Siirry sisältöön
Ennen lapsia höynäytettiin usein. Kuinka moni lapsi onkaan joutunut naurun alaiseksi, uskottuaan haikarasatuihin, tai siihen, että vauvat haetaan kaalimaalta?

On myös sanottu, että lapsen kypsyys näkyy siitä, mitä lapsi kysyy. Monet vanhemmat kuitenkin sanovat, että lapsi on jo kolmenkymmenen, eikä ole vieläkään kysynyt mitään. Kauanko kannattaa odottaa?

Ujo tai arka lapsi ei nimittäin koskaan tule kysyneeksi. Ja on paljon tärkeitä asioita turvallisuudesta, käytöstavoista ja lapsen oikeuksista, joita lapset eivät edes osaa kysyä.

Moni lapsi on myös vaiennut kysyttyään jotakin, ja nähtyään silloin aikuisen pelästyneen ilmeen. Ei aikuisia uskalla kiusata vaikeilla kysymyksillä! Vaikka aikuinen ei olisi sanonut mitään, lapselle saattoi kuitenkin välittyä se kauhistunut ilme. Myöhemmin tämä häpeä on ehkäpä liitetty kaikkeen seksuaalisuuteen.

  • Lapset tarvitsevat turvallisuuteen liittyvät taidot ja myönteisen asenteen läheisyyteen, kehoon ja ihmissuhteisiin juuri nyt. Nykymaailmassa lasten ja aikuisten tieto sekoittuu, kun tietolähteitä on paljon.

Myös median kehonkuva voi olla julma. Jatkuvasti näkyvillä oleva kuvasto supervartaloista voi ahdistaa jo pientä lasta. Lapsen itsetunnon tueksi tarvitaan myönteistä asennetta ja tietoa kehosta.

Lue aiheeseen liittyvät blogit:

Pohdittavaa

  • Uskalsitko itse lapsena kysyä kaikkia sinua mietityttäviä asioita läheisiltä aikuisilta?
  • Oletkos saanut lapsena myönteisen kuvan koko kehostasi, ulkonäöstäsi ja kaikista ominaisuuksistasi?

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat alle 29-vuotiaille

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat on tarkoitettu alle 29-vuotiaille nuorille aikuisille ja pareille. Chatissa voit keskustella koulutetun...