Siirry sisältöön

Mitä tehdä, jos tunnen häpeää häpyhuulista?

ID 300170

Mitä tehdä, jos tunnen häpeää häpyhuulista? Olen kohta 18v ja olen miettinyt häpyhuulten pienennysleikkausta jo monta vuotta, koska tunnen niin suurta häpeää niiden suuresta koosta. Ongelma on paisunut niin suureksi, että vältän esimerkiksi perheeni ja kavereiden kanssa suihkussa/saunassa käymistä, koska en halua että kukaan näkee alapäätäni. Myös muut tilanteet, joissa pitää olla alasti, esim. uimahalleissa, ahdistavat. Olen myös neitsyt ja suurin asia mikä neitsyyden menettämisessä pelottaa, on alasti oleminen kumppanin edessä. Ahdistaa jos hän pitääkin minua ällöttävänä, vaikka ei varmasti niin ajattelisi, mutta siltä kuitenkin tuntuu. Kuten sanoin, täytän kohta 18v ja haluaisin käydä pienentämässä häpyhuulia, mutta en tiedä onko se kuinka turvallista ja korvaako esimerkiksi vakuutukset leikkauksen? Olen jostain lukenut, että kela korvaisi ainakin osan leikkauskuluista, mikäli häpyhuulet tuottavat kipua ja hankaloittavat elämää. Tunnen joskus kipua esim. itsetyydyttäessä ja joidenkin alushousujen käyttäminen on vaikeaa, koska ne tursuavat yli.. Olen yksin tämän asian kanssa, koska tämän asian tuominen esille ahdistaa ja hävettää niin kovasti, etten voi puhua tästä kenellekkään.. Tuntuu, että kaikilla tutuilla mitä olen nähnyt, on ”innie” , jonka takia asiasta puhuminen on vielä hankalampaa. Sen lisäksi äitini on sheimannut ”outieita”, jonka takia ainakin hänelle asiasta puhuminen tuntuu mahdottomalta. En tiedä mitä tehdä, olen ihan hukassa 🙁

Asiantuntija vastaa

26.10.2023 klo 11:45 , Väestöliitto

Hei!

Kiitos yhteydenotostasi nettineuvontaan. Kerrot kysymyksessäsi, että omat häpyhuulet tuottavat häpeää sekä jossain määrin hankaluuksia ja että pohdit häpyhuulten pienennysleikkausta.

Jokainen vulva on omanlaisensa. Häpyhuulien koko, ulkonäkö ja väri vaihtelevat riippuen ihmisestä. Usein häpyhuulet ovat epäsymmetriset, eli toinen häpyhuuli voi roikkua toista alempana, ja ne voivat olla eri kokoiset. On myös tavallista, että sisemmät häpyhuulet ovat isommat kuin ulommat häpyhuulet. Täältä voit lukea lisää häpyhuulista. Eli vaikka voi tuntua siltä, että olet yksin tämän asian kanssa, tämä on yleinen asia ja on myös muita, ketkä pystyvät sinun tilanteesi samaistumaan. Harvoin pääse näkemään vulvan moninaista ulkonäköä, koska harvoin ehkä ylipäänsä näkee tarkasti muiden sukuelintä. Lupaan, ettet ole yksin tämän asian kanssa.

Kysyt, mitä voit asialle tehdä. Yksi tapa selvitä kehon häpeästä on näkökulman muuttamista ulkonäkö-keskeisestä toiminnallisuuteen ja itsearvostukseen perustavaan. Sen sijaan, että kiinnität huomiota siihen, miltä kehosi näyttää,  voit keskittyä siihen, mitä se voi tehdä – sen voimaan, kykyihin ja niihin hämmästyttäviin asioihin, joita sen avulla voit kokea elämässäsi. Ympäröi itsesi myös sinua tukevilla ja positiivisilla ihmisillä, jotka arvostavat sinua sellaisena kuin olet, ulkonäöstäsi riippumatta. Voit myös kokeilla Mielenterveystalon itsetunnon ja identiteettipulmien omahoito-ohjelmaa. Löydät omahoito-ohjelman täältä.

Suosittelen myös lämpimästi, että juttelet tästä asiasta ammattilaisen kanssa. Ehdottomasti kannattaa aloittaa tilanteen selvittämistä hakemalla psykososiaalista tukea. Sinun ei tarvitse jäädä tunteidesi ja ajatuksesi kanssa yksin, ymmärtäväistä ja ammatillista apua on saatavilla. Esimerkiksi koulun terveydenhoitajalta, nuorisoneuvoloista tai seksuaalineuvojalta voi saada tähän tukea ja apua. Olet lämpimästi tervetullut meidän seksuaalineuvontachattiin juttelemaan asiasta lisää. Chatin löydät täältä. 

Muista, että jokainen on ainutlaatuinen, ja todellinen kauneus syntyy itseluottamuksesta, itserakkaudesta ja yksilöllisyyden hyväksymisestä.

Jos päädyt harkitsemaan häpyhuulten muovausleikkauksen, labiaplastian, mahdollisuutta tai ajankohtaisuutta kannattaa selvittää yhdessä lääkärin kanssa. Häpyhuulten muovausleikkaus yleensä tehdään, jos häpyhuulet tuottavat kipua tai hankaluuksia. Muovausleikkausta voi myös tehdä kosmeettisista tai tunneperäisistä syistä, mutta kaikki muovausleikkauksia tarjoavat tahdot eivät kosmeettisista syistä tee muovausleikkauksia. On myös hyvä huomioida, että häpyhuulten kudos, joka poistetaan leikkauksessa, on seksuaalisesti herkkää aluetta. En kuitenkaan ole lääketieteen ammattilainen, joten muovausleikkauksen mahdollisista riskeistä tai komplikaatioista kannattaa kysyä suoraan tarkemmin muovausleikkauksien tekevältä lääkäriltä. Ennen muovausleikkausta tehdään aina konsultointi ja silloin näitä asioita käydään läpi. Täältä voit lukea, miten pääset lääkärin vastaanotolle.

Muovausleikkauksen korvaamisesta voit kysyä tarkemmin terveydenhuollon ammattilaiselta, joka osaa kertoa esimerkiksi Kela korvauksen osuuden. Joskus korvausta voi saada myös sairaskuluvakuutuksesta. Elän myös samassa käsityksessä, että leikkauksen kustannusta osittain korvataan, jos on kyse terveydelle haitallisesta syystä. Näitä asioita käsitellään ja arvioidaan tapauskohtaisesti.

Toivottavasti vastauksestani oli apua pohdinnoissasi!

Aihealueet:  Seksuaalisuus

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Mitä tehdä, kun seksitauti pelottaa valtavasti?

Seksitautitartunnan pelko on tavallinen tunne tilanteissa, joissa kondomi tai suuseksisuoja on jäänyt käyttämättä. Jos pelko vaikuttaa...

Miksi murehdin seksuaalisuudesta?

Murehtiminen on jonkinlaisen pulman jatkuvaa pyörittelyä mielessä, vaikka sitä ei voisi murehtimalla ratkaista. Siihen liittyy hankalia tunteita...

Miten murehtimisen kierteen voi katkaista?

Kun murehtiminen vie aikaasi valtavasti, kannattaa harjoitella murehtimisen kierteen katkaisemista. Huomion tuomisesta aisteihin ja tietoisen...