Siirry sisältöön

Ystävyyttä kannattaa arvostaa

18.10.2018 klo 12:39 - Tuottanut Väestöliitto
Ystävyys on yksi arvokkaimmista asioista koko maailmassa. Ystävyyttä kannattaa arvostaa ja kunnioittaa kaikilla osaamillaan tavoilla. Ystävää tarvitaan jakamaan elämään liittyviä iloja ja suruja. Ystävä saattaa olla melkeinpä hengenpelastaja, kun tuntuu, että koko muu maailma on itseä vastaan.

On koulu-, koti- ja lapsuusajan ystäviä, mummola- tai mökkikavereita. Erilaisia ystäviä nähdään erilaisissa paikoissa. Joitakin kavereita nähdään vain koulussa, toisia nähdään joka päivä tai pari kertaa vuodessa. Joidenkin kanssa ollaan ystäviä netissä, eikä heitä välttämättä koskaan tavata kasvokkain.

Ystävyyssuhteissa opetellaan taitoja, jotka ovat tärkeitä myös muissa läheisissä ihmissuhteissa. Ystävien kanssa harjoitellaan luottamusta, yhdessä olemista, ristiriitojen ratkaisemista ja toisen huomioimista. Ystävyyssuhteista on myös pidettävä huolta. On tärkeää tehdä yhdessä asioita, keskustella ja pitää lupauksista kiinni.

Ystävyystaitoja opetellaan läpi elämän.

Ystäväpiirissä voi tapahtua muutoksia ja esimerkiksi kaverit vaihtua. Joskus ystävyys hiipuu kokonaan. Se voi tuntua pahalta, mutta joissakin tilanteissa se on väistämätöntä. Toisaalta ystäviä voi saada myös lisää. On tavallista, että joskus hiipunut ystävyys löytyykin myöhemmin elämässä uudelleen.

Ystävät ja seura yleensä vaikuttaa jokaiseen monella tavalla. Joskus ystävät saavat päähän tehdä asioita, jotka eivät tunnu itsestä järkevältä. Silloin kannattaa kuunnella itseä ja toimia sen mukaan, mikä tuntuu itsestä hyvältä. Ystävyyteen kuuluu myös erilaisten mielipiteiden kunnioittaminen.

Jokainen meistä on erilainen. Kaikki eivät viihdy isossa ryhmässä. On tärkeää, että löydät oman paikkasi yhteisössä. Ystäviä ja kavereita ei tarvitse olla paljon. Yksikin hyvä ystävä voi korvata monta kaveria. Täältä voit myös lukea lisää, minkälainen on hyvä ystävä. Ystäväpiirin laajuus ei kerro siitä, minkälainen on ihmisenä. Jos koet itsesi yksinäiseksi, puhu asiasta vanhemmillesi, kouluterveydenhoitajalle, koulun kuraattorille tai jollekin muulle turvalliseksi kokemallesi aikuiselle.

Nuorten palvelujen asiantuntijat, Väestöliitto

Päivitetty 14.6.2023

Aihealueet:  Ihmissuhteet

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Mihin katosi ihminen, johon rakastuin? – Etsi hänet takaisin!

Haluaisitko saada esiin kumppanistasi ne piirteet, johon joskus rakastuit? Sen hyvän olon, jota joskus tunsit? Hypätkää rohkeasti elättelemään...

Uusi vuosi on mahdollisuus uuteen työelämässä ja parisuhteessa!

Uuden vuoden lupaukset liittyvät usein omaan hyvinvointiin ja ne unohtuvat nopeasti. Voisiko sinun uudenvuoden lupauksesi ensi vuonna liittyä...

Tekeekö ylikuormittuneisuus tuhoa parisuhteessasi etkä sumupilvessäsi sitä edes huomaa?

Ylikuormittuneisuus vie huolestuttavan paljon tilaa parisuhteen ja perheen hyvinvoinnista. Tunnistatko itsesi tai läheisesi tästä tekstistä?