Siirry sisältöön

Kuinka teen aloitteen seurusteluun?

16.10.2018 klo 15:31 - Tuottanut Väestöliitto
Seurustelu voi alkaa toisen aloitteesta tai yhteisestä päätöksestä. Aloitteen tekeminen voi olla vaikeaa, mutta jokaisella on omat tapansa kertoa ihastumisestaan. Joku kirjoittaa kirjeen, toinen kysyy suoraan, kolmas laittaa viestin ja neljäs pyytää kaveria kysymään.

”Tykkään susta” -viestin saamisesta kannattaa olla imarreltu. On hienoa olla ihastumisen arvoinen. Jos tunne on molemminpuolinen, voidaan sopia seurustelemisesta. Seurustelu on elämän eri vaiheissa erilaista; se voi olla pelkkiä katseita ja viestittelyä, käsikkäin kulkemista ja kahden kesken olemista.

Kun on ihastunut johonkin toiseen ihmiseen, voi jännittää omista tunteista kertomista toiselle ihmiselle. Mutta ainoastaan puhumalla selviää, onko omat tunteet molemminpuolista. Omista tunteista voi kertoa monella eri tavalla, esimerkiksi kirjoittamalla viestiä, kertomalla kasvokkain tai puhelun kautta. Ei ole yhtä oikeata tapaa, joka olisi kaikille toimiva tai sopiva. Voit kertoa ihastuksen tunteista omalla tyylillä, kuitenkin toista kunnioittavalla tavalla. Jos haluat kertoa tunteistasi kasvokkain, on hyvä pohtia mikä olisi sopiva tilanne otta asia puheeksi. Ihastuksesta kertomiseen kannattaa varata kahdenkeskeinen, rauhallinen paikka sekä tarpeeksi aikaa. Jos koet, että haluaisit kertoa omista tunteista ihastukselle, mutta et uskalla, voit esimeriksi pohtia yhdessä kaverin kanssa, miten haluat edetä.

On myös tavallista, että ennen kun aloitetaan seurustelemaan tutustutaan ensin kavereina. Kavereista siirtyminen seurustelusuhteeseen voi tapahtua monella eri tavalla. Jos ihastuminen on molemminpuolista seurusteluun siirtyminen usein tapahtuu luonnollisesti. Jos toivoisit viedä kaverisuhdetta seurusteluun, voit myös ottaa asian puheeksi. Kannattaa myös etukäteen pohtia, vaikuttaisiko se jotenkin kaverisuhteeseen jos toinen osapuoli ei halua seurustella. Jos kaveri antaa pakit, saattako se vaikuttaa jotenkin kaverisuhteeseen?

Mitä jos ihastuminen ei ole molemminpuolista?

Joskus voi saada viestin henkilöltä, jonka kanssa ei halua seurustella. Silloin on hyvä miettiä, miten aloite torjutaan tyylikkäästi ja toista kunnioittaen. Silloin voi miettiä, miten itse haluaisi toisen kertovan pakeista itselle ja toimia sen mukaan. Välttely, pakoilu tai naureskelu eivät kuulu asiaan.

Jokainen meistä toivoo, että itseä kohdeltaisiin arvostaen ja kunnioittavasti.

On myös hyvä miettiä sitä vaihtoehtoa, ettei oma valloittaminen onnistu ja itse saa pakit. Kuinka siitä selviää? Pakkien saaminen voi herättää monta erilaista tunnetta. On kuitenkin hyvä tiedottaa, että suurin osa ihmisistä on joskus kokenut pakkeja ja niistä pääse yli ajan kanssa. Täältä voit myös lukea lisää tunteiden käsittelystä.

Nuorten palvelujen asiantuntijat, Väestöliitto

 

Päivitetty 13.06.2023

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Mihin katosi ihminen, johon rakastuin? – Etsi hänet takaisin!

Haluaisitko saada esiin kumppanistasi ne piirteet, johon joskus rakastuit? Sen hyvän olon, jota joskus tunsit? Hypätkää rohkeasti elättelemään...

Uusi vuosi on mahdollisuus uuteen työelämässä ja parisuhteessa!

Uuden vuoden lupaukset liittyvät usein omaan hyvinvointiin ja ne unohtuvat nopeasti. Voisiko sinun uudenvuoden lupauksesi ensi vuonna liittyä...

Tekeekö ylikuormittuneisuus tuhoa parisuhteessasi etkä sumupilvessäsi sitä edes huomaa?

Ylikuormittuneisuus vie huolestuttavan paljon tilaa parisuhteen ja perheen hyvinvoinnista. Tunnistatko itsesi tai läheisesi tästä tekstistä?