Siirry sisältöön

Ruutu vauvan viihdyttäjänä

Julkaistu 01.02.2022 - Tuottanut Väestöliitto
Harkitse huolellisesti, milloin ja missä tilanteissa annat vauvan käteen puhelimen tai avaat taaperolle tabletin. Jo hyvin pieni lapsi kiinnostuu digilaitteesta, varsinkin jos näkee laitteen usein vanhemman tai sisaruksen kädessä. Laite houkuttelee vauvaa koskemaan siihen, jotta ääni ja kuva aktivoituu ikään kuin leikkiin houkutellen. Toimi siis jo vauva-aikana harkiten perheen digilaitteiden kanssa.

Tilastokeskuksen selvityksen mukaan 82% 16–89-vuotiaista suomalaisista käytti internetiä useasti päivässä vuonna 2020. Kaikkiaan internetin käyttäjien osuus väestöstä kasvoi edellisestä vuodesta kaksi prosenttiyksikköä 92 prosenttiin.

Vauva-aikaan moni vanhempi hoitaa omia ihmissuhteitaan erilaisten sosiaalisen median kanavien kautta käyttäen digilaitteita yhteydenpitoon läheisiin ja ystäviin. Vanhemmat hakevat myös tietoa, tekevät ostoksia ja seuraavat mediaa ja viihdettä verkkoyhteyksien kautta. Digitaalisten palvelujen lisääntymisen myötä on hoidettava myös välttämättömiä asioita, kuten pankki- ja ajanvarauspalveluja verkossa.

Vauva seuraa aktiivisesti aikuisen toimintaa, mutta joutuuko vauvasi kilpailemaan huomiostasi digilaitteen kanssa? Jos puhelin on läsnä koko ajan niin, että aikuisen kiinnostus keskittyy vauvan sijaan tai vauvan hoidon ohella puhelimeen, oivaltaa vauva nopeasti laitteen olevan tavalla tai toisella kiinnostava ja merkittävä juttu. Jos vauva kiinnostuu käyttämästäsi laitteesta, on hyvä miettiä ennakkoon, mikä on perheessänne vauvalle sallittua ja mikä ei. Sellaiset digilaitteet, ohjaimet ja säätimet, joita ei halua lapsen käsiin antaa, on hyvä laittaa pois lapsen ulottuvilta.

Hyödynnä harkiten

Koska erilaiset laitteet ovat osa arkeamme, tulee väistämättä tilanteita, joissa laite on kuitenkin esillä. Toisinaan puhelin tai muu digilaite voi myös hetkellisesti viihdyttää vauvaa. Voit antaa vauvan tutkia lukittua puhelinta – usein jo esineen kädessä pitäminen riittää pienelle lapselle sillä hän matkii aikuisen toimintoja. Matkiessaan laitteen käyttöä lapsi saattaa tuoda ruudun ihan kasvojensa eteen tai nostaa korvalleen, jolloin pimeä näyttöruutu on parempi kuin kuvaa ja ääntä välkkyvä ruutu. Oma leikkipuhelin vauvalle on myös mahdollinen ratkaisu.

Voit myös ladata laitteellesi jonkin vauvalle sopivan kuvan, ohjelman tai vaikkapa musiikkia, jos silloin tällöin käytätte laitetta vauvan kanssa. Hetkissä, jolloin joudutte odottelemaan vuoroa tai vaikkapa liikennevälineissä voi olla helppoa antaa vauvan käteen puhelin, jossa soi lapsen lempilaulu tai jonka ruudulla näkyy jokin kiinnostava kuva. On hyvä muistaa, että pienelle lapselle laite ei ole samanlainen yhteydenpidon, viihtymisen ja tiedon lähde kuin aikuiselle. Vauva ei kaipaa liikkuvaa kuvaa eikä videoita, sillä puhelin edustaa hänelle vain tutkittavaa esinettä muiden mielenkiintoisten esineiden tai lelujen tapaan.

Se millaiseksi vauvan digilaitteiden käyttökokemus muodostuu, on aikuisten käsissä. Ennakoi jo vauva-aikana tulevaa, sillä vauva kasvaa nopeasti vaativaksi taaperoksi, jonka kanssa voi olla jo haastavampaa neuvotella laitteiden käyttörajoituksista.

 

 

Tehtävät

Meidän perheen ruututoiveet

Miten jatkaisit lausetta? Kun olet täydentänyt lauseet, mieti, miten sinun on hyvä toimia.
  1. Minulla on kännykkä, jota kaksivuotiaani  __________________________________ .
  2. Kun lapseni on ________  – vuotias  hän saa oman puhelimen.
  3. Toivon, että lapseni käyttää tablettia ________________________________________ .
  4. Perheessämme puhelimet ovat ____________________________________________ .
  5. Kun lapseni on esikouluikäinen, hän osaa _____________________________________ .
  6. On tärkeää, että lapseni _________________________________________________ .
  7. Voin käyttää puhelinta vauvani kanssa, kun ____________________________________ .
  8. Automatkoilla ja liikennevälineissä, puhelin /tabletti  _____________________________ .
  9. Ruokaillessa digilaitteet __________________________________________________ .
  10. Kun lapseni on 10-vuotias _________________________________________________ .

Palautetta kurssista

Palaute kurssista: Instavauvat ja digitaaperot

Hienoa, että tutustuit kurssiimme! Kertoisitko kahden kysymyksen avulla, mitä mieltä siitä olit. Emme kerää sinusta mitään henkilötietoja.
Sain kurssilta hyödyllistä tietoa
Koen, että kurssin tehtyäni osaan vanhempana tehdä vastuullisempia digilaitteiden käyttöön liittyviä valintoja.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Aihealueet:  Arki , Vanhemmuus

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Perhepulma-chat alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten vanhemmille ja lasta odottaville

Väestöliiton asiantuntijan tarjoamaa keskustelutukea vanhemmuuteen, pari- ja perhesuhteisiin tai seksuaalisuuteen liittyvissä huolissa ja...

Perhepulma-chat alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten vanhemmille ja lasta odottaville

Väestöliiton asiantuntijan tarjoamaa keskustelutukea vanhemmuuteen, pari- ja perhesuhteisiin tai seksuaalisuuteen liittyvissä huolissa ja...

Perhepulma-chat alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten vanhemmille ja lasta odottaville

Väestöliiton asiantuntijan tarjoamaa keskustelutukea vanhemmuuteen, pari- ja perhesuhteisiin tai seksuaalisuuteen liittyvissä huolissa ja...