Siirry sisältöön

Osaava digivanhemmuus

Julkaistu 01.02.2022 - Tuottanut DIAK AMK Anni Heisalo, Katariina Mäki-Opas, Essi Nousiainen , Väestöliitto
Digitaaliset ympäristöt ja sosiaalinen media ovat tulleet jäädäkseen. Kiinnitä huomiota omaan toimintaasi sosiaalisessa mediassa. Pohdi mikä merkitys läsnäolollasi verkossa on vauvasi arkeen ja elämään. Vanhempana toimit myös muiden vauvasi elämässä tärkeiden ihmisten opastajana ja ohjaajana, jotta lapsesi saa kasvaa turvallisessa digiympäristössä.

Vanhempana sosiaalisessa mediassa

Erilaiset älylaitteet ja sosiaalinen media ovat löytäneet paikkansa lapsiperheiden arjessa. Niiden välityksellä etsimme ja jaamme niin suosituksiin kuin kokemukseenkin perustuvaa tietoa, sekä tapaamme muita samassa elämäntilanteessa olevia. Vertaistuki onkin yksi suurimpia syitä sosiaalisen median käytölle pikkulapsiperheissä. Sosiaalisessa mediassa on vuorokauden aikaan katsomatta aina joku paikalla mahdollistaen vertaistuen juuri silloin, kun sitä eniten tarvitsee.

Älylaitteet ja sosiaalinen media ovat kuitenkin rakennettu hyvin houkutteleviksi. Saattaakin käydä niin, että älylaitteella tulee kuluttaneeksi huomattavasti enemmän aikaa, kuin alun perin oli tarkoitus. Tämä voi aiheuttaa huonoa omaa tuntoa etenkin, jos älylaitteella vietetty aika on pois perheen yhteisestä ajasta. Vanhempana onkin hyvä kiinnittää huomiota älylaitteella vietetyn ajan määrään, sekä tilanteisiin, joissa älylaitetta käyttää. Tärkeää on huolehtia, että päivään mahtuu myös niitä hetkiä, jolloin on läsnä mahdolliselle kumppanille ja lapsille ilman älylaitteita.

Tietoa ja tukea verkossa

Netin syövereistä löytyy monenlaista vanhemmuutta käsittelevää materiaalia. Vanhempien suosiossa ovat erityisesti sosiaalisen median erilaiset vanhemmuus- ja lapsiryhmät sekä erilaiset vanhemmuutta käsittelevät blogit. Ne ovat oiva väylä vertaistuen ja erilaisten ideoiden etsimiselle. On kuitenkin hyvä muistaa, että yksittäisen vanhemman kokemukseen perustuva tieto ei välttämättä vastaa suosituksia. Netistä saatuihin vinkkeihin ja muuhun tietoon on hyvä suhtautua kriittisesti. Tietoa olisikin hyvä etsiä ensisijaisesti asiantuntijuussivustoilta tai esimerkiksi neuvolasta.

Lisäksi kannattaa pitää mielessä, että erilaisilla sivustoilla materiaalia julkaisevat ihmiset harvoin kertovat koko totuutta. Erilaisilla sivustoilla julkaistut kuvat kauniisti sisustetuista ja siisteistä pikkulapsikodeista, iloisena parsakaalia mutustavista taaperoista ja onnea hehkuvista vanhemmista saattavat saada aikaan huonommuuden tunnetta. Samalla voi herätä ajatus siitä, että kaikki muut pärjäävät vanhemmuudessa paremmin. Netissä julkaistaan kuitenkin usein siloteltu versio omasta arjesta ja kauniin kuvan tai kertomuksen taustalta saattaa löytyä lasten huone, jossa lelut on juuri levitetty pitkin lattiaa.

Omannäköinen digivanhemmuus

Vanhemmuus ei ole suoritus, vaan ainutlaatuinen, elämän mittainen matka toisen ihmisen rinnalla. Ei siis kannata tuomita itseään netistä löytämänsä sisällön perusteella, vaan muistaa, että olet riittävän hyvä vanhempi omalle lapsellesi. Alla oleva testi ohjaa sinut pohtimaan älylaitteiden ja sosiaalisen median käyttöäsi, sekä niiden merkitystä omassa arjessasi. Samalla saat vinkkejä siitä, mihin juuri sinun on hyvä kiinnittää huomiota älylaitteita käyttäessäsi.

Testit

Palautetta kurssista

Palaute kurssista: Instavauvat ja digitaaperot

Hienoa, että tutustuit kurssiimme! Kertoisitko kahden kysymyksen avulla, mitä mieltä siitä olit. Emme kerää sinusta mitään henkilötietoja.
Sain kurssilta hyödyllistä tietoa
Koen, että kurssin tehtyäni osaan vanhempana tehdä vastuullisempia digilaitteiden käyttöön liittyviä valintoja.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Aihealueet:  Arki , Vanhemmuus

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Perhepulma-chat alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten vanhemmille ja lasta odottaville

Perhepulma-chat on tarkoitettu lasta odottaville ja alle 18-vuotiaiden vanhemmille, jotka kaipaavat tukea vanhemmuuden, parisuhteen tai...

Perhepulma-chat alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten vanhemmille ja lasta odottaville

Perhepulma-chat on tarkoitettu lasta odottaville ja alle 18-vuotiaiden vanhemmille, jotka kaipaavat tukea vanhemmuuden, parisuhteen tai...

Perhepulma-chat alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten vanhemmille ja lasta odottaville

Perhepulma-chat on tarkoitettu lasta odottaville ja alle 18-vuotiaiden vanhemmille, jotka kaipaavat tukea vanhemmuuden, parisuhteen tai...