Siirry sisältöön

Syödään yhdessä

Julkaistu 13.03.2019 - Tuottanut Perheet keskiöön -verkosto , Marttaliitto ry
Yhdessä syöminen ja yhteiset ruokahetket ovat tärkeitä.

Pikkulapsivaiheessa on tärkeää muista myös oma ravitsemus ja monipuolinen syöminen. Helpoiten se käy, kun valmistaa ruokaa samalla kertaa koko perheelle. Lapsi oppii paljon yhteisten syömishetkien kautta ja yhdessä syöminen kannattaa ottaa perheessä tavaksi. Vanhempien ruokatottumukset ja tavat vaikuttavat lasten ruokatottumuksiin, ja lapsen suhde ruokaan kehittyy vuorovaikutuksessa ympäristön ja toisten ihmisten kanssa. Lapsi seuraa aikuisten ja sisarusten käytöstä ja omaksuu toimintatapoja.

Yhdessä ateriointi on tehokkain tapa ohjata lapsen ruokavaliota terveelliseen ja monipuoliseen suuntaan. Esimerkin voima muokkaa lapsen ruokavaliota kaikista tehokkaimmin. Yhteisen aterian ei aina tarvitse olla päivällinen; myös välipalahetki tai iltapalavoileivät ajavat asian. Kaikkea ei tarvitse tehdä itse, vaan oikopolut ruoanlaitossa ovat sallittuja.

Marttojen sivuilla on paljon ideoita ja vinkkejä arkiruokiin ja välipaloihin; kurkista esimerkiksi Marttojen lapsiperhesivuille ja reseptisivuille.

 

Seuraavassa Marttojen luento yhdessä syömisestä ja koko perheen ruokahetkien järjestämisestä arjen keskellä. Luennon kesto on noin 15 minuuttia.

Tuottanut Marttaliitto ry

Keskusteluun

  • Mitä ajatuksia luento sinussa herätti? Jutelkaa hetki vieruskaverin kanssa.
  • Mitkä ovat teidän perheessänne toimivia juttuja ruokailuihin ja perheen yhdessä syömiseen liittyen? Mieti yksi esimerkki omasta arjestasi ja jutelkaa aiheesta vieruskaverin kanssa.

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Koronasta kuntoon – Löydä oma polkusi

Koronasta kuntoon – toipumisen polku tarjoaa sinulle tietoa koronan pitkittyneistä oireista, niistä toipumisesta ja kuntoutumisesta sekä tukee...

PCOS:n vertaistukichat 20.6.2023

Elätkö PCOS:n kanssa? Epäiletkö, että gynekologiset oireesi voisivat liittyä niihin? Tervetuloa mukaan PCOS:n vertaistukichattiin!

Vapaaehtoisena Koronasta kuntoon -hankkeessa

Tämä on materiaalipankki Koronasta kuntoon -hankkeen (2022 - 2024) vapaaehtoistehtävissä toimiville. Hankkeen vapaaehtoistehtäviä ovat muun...