Siirry sisältöön

Onko normaalia, jos kasvaa tasaisesti?

ID 297875

Hei! Onko se normaalia, että minulla ei koskaan varsinaisesti ole ollut kasvupyrähdystä. Omen kasvanut tasaisesti koko ajan. Olen siis 13-vuotias. Mietin vain, että äidilläni alkoivat kuukautiset 13-vuotiaana, mutta itsellä ei oikein yhtään merkkiä niistä. Ulkopuoliset sanovat, että olen kasvanut paljon, mutta ei oikein tunnu siltä. Olin kuudennen luokan terveystarkastuksessa 167cm. Äitini on noin 171cm, ja olen pari senttiä häntä lyhyempi. En ole voinut kasvaa kesässä, koska olisin kai jo hänen pituisensa. Serkkuni (n. 175cm tyttö) sanoi, että minun olisi pakko olla 170cm, kun olen kasvanut jo melkein häneen kiinni. Serkku on siis 15-vuotias…

Asiantuntija vastaa

30.08.2023 klo 15:08 , Väestöliitto

Kiitos yhteydenotosta nettineuvontaan!

Pohdit viestissäsi kasvupyrähdykseen ja kuukautisten alkamiseen liittyviä seikkoja. Nuoret kehittyvät murrosiässä kukin omaa tahtia eikä varsinaista kasvupyrähdystä välttämättä huomaa erityisen selkeästi itse. Viestisi pohjalta kuulostaa kuitenkin siltä, että pituuskasvu on omassa hyvässä vauhdissaan.

Kuukautisten alkamisikä voi heijastella suurin piirtein sitä, miten äidillä on alkanut kuukautiset, mutta se ei tarkoita sitä, että kuukautisten pitää alkaa samanikäisenä. Voit siis rauhassa odotella kuukautisten alkamista, niiden alkamisesta ei tarvitse olla vielä 13-vuotiaana huolissaan.

Jos kuukautiset eivät ole alkaneet, kun täytät 16 vuotta, on syytä keskustella asiasta lääkärin kanssa. Jos mitään murrosiän merkkejä kuten rintojen kasvua tai karvoituksen lisääntymistä ei ole tapahtunut 13-14-vuotiaaksi tultaessa, on hyvä konsultoida lääkäriä jo silloin. Myös pituuskasvu on yksi murrosiän merkeistä. Kouluterveyden juttusille voit kuitenkin hakeutua milloin tahansa kuukautisiin tai muihin murrosikään liittyvissä kysymyksissä.

Toivottavasti vastauksestani on apua pohdinnoissasi! Voit kurkata lisää tietoa näistä aiheista oheisista artikkeleista, jotka löydät alta.

Täältä löydät lisää tietoa kuukautisista.

Täältä löydät tietoa siitä, miksi kuukautiset eivät ala.

Täältä löydät lisää tietoa siitä, mitä murrosiässä tapahtuu.

Aihealueet:  Seksuaalisuus

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Mitä tehdä, kun seksitauti pelottaa valtavasti?

Seksitautitartunnan pelko on tavallinen tunne tilanteissa, joissa kondomi tai suuseksisuoja on jäänyt käyttämättä. Jos pelko vaikuttaa...

Miksi murehdin seksuaalisuudesta?

Murehtiminen on jonkinlaisen pulman jatkuvaa pyörittelyä mielessä, vaikka sitä ei voisi murehtimalla ratkaista. Siihen liittyy hankalia tunteita...

Miten murehtimisen kierteen voi katkaista?

Kun murehtiminen vie aikaasi valtavasti, kannattaa harjoitella murehtimisen kierteen katkaisemista. Huomion tuomisesta aisteihin ja tietoisen...