Siirry sisältöön

Palvelukortit

Palvelukortit esittelevät maksuttomia järjestöjen tuottamia palveluja, jotka eivät sijaitse Hyvä kysymys -palvelussa. Nämä palvelut voivat olla mobiilipelejä- tai sovelluksia, kasvokkain toteutettavia palveluja tai laajempia verkkopalvelukonaisuuksia. Palvelukorteista löydät palvelun lyhyen esittelyn sekä tiedon, mistä palvelun löytää.

Kuvassa kasvot, ihmisen hahmot sekä perhosia. Tekstinä Kirkon perheneuvonta
Kirkon perheneuvonnassa on mahdollista keskustella koulutettujen ammattilaisen kanssa parisuhteesi ja perheesi vaikeuksista tai oman elämäsi solmukohdista. Voit tulla yksin, parina tai perheenä.
Tuottanut Suomen evankelis-luterilainen kirkko
Familian vertaistoimintaa kahden kulttuurin pareille ja perheille järjestetään eri paikkakunnilla ympäri Suomen, sekä verkossa.
Tuottanut Familia ry
Familian pari- ja perheneuvonta on kahden kulttuurin pareille ja perheille tarkoitettua lyhytkestoista keskusteluapua ja vertaistukea huolta herättävissä tai kuormittavissa elämäntilanteissa.
Tuottanut Familia ry
Noin kahdeksan viikon Restart-ohjelma on tarkoitettu tietokone-, konsoli- ja mobiilipelaajille, jotka haluavat pohtia omaa pelaamistaan. Maksuttomassa verkkokurssissa oma valmentaja auttaa sinua lisäämään hallintaa pelaamiseesi. Tavoitteen pelaamisen suhteen...
Tuottanut Sininauhaliitto
Peli poikki -logo
Kahdeksan viikon pituinen maksuton Peli poikki -ohjelma auttaa sinua lisäämään hallintaa rahapelaamiseesi. Ohjelmassa pääset työskentelemään itsenäisesti, puhumaan puheluita Peli poikki -terapeutin kanssa ja keskustelemaan verkossa muiden pelaajien kanssa.
Tuottanut Sininauhaliitto
Kaipaatko tukea oman pelaamisen pohdintaan ja hallintaan? Haluatko keskustella muiden samaa kokeneiden kanssa? OmaPeluuri on tarkoitettu liikaa pelaaville, heidän läheisilleen sekä työn tueksi pelihaittoja työssään kohtaaville ammattilaisille.
Tuottanut Sininauhaliitto
Peluurin auttava puhelin 0800 100 101 tukee, neuvoo ja ohjaa peliongelmissa. Voit soittaa Peluuriin ma-pe klo 12-18. Puhelu on täysin maksuton ja voit asioida nimettömänä. Peluurin chat päivystää ma, ke ja pe klo 12-15.
Tuottanut Sininauhaliitto
Tieto- ja tukipiste Tiltti Helsingin Hakaniemessä tarjoaa matalan kynnyksen apua rahapelaamisen hallintaan. Tiltin avoimiin oviin voit tulla pelaajana tai läheisenä keskustelemaan tilanteestasi teemaan perehtyneen työntekijän kanssa. Tervetuloa Tilttiin!
Tuottanut Sininauhaliitto
pyörätuolissa, rollaattorilla ja sähköpyörätuolilla liikkuvat ihmiset ja sokea henkilö sillalla.
Oletko huolissasi jostain riippuvuudesta? Onko sinulla mielen hyvinvointiin tai mielenterveyteen liittyviä kysymyksiä? Sininauhaliiton Esteettömän työn EMPPA-työntekijän kanssa voit keskustella luottamuksellisesti puhelimessa tai verkossa.
Tuottanut Sininauhaliitto
Lataa lisää