Siirry sisältöön

Lapsuus somessa

Julkaistu 06.03.2020 - Tuottanut Pelastakaa Lapset ry
Oletko joskus ottanut lomareissulta kivan kuvan ja laittanut sen esimerkiksi Facebookiin muidenkin ihailtavaksi?

Kuvat, videot ja muunlaiset visuaaliset sisällöt kuuluvat vahvasti digikulttuuriin. Kuvallista materiaalia on nähtävissä, tulkittavissa ja jaettavissa kaikkialla ja jatkuvasti. Mainokset, uutiskuvat ja omat sosiaalisen median valokuvat sekoittuvat moniulotteiseksi mediasisällöksi, joka voi helposti ohjata pois yksityisyydensuojan kunnioittamisesta.

Hauska perhekuva lomamatkalta, kuva arjen sattumuksista tai synttäripotretti ovat kaikki mukavia muistoja, joita moni mielellään jakaa sukulaisille ja ystäville. Kuvat ovatkin hyvä ja suosittu tapa pitää yhteyttä lähimmäisiin tai kertoa erilaisia tarinoita omasta elämästä someseuraajille.

Sekä lasten että aikuisten on kuitenkin hyvä ymmärtää, mitä kuvia saa julkaista ja mitä julkaiseminen tarkoittaa. Esimerkiksi lapsesta voi tuntua pahalta, jos hän ei pysty itse kontrolloimaan hänestä julkaistujen kuvien sisältöä. Kuvien jakamisesta on aina keskusteltava asianomaisen kanssa. Onko lapsi itse tyytyväinen ottamaasi kuvaan? Antaako lapsi julkaista hänestä otetun vanhan lapsuusajan kuvan? Tietääkö lapsi, missä kuva julkaistaan ja kuka sen voi nähdä?

Jos kyseessä on hyvin nuori lapsi, hänestä ei pitäisi julkaista tunnistettavia kuvia lainkaan. Jos kuvasta on tunnistettavissa muu kuin oma lapsi, on kuvan julkaisemiseen kysyttävä lupa myös hänen vanhemmiltaan.

Tehtävät

Lapsen yksityisyyden kunnioittaminen

Valitse alla olevista vaihtoehdoista ne toimintatavat, jotka ovat mielestäsi oikein ja kunnioittavat lapsen oikeutta yksityisyyteen.

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Viisi kysymystä vauvakuumeesta

Tämä artikkeli aloittaa Viisi kysymystä - juttusarjan kysytyimmistä kysymyksistä Väestöliiton lapsiperheellistymistä pohtivien palvelussa....

Mistä apua itselliselle äidille?

Haluaisitko saada vauvan itsellisesti, mutta omaiset asuvat kaukana? Mietityttääkö se, jos saat flunssan tai sinulle tulee kiireellinen hoidettava...

Viekö lapsi vapauden?

Miten käy vapauden, kun vauva syntyy perheeseen? Alla vinkkejä kahden vanhemman työnjakoon, kommunikaatioon ja organisointikyvyn viilaamiseen...