Siirry sisältöön

Millainen on hyvä seurustelusuhde?

Julkaistu 09.07.2019 - Väestöliitto
Hyvä seurustelusuhde on turvallinen, tasa-arvoinen, kunnioittava, rehellinen ja avoin. Nämä kaikki asiat kytkeytyvät joillain tavoin toisiinsa.
Tuottanut Väestöliitto

 

1. Turvallisessa seurustelusuhteessa ei tarvitse pelätä. Suhteessa ei uhkailla tai painosteta toista ja toiseen ihmiseen voi luottaa täysin. Toisen henkilökohtaisia asioita ei levitellä tai kerrota ulkopuolisille henkilöille, ei edes mahdollisen eron jälkeen.

2. Tasa-arvoisessa seurustelusuhteessa molemmat sen osapuolista ovat samanarvoisia. Itseä ei missään tilanteessa aseteta toisen yläpuolelle eikä toisen mielipiteitä vähätellä. Molemmilla on yhtäläiset oikeudet sanoa omat mielipiteensä ja tulla kuulluksi.

3. Kunnioittavassa seurustelusuhteessa kumppanin saavutuksia ja mielipiteitä arvostetaan, ja omasta kumppanista voidaan olla ylpeitä. Toisen kunnioittaminen tarkoittaa myös toisen rajojen ja oman ajan huomioimista ja kunnioittamista.

4. Rehellisessä seurustelusuhteessa ei salata toiselta mitään tärkeää. Siinä ei kerrota valheita tai johdeta toista harhaan. Siinä ei petetä toista eikä käytetä toisen luottamusta hyväksi. Suhteessa ei olla sellaisen ihmisen kanssa, ketä ei oikeasti rakasteta.

5. Kun suhteessa on avoimuutta ja hyvä olla, siinä voidaan kertoa toiselle kaikki asiat. Kumppani ei tuomitse toisen elämänvalintoja, vaikka ne olisivatkin hänen mielestään vääriä. Oman kumppanin kanssa saa olla eri mieltä, kunhan asiat kerrotaan ilman syyllistämistä. Hyvässä suhteessa voidaan myös luottaa toiseen ja kertoa toiselle asioita, joita ei ehkä muille uskaltaisi sanoa. Nämä asiat eivät välttämättä joka hetki toteudu, mutta suhde voi silti olla hyvä. Hyvän suhteen tunnistaa siitäkin, että vaikka tekisi virheitä, niitä osaa jälkikäteen pyytää anteeksi ja ne myös annetaan anteeksi. Jos toinen jatkuvasti laiminlyö kumppaniaan eikä koskaan pyydä anteeksi, ei suhde voi olla hyvä. Tällöin toinen voi tuntea itsensä alempiarvoiseksi tai olonsa turvattomaksi. Hyvässä suhteessa molemmilla on hyvä olla; siihen liittyy läheisyyttä ja tarpeeksi omaa aikaa.

Hyvässä suhteessa myös riidellään, sillä ilman riitoja ikävät tunteet saattavat patoutua ja pilata koko suhteen. Riidat eivät aina ole paha asia, sillä ne saattavat jopa antaa suhteelle kokonaan uuden alun ja parantaa sitä. On kuitenkin tärkeää osata riidellä oikein ja toista kunnioittaen. Oikeastaan ei ole tapaa riidellä oikein vaan omat asiat täytyy osata ilmaista sillä tavoin, että ei turhaan syyllistä ja vähättele toista.

Kiitos tekstistä Laura Levä, Verkkolehti Kantti 

Video: Nuorten palvelujen asiantuntijat, Väestöliitto

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat 13–28 -vuotiaille

Chatissa voit keskustella kirjoittaen koulutetun seksuaalineuvojan kanssa sinua askarruttavista seksuaalisuuteen liittyvistä kysymyksistä...

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat 13–28 -vuotiaille

Chatissa voit keskustella kirjoittaen koulutetun seksuaalineuvojan kanssa sinua askarruttavista seksuaalisuuteen liittyvistä kysymyksistä...

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat nuorille aikuisille

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat on tarkoitettu alle 29-vuotiaille aikuisille. Chatissa voit keskustella koulutetun seksuaalineuvojan kanssa sinua...