Siirry sisältöön

Parisuhteen rahankäyttö

ID 267673

Mieheni on suurempituloinen kuin minä. Mieheni omistaa asunnon, jossa asumme lasteni kanssa. Olen maksanut tähän mennessä suurin piirtein kaikki ruokakulut. Mieheni ei kerkeä käymään kaupassa kuin vain ehkä 1 krt /kk. Nyt mieheni vaatii, että maksan puolet sähkölaskusta ja vesilaskusta. Minä koen tämän vääryytenä, sillä ruokakulut ovat huomattavasti isommat kuin nuo laskut. Ruokakulujen suuruutta nostaa nimenomaan mieheni, joka syö huomattavasti enemmän kuin me lasten kanssa. Lisäksi minua loukkaa se, että hän huomattavasti suurempi tuloisena on noin pikkumainen. Minä en ole koskaan huomauttanut häntä siitä, että maksan kaikki ruokakulut. Olemme ilmeisesti arvomaailmaltaan erilaisia. Minä olen tottunut siihen, että isäni piti aikoinaan huolta äidistäni, joka oli pienempi tuloinen. Haluaisin itsekin saada sellaisen miehen, joka on valmis huolehtimaan minusta. Nyt tällainen raha-asioiden vatvominen ottaa päähän. Lomamatkoistakin pitäisi nyt maksaa nyt puolet. Mitähän minun pitäisi tehdä? En haluaisi alkaa keskustelemaan raha-asioita, olisin halunnut, että mieheni olisi ollut ymmärtäväisempi.

Asiantuntija vastaa

23.12.2021 klo 12:50 - Vanhemmuuden asiantuntija , Seksuaaliterapeutti, terveydenhoitaja , Väestöliitto

Hei! Ja kiitos kysymyksestäsi.

Ymmärrän, että raha-asioiden puheeksi ottaminen voi tuntua raskaalta ja haastavalta, ja siihen voi liittyä monenlaisia tunteita. On kuitenkin tärkeää keskustella omista lähtökohdista ja toiveista rahankäytön suhteen. Keskustelu kannattaa käydä hetkenä, jolloin olette molemmat virkeänä ja varata asian käsittelylle rauhallinen hetki ja aika. Kerroit, että lapsuuden perheessäsi isäsi on elättänyt perhettäsi ja onkin tavallista, että omaksumme myös taloudelliset mallit lapsuuden perheistämme. On hyvä tiedostaa, että kumppanisi lapsuuden perheen malli voi olla hyvin erilainen kuin sinun. Keskustellessanne aiheesta on tärkeää pyrkiä luomaan oma, teidän perheen ja parisuhteen malli, jossa molempien osapuolten toiveet ja näkemykset tulevat huomioiduksi.

Taloudelliseen tasa-arvoon on hyvä pyrkiä ja jokainen perhe määrittelee itse sen, miten tasa-arvoa toteutetaan. Eri perheillä ja pareilla se tarkoittaa erilaisia asioita ja järjestelyitä. Onkin hyvä pohtia ja keskustella, mitä taloudellinen tasa-arvo tarkoittaa juuri teidän parisuhteessanne ja perheessänne. Rahapuhetta tarvitaan parisuhteessa säännöllisesti, eteenkin elämäntilanteiden muuttuessa. Voitte ajatella suhdettanne yhteisenä yrityksenä, jonka eteen molemmat kantavat vastuuta. Yritykseen tarvitaan teitä kumpaakin. Kompromissit, sopimukset sekä joustaminen tarvittaessa ovat tärkeitä asioita sovittaessa yhteisestä taloudesta.

Ymmärsinkö oikein, että lapset eivät ole teidän yhteisiä? Jos tilanne on näin, kumppanillasi ei ole elatusvelvollisuutta lain mukaan. Halutessaan hän voi kuitenkin osallistua myös lapsia koskeviin menoihin. Kiinteiden pakollisten menojen (vesi, sähkö, ruoka, asuminen) ja muiden kulujen, kuten lomamatkojen suhteen tulee pohtia, miten ne jakautuvat aikuisten kesken.

Kuvasit, että koet teillä olevan erilaiset elämän arvot ja toivot kumppanisi pitävän sinusta huolta. Jäinkin pohtimaan onko suhteessanne haasteita myös muilla elämän osa-alueilla, kuin raha-asioissa? Miten koet, onko parisuhteessanne hoivaa, läheisyyttä sekä yhteyttä? Toisaalta haluan myös saatella sinua pohtimaan, oletko historiassasi jäänyt vaille hoivan kokemuksia vai liittyykö hoivaamisen toive enemmän juuri tähän parisuhteeseen ja raha-asioihin? Usein haavoittuvaisemmat tunteet ja toiveet tulevat näkyväksi juuri parisuhteissa.

Arjen talous haltuun (mielenterveystalo.fi) -sivustolla voitte käydä tutustumassa, joko yksin tai yhdessä, omahoito-ohjelman Arjen talous haltuun -osaan. Puoliso ja talous -osiossa saatte tukea raha-asioiden käsittelyyn yhdessä puolison kanssa. Tehtävien tekeminen edellyttää, että sinulla ja puolisollasi on riittävä luottamus ja kunnioitus toisianne kohtaan. Jos sinusta tuntuu, että rahasta keskusteleminen aiheuttaa hallitsemattomia riitoja ja uhkaavia tilanteita, keskustelu ja tehtävien tekeminen kahdestaan kotona ei ehkä ole sinun tilanteeseesi sopiva vaihtoehto.

Tämä keskustelematon asia välittyy väistämättä parisuhteenne ilmapiiriin ja voi aiheuttaa katkeroitumista puolin ja toisin, mikäli asiaa ei käsitellä. Jos tuntuu, ettei keskustelu kahdestaan kumppanisi kanssa onnistu aiheesta, suosittelen teille pariterapiaa tai hakeutumista Väestoliiton maksuttomiin palveluihin.

Toivon sinulle rohkeutta asian kohtaamiseen. Toivottavasti sait vastauksesta ajatuksia tilanteen ratkaisemiseksi.

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Lapsen viisi toivetta eroaville vanhemmille

Vanhempien ero on myös lapsen kriisi. Eroavat aikuiset voivat sitä omalla toiminnallaan syventää tai madaltaa. Parhaimmillaan vanhemmat...

Puhutaan rahasta osa 2: Raha-asioista puhuminen lapsen kanssa

Lasten ja nuorten kanssa on tärkeää puhua rahasta ikätasoisesti. Lapsille voi kertoa perheen rahatilanteesta ja siitäkin, että ei ole varaa...

Nuoren itsenäistyminen haastaa vanhemman muutokseen

Itsenäistyvä nuori haastaa myös vanhempaa itsenäistymään. Vanhemman tehtävä on sekä tukea nuorta hänen itsenäistymisessään että kantaa...