Siirry sisältöön

Mitä ovat "touhutipat" eli esiliukaste?

13.01.2021 klo 08:45 - Tuottanut Väestöliitto
Esiliukaste tunnetaan monesti nimellä ”touhutipat”. Kyseessä on nestemäinen aine, jota tulee peniksestä kiihottuessa.

Kun penis jäykistyy, voi peniksen päästä tulla nopeastikin nestemäistä ainetta. Kyse ei ole spermasta eli siemennesteestä, vaan esiliukasteesta, jota erittyy peniksen päästä ennen siemensyöksyäAjatellaan, että se on peräisin peniksen rauhasista, jotka sijaitsevat virtsaputkessaEsiliukastetta erittyy vaihteleva määrä, mutta kovin paljon sitä ei tule. 

Esiliukasteen tarkoituksena on liukastaa peniksen päätä ja tehdä näin seksistä liukuvampaa, mikä suojaa herkkiä limakalvoja ja ihoa rikkoutumiselta. Ajatellaan myös, että esiliukaste helpottaa siemennesteen liikkumista virtsaputkessa.  

Esiliukasteen tuloa ei voi harjoitella hallitsemaan samalla tavoin kuin siemensyöksyä. Esiliukastetta tulee kiihottuessa väistämättä, mutta siemensyöksyä välttämättä ei. 

Voiko esiliukasteesta tulla raskaaksi? 

Esiliukasteen seassa voi olla hedelmöityskykyisiä siittiöitä. Rauhaset, jotka tuottavat esiliukastetta, eivät tuota siittiöitä, mutta siittiöitä voi kuitenkin päätyä esiliukasteeseen ikään kuin vuotona ennen siemensyöksyä. Esiliukasteessa voi siis olla siittiöitä, mutta aina niitä ei ole. Sitä ei voi itse tietää, onko omassa esiliukasteessa siittiöitä vai ei. Tästä syystä voidaan todeta, että jos esiliukastetta päätyy emättimeen, on raskauden mahdollisuus olemassa, mikäli raskautta ei ehkäistä muilla tavoin. Lue täältä lisää miten raskaus alkaa. 

Voiko esiliukasteesta saada seksitaudin? 

Jos esiliukastetta päätyy sukuelinten limakalvoille tai suuhun, seksitautiriski on olemassa. Esiliukastetta ei tulisi myöskään päätyä esimerkiksi silmän limakalvoille sormien välityksellä. Mahdollinen seksitaudin tarttuminen tosin edellyttää, että seksikumppanilla on seksitautitartunta. Lue seksitautien tarttumisesta täältä.

Kondomi on tarpeellinen alusta loppuun 

Esiliukasteessa voi olla siittiöitä. Tästä syystä kondomia tulisi käyttää koko penis-emätinyhdynnän ajan raskauden ehkäisemiseksi, mikäli raskautta ei ehkäistä muilla tavoin. Kondomin käyttö on tarpeellinen myös seksitautien ehkäisemiseksi kaikissa sellaisissa seksitavoissa, joissa on limakalvokontakti. Seksitaudit voi testata terveysasemilla, sukupuolitautien poliklinikoilla ja yksityisillä terveysasemilla. Julkisessa terveydenhuollossa seksitautien testaus on ilmaista. Seksitautien testauksesta löydät lisätietoa täältä. 

Kirjoittajat: Nuorten palvelujen asiantuntijat, Väestöliitto 

Artikkeli päivitetty 24.7.2023

Aihealueet:  Seksuaalisuus

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat 13–28 -vuotiaille

Chatissa voit keskustella kirjoittaen koulutetun seksuaalineuvojan kanssa sinua askarruttavista seksuaalisuuteen liittyvistä kysymyksistä...

Voiko PCOS vaikuttaa seksuaalisuuteen?

PCOS on lyhenne, jolla viitataan munasarjojen monirakkulaoireyhtymään. Se ei ole sairaus vaan ennemminkin kehollinen ominaisuus. PCOS saattaa...

Mikä on sisäinen kondomi?

Sisäisellä kondomilla tarkoitetaan niin sanottua naistenkondomia tai siitä saatetaan puhua myös emättimeen/peräsuoleen asetettavana kondomina....