan immenkalvoksi. Jokaisen immenkalvo on erilainen. Joskus ensimmäisten itsetyydytyskertojen tai yhdyntöjen yhteydessä voi immenkalvo hieman venyä ja joskus ns. repeytyä. Immenkalvo on ohutta kudosta, joka voi venyä/repeytyä myös tamponia laitettaessa. Tällöin tämä kohta voi myös vuotaa vähän verta.

Vulvan anatomia -piirroskuva.

Emättimen seinämien pinta ovat limakalvoa, ja muistuttaa hieman suun sisäpintaa. Emättimen uloimmainen kudos on limakalvoa, joka voi ärsyyntyä helposti. Tällöin voi tuntua kutinaa tai kirvelyä.

Syvällä emättimen ”pohjalla” voi sormin tunnustellen tuntua pyöreä ja kiinteä kohouma. Tämä kohta on kohdun napukka. Sen keskellä on reikä, jota kutsutaan kohdunsuuksi. Kohdunsuu on reitti, jonka kautta valuu kuukautisvuoto pois kohdusta. Tämän reiän kautta myös siemennesteessä olevat siittiöt uivat kohtuun ja sitä kautta munatorviin etsimään munasolua hedelmöittymistä varten.

Emättimen tuntoherkkyys on erilainen eri kohdista. Tämä liittyy hermopäätteiden määrään. Erittäin tuntoherkkä alue vulvan alueella on klitoris, jota voi hyväillä eri tavoin emättimestä käsin tai vulvaa koskettamalla. Emättimen suuaukolla on myös runsaasti hermopäätteitä.

Emättimeen voidaan asettaa kuukautisten aikaan tamponi tai kuukuppi, eikä niiden kuulu tuntua emättimessä juuri ollenkaan oikein asetettuna. Seksissä emättimeen voidaan laittaa penis, sormi tai sormia, tai seksiväline.  Seksuaalisen kiihottumisen aikana emättimen limakalvot kostuvat, häpyhuulet turpoavat ja klitoris kasvaa. Häpyhuulista voit lukea täältä. Klitoriksesta puolestaan lisätietoja löytyy täältä. 

Emättimen seinämät ovat ryppyisiä ja erittäin joustavia. Suurimman osan ajasta ne ovat litteinä toisiaan vastaan.

Kirjoittajat: Nuorten palvelujen asiantuntijat, Väestöliitto

Kuvituskuva vulvasta Ainoa Graphic Design / ainoa.fi

Artikkeli päivitetty 20.3.2023

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Nuori tarvitsee aikuisen tukea selvitäkseen

Nuoruuteen kuuluu monenlaiset irtiotot läheisistä aikuisista. Ilman läheistä aikuista nuoren on kuitenkin vaikeaa selvitä nuoruuden...

Poikien Puhelimen Sällivisa

Sällivisa - visailu ulkonäköön ja kehoon liittyvistä odotuksista ja oletuksista.

Nuorten tukeminen chatissa – neuvoja ja työkaluja haastaviin tilanteisiin

Kurssista saat tietoa, miten toimia haastavissa nuoren kanssa käydyissä chat-keskustelutilanteissa. Lisäksi saat työkaluja auttamistyössä...