Mikä on äänenmurros?
Murrosiässä äänenmurros madaltuu pysyvästi kaikilla sukupuolesta riippumatta. Pojilla muutos on kuitenkin huomattavasti merkittävämpi: tavallisesti noin oktaavin verran siinä, missä tytöillä vain muutaman sävelen.
Aikaisimmillaan se alkaa jo 10–11-vuotiaana ja myöhäisimmillään vasta yli 16-vuotiaana. Keskimäärin äänenmurros alkaa kuitenkin 14-vuotiaana. Äänenmurroksen kesto on yksilöllistä muutamasta kuukaudesta pariin vuoteen. Ääni jatkaa kuitenkin muuttumistaan ja kehittymistään aina aikuisuuteen saakka.
Poikien ääni alkaa madaltua, kun äänihuulet kehittyvät ja kasvavat testosteronin vaikutuksesta. Kurkunpää siirtyy kaulassa eteenpäin ja sen kulma kapenee. Pojille muodostuu näin kaulalle enemmän tai vähemmän näkyvä aataminomena. Katso äänenmurrokseen liittyä Poikien Puhelimen video tästä.
On tavallista, että aikuisesta miehestä toiseen heidän äänen korkeutensa vaihtelevat. Toisilla vain on matalampi ääni kuin toisilla. Äänen korkeuteen vaikuttaa äänihuulten koko.
Usein äänenmurroksen alkaminen huomataan helposti, koska silloin äänen korkeus voi vaihdella hallitsemattomasti. Kaikilla äänenmurros ei ole välttämättä huomattava ja voi olla, että ääni muuttuu vain hiukan.
Kirjoittajat: Nuorten palvelujen asiantuntijat, Väestöliitto
Artikkelia on päivitetty 20.7.2023