Siirry sisältöön

Miksi kuukautiset eivät ala?

12.10.2018 klo 15:54 - Tuottanut Väestöliitto
Kuukautiset alkavat yleensä ennen 16 vuotta. Kuukautisten alkamisaikataulu on yksilöllinen ja siihen voi vaikuttaa perintötekijöiden lisäksi muutkin asiat, kuten paino ja harrastetun liikunnan määrä. Jos kuukautisia ei ole kuulunut 16 -vuoteen mennessä, kannattaa hakeutua lääkäriin.

Jokainen meistä kasvaa oman perimänsä mukaan, eli sen mukaan, millaiset geenit on vanhemmiltaan saanut. Kasvuun ja kehitykseen, mukaan lukien kuukautisten alkamiseen, vaikuttaa monta perintötekijää, joten omiin vanhempiinsa vertailu on hyödyllistä, mutta ei täysin kaikkea selittävää –  jokainen kehittyy omaan tahtiinsa myös perheen sisällä.

Olet saanut molemmilta vanhemmiltasi perintötekijöitä, jotka vaikuttavat murrosiän kehitykseesi. Jos äitisi kuukautiset ovat alkaneet myöhään (15 ikävuoden jälkeen), ja isäsi ja veljesi ovat kasvaneet vasta lukioiässä tai armeijassa lopulliseen pituuteensa, on mahdollista, että sinäkin ”kypsyt” fyysisesti myöhemmin.

Perintötekijöiden lisäksi kuukautisten alkamiseen vaikuttavat muun muassa paino, urheilemisen määrä, terveydentila ja stressin määrä.

Yleinen ohje on, että jos kuukautiset eivät ole alkaneet 16 vuoteen mennessä, asiaa tulee selvitellä lääkärin vastaanotolla. Tarvittaessa voidaan ottaa verinäytteitä, joiden avulla selvitetään hormonitasapainoa ja kilpirauhasen toimintaa. Harvinaisia syitä kuukautisten puuttumiselle on kohdun puuttuminen tai umpinainen immenkalvo.

Jo tätä aikaisemmin (viimeistään 13-14-vuotiaana) pitäisi mennä lääkäriin, jos mitään muita murrosiän merkkejä ei ole tullut kuten rintojen kasvua tai karvoituksen kasvamista.

Artikkelia päivitetty 19.7.2023

Kirjoittajat: Nuorten palvelujen asiantuntijat, Väestöliitto

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat 13–28 -vuotiaille

Chatissa voit keskustella kirjoittamalla koulutetun seksuaalineuvojan kanssa sinua askarruttavista seksuaalisuuteen liittyvistä kysymyksistä...

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat 13–28 -vuotiaille

Chatissa voit keskustella kirjoittamalla koulutetun seksuaalineuvojan kanssa sinua askarruttavista seksuaalisuuteen liittyvistä kysymyksistä...

Miten ja milloin puhun nuorelle seksuaalisuudesta? 

Tällä luennolla Kumitan asiantuntija antaa vinkkejä murrosikäisten vanhemmille, kun seksuaalisuudesta puhuminen oman nuoren kanssa pohdituttaa.