Siirry sisältöön

Kuinka kerron ihastuksestani

ID 119800

Hei 15vuotias poika olen tuntenut yhden tytön jo ykkös luokalta saakka olemme aina olleet lähinnä ystävät tähän saakka kunnes tunsin hirveästi katumusta ykkös luokalla tapahtuneesta mutta tunnen myös rakkautta häneen koska hän halaa minua kun näemme tämä olisi sitten se että miten kerron hänelle että olen pihkassa häneen

Asiantuntija vastaa

18.10.2019 klo 09:11 , Väestöliitto

Hei ja kiitos tärkeästä viestistäsi. Kirjoituksesi perusteella, sinulla on paljon vahvoja tunteita ihastustasi kohtaan. On hienoa, että sinulla on tärkeä ystävä. Nyt mietit, kuinka kertoisit hänelle ihastuksen tunteistasi.

Jos haluat selvittää, millaisia tunteita ihastuksella on sinua kohtaan, se selviää kertomalla omista tunteista. Aloitteen tekeminen voi olla vaikeaa, mutta jokaisella on omat tapansa kertoa ihastumisestaan. Joku kirjoittaa kirjeen, toinen kysyy suoraan, kolmas laittaa someviestin ja neljäs pyytää kaveria kysymään.

Omien tuntemusten kertominen on usein hyvin jännittävää koska silloin sinulle selviää se, mitä toinen ajattelee sinusta. Aina on riski siihen, ettei toinen tunne samoin.  Jos näin käy, täytyy tätä toisen päätöstä  kunnioittaa. Kemiat ja ihastuksen tunteet eivät aina kohtaa!

Nyt sinun onkin hyvä miettiä sitä, että oletko valmis kertomaan tunteistasi? Jos olet, pohdi millainen tapa tai hetki voisi olla sopiva asiasta kertomiseen ja mitä haluat sanoa hänelle. Ehkä voit kertoa siitä, kuinka paljon arvostat ystävyyttänne ja miksi pidät hänestä. Tilanteen on hyvä olla sellainen, jossa olette kahdestaan koska kyseessä on yksityinen, teidän välinen asia.

Jos haluat jutella asiasta lisää, tervetuloa seksuaalineuvontachattiimme joka on auki maanantaisin klo 14-16, keskiviikkoisin klo 15-17, torstaisin klo 13-15 ja perjantaisin klo 12-14. Voit myös soittaa Poikien Puhelimeen.

Aihealueet:  Seksuaalisuus

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Rakas kehoni Seksuaalisuuden portailla!

Keho on monia ihania asioita. Se tarjoaa iloa ja itsetuntoa elämän eri vaiheessa. Myönteinen kehonkuva vahvistuu koko kehityksen ajan....

Pienen lapsen kehoitsetunto

Kehoitsetunto on ihmisen kehonkuva, käsitys omasta kropasta. Miten hyvänä, sopivana, oikeanlaisena tai kelpaavana ihminen kokee oman kehonsa....

Vastataan lapsille asiallisesti

Puhutaan lapsille avoimesti kehon luonnollisista osista ja toiminnoista. Se on lapsille turvallisinta. Ei puhuta enää "vessasanoista" vaan kaikista...