Siirry sisältöön

Kolme kysytyintä kysymystä murrosiästä

03.10.2018 klo 16:26 - Tuottanut Väestöliitto
On tavallista, että murrosikäinen miettii omaa kehitystään. Kun oma keho on kasvussaan keskeneräinen, se voi herättää monenlaisia tunteita. Nuorten yleisimmät huolenaiheet koskevatkin murrosiän alkamista, kehitykseen vaikuttavia tekijöitä ja kuinka murrosiän kehitykseen voi vaikuttaa. Artikkelin keskivaiheilla on piirretty kuva alastomista henkilöistä.

Mistä tiedän, että murrosikäni on alkanut?

Syntymässä pojiksi määritellyillä murrosiän alkamisesta kertoo kivesten kasvaminen. Penis alkaa kasvaa vuotta myöhemmin. Murrosiän kehitykseen kuuluvat myös peniksen pidentyminen, paksuuntuminen ja peniksen ihon tummeneminen, yölliset siemensyöksyt, karvoituksen lisääntyminen sekä kasvupyrähdys. Murrosiän kehitykseen kuuluu myös äänenmurros, joka tulee 10–16 vuoden iässä.

Syntymässä tytöiksi määritellyillä murrosikä voi alkaa 9-vuotiaana, toisilla taas 13 vuoden iässä. Alkavan murrosiän merkkejä on usein pituuskasvu, häpykarvoituksen lisääntyminen ja rintojen kasvu.  Rintojen kasvun ja kehityksen huomaa usein siitä, että nännien alla tuntuu kiinteä kudos ja rintoja voi aristaa. Murrosiässä häpyhuulet kasvavat ja tummenevat.  Valkovuodon ilmaantuminen on merkki siitä, että keho valmistautuu kuukautisten alkamiseen. Kuukautiset alkavat yleensä kasvupyrähdyksen jälkeen.

Murrosiän alkamiseen ja kulkuun vaikuttavat monet asiat eikä kaikkia siihen vaikuttavia syitä vielä tunneta.  Jotta oma murrosikä sujuisi mahdollisimman hyvin, on tärkeää muistaa riittävä ja monipuolinen ruokavalio, uni ja liikunta. Myös harrastuksilla, ystävillä ja hyvällä peruselämällä on positiivisia vaikutuksia jokaisen nuoren kasvuun ja kehitykseen.

Erikokoisia ja värisiä miehiä alasti -piirroskuva.

Kuinka nopeutan murrosiän kehitystä?

Murrosiän kehitystä ei voi itse nopeuttaa tai hidastaa. Murrosiän kehityksen vauhtiin vaikuttavat monet asiat kaikilla nuorilla.

Hitaasti kehittyvien vanhempien lapset kehittyvät usein itsekin hitaasti.  Usein murrosiän muutokset ja se, miltä aikuisena näyttää muistuttaa biologisten vanhempien kehitystä. Jokainen nuori on sekoitus molempien vanhempien perintötekijöitä. Eli, jos mietit kasvatko enää pituutta, voit tarkastella sukusi jäseniä.

Murrosiän nopeuteen vaikuttavat myös elämäntavat kuten ruokavalio, liikunta, elämäntilanteet. Murrosikään voivat myös vaikuttaa jotkin perussairaudet kuten diabetes tai keliakia.

Murrosiässä keho muuttuu koko ajan hieman, joten muutosta voi olla vaikea itse huomata. Sen sijaan muut huomaavat muutokset ehkä helpommin, joten kannattaa keskustella asiasta esimerkiksi lähiaikuisen kanssa.

Erikokoisia ja värisiä naisia alasti -piirroskuva.

Voiko murrosikä jättää tulematta tai tulla liian varhain?

Joissakin tilanteissa murrosikä saattaa alkaa liian varhain tai se ei ala ollenkaan. Näissä tilanteissa tarkkojen lääkärin tutkimusten jälkeen murrosikään voidaan vaikuttaa lääkehoidolla. Tämä ei ole kovin yleistä, ja yleensä poikkeava murrosikä selittyy lääketieteellisellä syyllä.

Murrosikä on jokaisella omanlainen. Kaikki kehittyvät omassa aikataulussa. Joku on aina luokan nopein ja joku hitain kehittyjä. Useimmiten hitaan murkkuiän kehityksen takana ei ole mitään vakavaa. Kehitysvauhti vain on niin yksilöllinen kaikilla ja osa tulee muita hitaammin perässä.

13-vuotiaalla on murrosikä usein jo vähän käynnissä. Jos mitään muutoksen merkkejä et ole huomannut kehossasi, käy juttelemassa oman kouluterveydenhoitajan kanssa. Hän osaa selvittää, onko kaikki ihan kunnossa. Mitä kasiluokan terveystarkastuksessa tapahtuu? -Lue täältä. 

Kuka voi auttaa jos murrosikä ja sen kehitys mietityttää?

Jos oma kehitys huolestuttaa, asiasta kannattaa keskustella esimerkiksi kouluterveydenhoitajan kanssa. Hänellä on tiedot jokaisen oppilaan kasvuhistoriasta. Kahdeksannen luokan kuluessa koulussa tehdään oppilaille terveystarkastus, jonka tarkoituksena on nimenomaan murrosiän kehityksen tarkistaminen. Jos sinusta tuntuu siltä, ettet jaksa tarkastusta odottaa (tarkastus tehdään koulusta riippuen joko keväällä tai syksyllä) käy terveydenhoitajalla tai pyydä vanhempiasi varaamaan aika lääkärille. Näin saat varmistuksen siitä, että kaikki on kehityksessäsi niin kuin kuuluukin.

Voit tulla juttelemaan murrosiän kehitykseen liittyvistä asioista myös Väestöliiton tarjoamaan maksuttomaan seksuaalineuvontachattiin. llmaisen ja nimettömän seksuaalineuvontachatin löydät täältä.

Kirjoittajat: Nuorten palvelujen asiantuntijat, Väestöliitto

Kuvituskuva erilaisista kehoista: Ainoa Graphic Design / ainoa.fi

Artikkelia on päivitetty 21.7.2023

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Mitä tehdä, kun seksitauti pelottaa valtavasti?

Seksitautitartunnan pelko on tavallinen tunne tilanteissa, joissa kondomi tai suuseksisuoja on jäänyt käyttämättä. Jos pelko vaikuttaa...

Miksi murehdin seksuaalisuudesta?

Murehtiminen on jonkinlaisen pulman jatkuvaa pyörittelyä mielessä, vaikka sitä ei voisi murehtimalla ratkaista. Siihen liittyy hankalia tunteita...

Miten murehtimisen kierteen voi katkaista?

Kun murehtiminen vie aikaasi valtavasti, kannattaa harjoitella murehtimisen kierteen katkaisemista. Huomion tuomisesta aisteihin ja tietoisen...