Siirry sisältöön

Poikaystävän perhe painostaa ja syyttelee

ID 249585

Olemme seurustelleet vajaa kaksi vuotta ja asuneet yhdessä hetken aikaa. Ongelma ei ole poikakaverini vaan hänen perheensä. Koen painostusta sekä minuun kohdistuvaa alentamista sekä syyttelyä olemattomista asioista, joihin minulla ei ole ollut mitään tekemistä. Tämä tulee lähinnä poikakaverin äidiltä sekä hänen veljen vaimolta. Tunnen itseni mitättömäksi ja pelkään että poikaystäväni uskoo nämä jutut mitä puhutaan. En tiedä mitä tehdä. Tuntuu että helpointa olisi erota ja lähteä pois tilanteesta, mutta en kuitenkaan haluaisi tehdä niin. Asiasta on keskusteltu poikakaverin kanssa ja hän ymmärtää, mutta en haluaisi jatkuvasti puhua pahaa hänen perheestään vaan päästä tästä ongelmasta jotenkin eroon. Asiasta on toki puhuttu koko porukallakin, mutta tuntuu että tämä ongelma ei katoa mihinkään vaan jatkuu ihan niin kauan kun pysyn kuviossa mukana. Mitä siis pitäisi tehdä?

Asiantuntija vastaa

03.05.2021 klo 10:43 , Väestöliitto

Hei, kiitos viestistäsi! Tilanteesi kuulostaa todella ikävältä. Painostaminen ei kuulu turvalliseen ja tasapuoliseen ihmissuhteeseen. Tilanteessasi on jopa henkisen väkivallan tai kiusaamisen piirteitä ja se on huolestuttavaa. Lähisuhdeväkivaltaa voi olla oman parisuhteen lisäksi myös muissa läheissuhteissa. Tuo kaikki on todella ikävää, eikä ole ihme, että se saa sinut kokemaan itsesi mitättömäksi. On tietysti väärin, että muut saavat sinut kokemaan näin.  

On tärkeää erottaa toisistaan henkinen väkivalta ja riitely / huono käytös. Riitelyssä on kaksi tasaväkistä henkilöä, jotka molemmat voivat sanoa mielipiteensä eikä kummankaan tarvitse pelätä mitään. Henkisessä väkivallassa toinen osapuoli on vahvempi eikä toinen pysty puolustautumaan kunnolla. 

Kuulostaa hyvältä, että olet puhunut aiheesta poikaystävän kanssa ja hän on ymmärtänyt sinua. Mitä poikaystävä on mieltä äitinsä ja veljen vaimon sanomisista? Onko hän pyytänyt heitä lopettamaan asiattoman käytöksen sinua kohtaan? 

Sekin kuulostaa hyvältä, että olette onnistuneet keskustelemaan tästä aiheesta kaikki yhdessä. Sanoit kuitenkin, ettei ongelma ole ratkennut näiden keskustelun jälkeenEt kerro tarkemmin millaisissa asioissa sinua painostetaan, syytellään ja kohdellaan alentavasti. Ihmettelen miksi äiti ja veljen vaimo haluavat puuttua teidän suhteeseenne ja sinun asioihisi niin voimakkaasti? Aikuisena ihmisenä sinulla on valta päättää omista asioista ja te yhdessä poikaystävän kanssa saatte päättää suhteeseenne liittyvistä asioista. 

Voitte yrittää vielä uudestaan keskustelua yhdessä tai jollain kokoonpanolla. Ajattelen, että tilanteessasi myös ulkopuolinen sovittelija voisi olla hyvä apu. Toivoisin ensisijaisesti, että painostaminen ja syyttely loppuu äidin ja veljen vaimon osalta. Mikäli he pyrkivät edelleen vaikuttamaan sinuun ja suhteeseenne, neuvoisin sinua rajaamaan mahdollisimman paljon sitä, että miten he voivat sinuun vaikuttaa. Mikäli tilanne jatkuu kuormittavana, sinun täytyy varmasti myös miettiä sitä, että onko suhde sinulle sopiva. Mikäli tilanne jatkuu samanlaisen, millaisena näet tulevaisuutesi? Toivottavasti saatte selvitettyä asiat keskustelemalla ja sopimalla säännöistä, eikä sinun tarvitse erota tästä syystä. Kaikkea hyvää sinulle! 

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Perhepulma-chat alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten vanhemmille ja lasta odottaville

Perhepulma-chat on tarkoitettu lasta odottaville ja alle 18-vuotiaiden vanhemmille, jotka kaipaavat tukea vanhemmuuden, parisuhteen tai...

Perhepulma-chat alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten vanhemmille ja lasta odottaville

Perhepulma-chat on tarkoitettu lasta odottaville ja alle 18-vuotiaiden vanhemmille, jotka kaipaavat tukea vanhemmuuden, parisuhteen tai...

Perhepulma-chat alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten vanhemmille ja lasta odottaville

Perhepulma-chat on tarkoitettu lasta odottaville ja alle 18-vuotiaiden vanhemmille, jotka kaipaavat tukea vanhemmuuden, parisuhteen tai...