Siirry sisältöön

Miksi mököttäminen ei kannata?

Julkaistu 24.10.2018 - Väestöliitto
Mököttäminen on kova rankaisukeino. Nykyään tiedetään, että se tuntuu samalla tavoin kuin fyysinen kipu. Se todella sattuu.
Tuottanut Väestöliitto

Jokainen varmaan tunnistaa mököttäneensä joskus ystävälle tai rakkaalle. Yleensä hiljaisuudessa piilee pettymys toiseen. Mököttämisessä toiselle yritetäänkin näyttää oma suuttumus. Se näytetään viemällä toisen mahdollisuus yhteyteen itsen kanssa. Toista rankaistaan jättämällä hänet yksin.

Mököttämisellä voi siis saada toisen kokemaan, että nyt sinä todella loukkasit minua. Siinä on vain se huono puoli, että se jumiuttaa. Toinen saattaa itse vetäytyä myös ja sitten yhteys katkeaa kokonaan. Sitä me harvoin todella toivomme.

Mököttämisessä todellinen viesti jää piiloon.

Toinen ei välttämättä tiedä tällöin suuttumuksen todellista syytä. Siksi kiukun kanssa parhaiten toimii se, että tunnistaa pettymyksen ja loukkauksen syyt ja pystyy kertomaan ne toiselle. Silloin antaa toiselle mahdollisuuden vastata pettymykseen ja pyytää anteeksi.

Tämä ei ole useinkaan mahdollista heti, kun tunne on voimakkaimmillaan. Onneksi meillä on kuitenkin jälkeenpäin mahdollisuus kertoa, mistä todellisuudessa harmistuimme.

Pyri tunnistamaan syyt mököttämisen takana

Mököttäminen tai vetäytyminen on suojautumista. Se tarkoittaa sitä, että yleensä mököttämisen taustalla on hankalia tunteita, joista on vaikea kertoa avoimesti toiselle. Jos tunnistaa olevansa mököttäjä, olisi hyvä tutkiskella sitä, että mitä haluaisi sanoa toiselle ja mikä tunne estää sanomasta. Kun tulee tutummaksi oman mököttämisen syiden kanssa, on helpompi yrittää toimia toisin. Mököttämisen sijaan olisi hyvä lähestyä toista ja kertoa siitä, miksi suuttui toiselle.

Katso myös video: Miksi huutaminen on huono keino saada toinen kuuntelemaan?

Katso myös video: Miten pyydetään anteeksi?

Katso myös video: Miten ollaan riidoissa satuttamatta toista?

Lue myösKuinka opin riitelemään rakentavasti?

Nuorten palvelujen asiantuntijat, Väestöliitto

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Mihin katosi ihminen, johon rakastuin? – Etsi hänet takaisin!

Haluaisitko saada esiin kumppanistasi ne piirteet, johon joskus rakastuit? Sen hyvän olon, jota joskus tunsit? Hypätkää rohkeasti elättelemään...

Uusi vuosi on mahdollisuus uuteen työelämässä ja parisuhteessa!

Uuden vuoden lupaukset liittyvät usein omaan hyvinvointiin ja ne unohtuvat nopeasti. Voisiko sinun uudenvuoden lupauksesi ensi vuonna liittyä...

Tekeekö ylikuormittuneisuus tuhoa parisuhteessasi etkä sumupilvessäsi sitä edes huomaa?

Ylikuormittuneisuus vie huolestuttavan paljon tilaa parisuhteen ja perheen hyvinvoinnista. Tunnistatko itsesi tai läheisesi tästä tekstistä?