Siirry sisältöön

Ihmissuhteet perustuvat vuorovaikutukseen

18.10.2018 klo 10:47 - Tuottanut Väestöliitto
Kun ihmiset ovat tekemisissä toistensa kanssa ja vaikuttavat toisiinsa, puhutaan ihmissuhteista. Ihmissuhde tarkoittaa yhteyttä kahden tai useamman ihmisen välillä. Kaikissa ihmissuhteissa vuorovaikutustaidot ovat tärkeitä. Puhuminen on tärkein vuorovaikutusmuoto.

Ihmissuhteisiin kuuluu hyviä ja toisinaan huonompia hetkiä. Jotta ihmissuhteet pysyvät hyvinä, on kiinnitettävä huomiota siihen, kuinka kohtelee toisia. Ihmissuhteita täytyy myös hoitaa. Kaikista ihmisistä ei tarvitse pitää, mutta olisi hyvä, jos kaikkien kanssa tulisi edes jotenkin toimeen. Jos ei erityisesti pidä jostain ihmisestä, on helpompaa pysytellä hänestä kauempana.

Harva ihminen elää täysin yksin. Useimmilla on jonkinlainen suhde erilaisiin ihmisiin, kuten perheenjäseniin, kavereihin, rakkaaseen, ystäviin, sukulaisiin ja koulu- ja harrastuskavereihin. Ihmissuhteisiin liittyy myös paljon tunteita, kuten kiintymystä, rakkautta, välittämistä, ystävyyttä, ihastusta, vihastusta, pettymystä ja läheisyyttä.

Kaikissa ihmissuhteissa vuorovaikutustaidot ovat tärkeitä. Vuorovaikutus tarkoittaa kahden tai useamman ihmisen välistä vastavuoroista kommunikaatiota. Se on kaikkea sitä, millä tavalla olemme toisten ihmisten kanssa. Vuorovaikutus voi olla sanoja, puhetta, eleitä, ilmeitä, ääntelyitä tai katseita. Netissä vuorovaikutus voi tapahtua kirjoittaen tai se voi olla hymiöitä, lyhennesanoja tai kuvia.

Kohtaa, puhu ja kuuntele

Ihmissuhteissa yksi tärkeä kommunikaation muoto on puhuminen. Siinä on läsnä paljon muutakin kuin puhutut tai kirjoitetut sanat. Myös eleet, ilmeet, äänenpainot, kosketus ja katseet ovat merkitseviä, ja ne luovat sanoille merkityksiä. Toisaalta kirjoittaminen antaa mahdollisuuden hitaampitempoiseen vuorovaikutukseen.

Ilman vuorovaikutusta ei voi tietää, mitä toinen ihminen ajattelee.

Jos luulee tietävänsä tai olettaa asioita, lopputuloksena voi olla iso väärinkäsitys. Kaikissa ihmissuhteissa on tärkeää, että uskaltaa kertoa omista tunteistaan ja toiveistaan. Erityisesti se korostuu lähimmissä ihmissuhteissa kuten seurustelusuhteessa. Sen lisäksi, että kykenee ilmaisemaan itseään, täytyy opetella kuuntelemaan ja kuulemaan kumppania.

Tekstiviestit, some ja erilaiset keskustelualustat netissä ovat helpottaneet ihmisten kommunikointia. Yhteyttä on helppo pitää yllä, vaikka kaveri lähtisi maailman ääriin. On kuitenkin tilanteita, joissa perinteisiä kasvokkain keskustelemisen tapoja ei voita mikään. Siinä on vissi ero, päättyykö esimerkiksi seurustelusuhde viestillä vai asiasta keskustelemalla.

Nuorten palvelujen asiantuntijat, Väestöliitto

Päivitetty 14.6.2023

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Mihin katosi ihminen, johon rakastuin? – Etsi hänet takaisin!

Haluaisitko saada esiin kumppanistasi ne piirteet, johon joskus rakastuit? Sen hyvän olon, jota joskus tunsit? Hypätkää rohkeasti elättelemään...

Uusi vuosi on mahdollisuus uuteen työelämässä ja parisuhteessa!

Uuden vuoden lupaukset liittyvät usein omaan hyvinvointiin ja ne unohtuvat nopeasti. Voisiko sinun uudenvuoden lupauksesi ensi vuonna liittyä...

Tekeekö ylikuormittuneisuus tuhoa parisuhteessasi etkä sumupilvessäsi sitä edes huomaa?

Ylikuormittuneisuus vie huolestuttavan paljon tilaa parisuhteen ja perheen hyvinvoinnista. Tunnistatko itsesi tai läheisesi tästä tekstistä?