Siirry sisältöön

Onko normaalia olla kiinnostunut seksileluista?

ID 276260

Olen 13vuotias nuori ja olen nyt jo kiinnostunut seksistä ja muista siihen liittyvistä asioista, haluaisin kysyä kahta kysymystä joita olen pohtinut niin paljon että minua on alkanut jo ärsyttämään se etten saa vastausta näihin kysymyksiin. 1. Onko se normaalia olla kiinnostunut seksileluista jo 13vuotiaana vai onko niihinkin joku ikäraja joka kertoo sen että onko se normaalia vaiko ei. 2. Jos 1 kysymykseeni vastaus olisi se että se on normaalia niin haluaisin kysyä että miten minä hankin sellaisen. Olen miettinyt viime aikoina että kannattaako minun edes esittää kysymystä ei täällä koska minun isäni on haukkunut minua siitä että minulla ei ole tyttöystävää ja minä olen kokeillut itsetyydytystä yksin, en edes tajua sitä että onko tuo sitten vain kiusoittelemista. Tiedän että itse seksiin on ikäraja joka on 18 mutta olen lukenut netistä että niihin seksileluihin ei ole ikärajaa mutta joihinkin voi silti olla. En ole uskaltanut jutella tästä asiasta äitini kanssa koska pelkään näitä kahta asiaa tähän liittyen 1. Se että hän siuttuisi minulle 2. Se että asia leviäisi muuallekin. Toivoisin ettei kukaan nyt ala haukkumaan minua kysymykseeni takia ja toivoisin myös että saisin vastauksen nopeasti.

Asiantuntija vastaa

02.05.2022 klo 12:43 , Väestöliitto

Kiitos kysymyksestäsi!

On tosi tärkeää, että seksuaalisuudesta ja seksistä on mahdollisuus saada tietoa. On siis hieno juttu, että osasit lähestyä nettineuvontaamme mielessäsi olleilla kysymyksillä! Nettineuvonnassamme kysymykset voi esittää nimimerkin takaa, jolloin on hyvin epätodennäköistä, että vanhemmat tai muut ihmiset saisivat tietää kysymysten esittämisestä haluamattasi.

Usein seksuaalisen kiinnostuksen herääminen tapahtuu murrosiässä hormonitoiminnan kiihdyttyä. Seksuaalisen kiinnostuksen herääminen voi käytännössä olla esimerkiksi ihastumista toisiin ihmisiin, tai kiinnostusta itsetyydytystä tai seksileluja kohtaan. Täältä voi lukea lisää nuoruuden seksuaalikehityksestä. Toisin sanoen seksileluista kiinnostuminen on normaalia.

Seksileluihin ei ole olemassa ikärajaa. Muutama ikään tai ikärajoihin liittyvä asia voi kuitenkin aiheuttaa hankaluuksia nuorelle seksilelua hankkiessa: 1. Seksileluja myydään paikallisissa seksi- ja erotiikkakaupoissa. Näillä liikkeillä on usein käytössään ikäraja, jonka he ovat liikkeelleen määritelleet. Oman paikkakunnan erotiikkaliikkeeseen voi olla etukäteen yhteydessä, ja kysyä, millaiset ikärajat heillä on käytössään. 2. Seksileluja myydään nettikaupoissa. Nettikaupasta ostaessa tarvitaan yleensä verkkopankkitunnukset, luotto- tai pankkikortti, tai tunnukset Paypaliin/muuhun maksupalveluun. Monilla alaikäisillä nuorilla ei välttämättä ole näitä maksutapoja käytössään, joka estää seksilelun tilaamisen verkkokaupan kautta. 3. Joitakin seksileluja on myynnissä myös apteekeissa ja suuremmissa supermarketeissa. Seksilelun hankinta voi käytännössä näistä paikoista olla helpointa, mutta valikoima on pieni. Seksileluista ja niiden hankkimisesta voit lukea lisää täältä artikkelistamme.

Pohdit myös seksin ikärajaa. Seksiin ei varsinaisesti ole ikärajaa. Sen sijaan laissa on määritelty suojaikäraja, jolla on tarkoitus suojata lapsia ja nuoria seksuaaliselta hyväksikäytöltä. Suojaikärajalla ei rajoiteta nuorten keskinäisiä seksitekoja ja seurustelusuhteita, vaan lapsen/nuoren ja aikuisen välistä seksuaalista kanssakäymistä. Suojaikärajasta voit lukea lisää täältä.

Jokainen kehittyy omaan, yksilölliseen tahtiin. Toisille seurustelu, itsetyydytys tai muut seksuaaliset teot tuntuvat ajankohtaisemmilta varhaisemmin, toisilla myöhemmin, ja joillakuilla ne eivät tunnu itselle kiinnostavilta lainkaan. Jokaisella on myös oikeus aloittaa seurustelu juuri silloin kun se itselle tuntuu sopivalta. On tavallista ettei 13-vuotias ole vielä seurustellut kenenkään kanssa, ja jotkut seurustelevat ensimmäistä kertaa vasta aikuisuudessa. Artikkelistamme “Onko pakko seurustella?” voit lukea lisää näkökulmia asiaan liittyen.

On kurja kuulla, että ajatus juttelemisesta seksuaalisuuteen liittyvistä asioista vanhempiesi kanssa on tuntunut pelottavalta. Vanhemmat voivat olla hyviä tuen ja tiedon lähteitä monissa asioissa, mutta aina ja kaikissa asioissa vanhemmat eivät välttämättä osaa vastata nuoren kysymyksiin. Sellaisissa tilanteissa voi olla hyvä hakeutua esimerkiksi kouluterkkarin, -kuraattorin, nuorisotyöntekijän, tai jonkun muun luotettavan aikuisen juttusille. Täältä voit lukea lisää ajatuksia siitä, kannattaako vanhempien kanssa puhua seksuaalisuudestaan.

Jos haluat pohtia yhdessä lisää seksuaalisuuteen ja seksiin liittyviä kysymyksiä, olet myös lämpimästi tervetullut seksuaalineuvontachattiimme.

Aihealueet:  Seksuaalisuus

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Mitä tehdä, kun seksitauti pelottaa valtavasti?

Seksitautitartunnan pelko on tavallinen tunne tilanteissa, joissa kondomi tai suuseksisuoja on jäänyt käyttämättä. Jos pelko vaikuttaa...

Miksi murehdin seksuaalisuudesta?

Murehtiminen on jonkinlaisen pulman jatkuvaa pyörittelyä mielessä, vaikka sitä ei voisi murehtimalla ratkaista. Siihen liittyy hankalia tunteita...

Miten murehtimisen kierteen voi katkaista?

Kun murehtiminen vie aikaasi valtavasti, kannattaa harjoitella murehtimisen kierteen katkaisemista. Huomion tuomisesta aisteihin ja tietoisen...