Siirry sisältöön

Voiko muutamasta työnnöstä tulla raskaaksi?

ID 319350

Moi, eilen poikaystäväni kävi sisälläni ihan vain pari työntöä ja hän ei tullut sisälleni mutta oli runkannut ja kiihottunut ennen sitä joten munassa oli nestettä mutta ei siemen ja hän teki vain kolme neljä työntöä sisään ja lopetti ja ovulaatio oli ollut kaks päivää sitte tai ainaki menkkakalenterini mukaan ja pelottaa että olisin raskaana enkä syö mitään pillereitä

Asiantuntija vastaa

12.06.2026 klo 16:51 , Väestöliitto

Hei, ja kiitos kysymyksestäsi.

Raskauden mahdollisuus on kuvaamassasi tilanteessa pienempi kuin silloin, jos siemensyöksy olisi tapahtunut emättimeen. Mahdollisuutta ei kuitenkaan voi sulkea kokonaan pois, koska kyseessä oli suojaamaton yhdyntä. Penis voi erittää kiihottuessa kuvailemaasi esiliukastetta, ja joskus siinä voi olla mukana siittiöitä. Voit lukea esiliukasteesta eli touhutipoista lisää artikkeleistamme.  Varsinaisesti siittiöitähän ei voi erottaa silmillä. Myös vain muutama työntö riittää siihen, että raskauden mahdollisuus on olemassa.

Menkkakalenterin ilmoittama tieto ovulaatiosta perustuu arvioon, jolloin tähän ei voi täysin luottaa. Ovulaatio voi tapahtua eri aikaan kuin sovellus arvioi, vaikka kierto olisi yleensä säännöllinen.

Valitettavasti tämä vastaus tulee jälkiehkäisyn kannalta myöhässä, koska tapahtuneesta on jo noin viikko. Jälkiehkäisy tulisi ottaa mahdollisimman pian suojaamattoman yhdynnän jälkeen. Jälkiehkäisystä voit lukea tarkemmin tästä artikkelistamme.

Tässä vaiheessa voit odottaa kuukautisia ja tehdä raskaustestin, jos kuukautiset ovat myöhässä. Luotettavan tuloksen saa yleensä viimeistään noin kolmen viikon kuluttua suojaamattomasta yhdynnästä. Jos testi on negatiivinen, mutta kuukautiset eivät ala, testi kannattaa uusia muutaman päivän kuluttua. Jos testi on positiivinen, niin silloin ota yhteys terveydenhuoltoon. Raskaustestin tekemisestä löydät lisätietoa tästä artikkelista.

Jatkossa kannattaa käyttää kondomia heti yhdynnän alusta alkaen, myös silloin, jos yhdyntä kestää vain hetken. Kondomi suojaa raskauden lisäksi myös seksitaudeilta. Jos suojaamatonta seksiä on ollut, suosittelen myös tarvittaessa seksitautitesteissä käyntiä.

Halutessasi voit tulla juttelemaan aiheesta anonyymisti myös Väestöliiton nuorten seksuaalineuvontachattiin. Chatin löydät tästä linkistä. 

Aihealueet:  Seksuaalisuus

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Mihin seksuaalineuvontaa voi tarvita?

Seksuaalisuuteen, kehoon, ihmissuhteisiin ja seksiin voi liittyä monenlaisia kysymyksiä. Joskus niihin saa vastauksen lukemalla luotettavaa tietoa,...

Miten lantiopohjan lihaksia voi vahvistaa?

Lantiopohjan lihakset ovat tärkeä lihasryhmä. Ne tukevat virtsarakkoa ja sukuelimiä, vaikuttavat pidätyskykyyn ja lisäävät myös seksuaalista...

Miten lantionpohjan lihaksia voi rentouttaa?

Lantionpohjan lihaksista puhutaan usein vahvistamisen yhteydessä, mutta yhtä tärkeää on osata myös rentouttaa niitä. Jos lihakset ovat...