Siirry sisältöön

Mistä voi johtua emättimen verinen vuoto ja yhdyntäkipu?

ID 295583

Hei! Olen seurustellut poikaystäväni kanssa puoli vuotta ja olemme säännöllisesti harrastaneet seksiä. Ennen tätä minulla on ollut muitakin seksikumppaneita ja hoidettu klamydia, sen aikana tutkittiin myös verikokein muiden seksitautien mahdollisuus ja niitä ei ollut. Poikaystävälläni ei ole ollut aiempia seksikumppaneita, joten tartunnan mahdollisuutta ei ole. Viime aikoina olen kuitenkin yhdynnän aikana tuntenut kipua ja muutaman päivän sisään on alkanut myös tulemaan veristä vuotoa, jotka eivät kuitenkaan ole kuukautiset, sillä syön Slinda minipillereitä. Mietin, että mistä tämä voisi johtua ja pitäisiköhän minun mennä lääkäriin? Verta ei ihan joka kerta tule, mutta useimmiten sitä on kuitenkin yhdynnän jälkeen viimeaikoina tullut. Ensimmäisillä kerroilla nykyisen poikaystäväni kanssa ei ollut ongelmia. Pidin silloin taukoa slindoista, sillä kokeilin Qlaira ehkäisypillereitä, jotka eivät minulle sopineet. Sitä ennen käytin myös Slindoja, eikä silloin ollut mitään ongelmaa. Pitääkö tästä huolestua?

Asiantuntija vastaa

21.06.2023 klo 13:00 , Väestöliitto

Kiitos yhteydenotostasi nettineuvontaan!

Kerrot viestissäsi, että olet huolissasi yhdynnän aikana tuntuneesta kivusta sekä verisestä vuodosta, joka on alkanut nyt hiljattain. Käytössäsi on Slinda nimiset minipillerit ja kerrot, että olet aikaisemmin sairastanut klamydian. Olit pohtinut myös, ettei uuden klamydia tai seksitaudin mahdollisuus tunnu todennäköiseltä. Esisijaisena neuvona suosittelen sinua olemaan yhteydessä terveydenhuoltoon, esimerkiksi terveysasemaan tai siihen tahoon, joka on määrännyt sinulle Slinda-pillerit. Vuodon ja kivun syy olisi hyvä tutkia. Voit myös olla yhteydessä paikalliseen ehkäisyneuvolaan.

Poikkeavaa vuotoa voi tulla käyttämiesi Slinda-pillereiden aikana, ja tämä vuoto on vaaratonta, mutta usein häiritsevää. Vuotoa pillereiden aikana voi aiheuttaa esimerkiksi stressi, painon muutos tai jos pillereitä on ottanut hieman epäsäännöllisesti. Joskus pillerit voivat vaikuttaa myös emättimen limakalvoihin ja aiheuttaa sen myötä veristä vuotoa ja kipua yhdynnässä. Limakalvot voivat siis muuttua kuivemmiksi, jolloin niihin voi herkemmin tulla nirhaumia yhdynnästä johtuvan hankauksen takia. Kannattaa siis ottaa liukuvoide käyttöön! Liukuvoiteista löydät lisää tietoa täältä.

Monesti yhdyntään tai seksiin liittyvistä kivuista on hyvä keskustella gynekologin tai esimerkiksi seksuaalineuvojan kanssa. Kipu ei varsinaisesti kuulu osaksi seksiä eikä sitä kuulu joutua sietämään, mutta voi myös olla ettei pieni epämukavuuden tunne vie pois nautintoa. Kivun syytä on kuitenkin hyvä selvitellä ensin lääkärisi kanssa, jonka jälkeen voi hakeutua seksuaalineuvojan juttusille mikäli kipu seksissä häiritsee nautintoa tai hyvinvointia.

Lisäksi voi olla, että seksitautien mahdollisuus on hyvä sulkea varmuuden vuoksi uudestaan pois. Tekstistäsi ei käy ilmi, oliko klamydia-näytettä kontrolloitu lääkehoidon jälkeen, jolla varmistetaan, että klamydia oli varmasti hävinnyt hoidolla. Klamydia tulisi testata seksitavan mukaan eli klamydia voi tarttua myös esim. suu- ja anaaliseksissä. Toisinaan näyte tulee siis ottaa myös nielusta tai peräaukosta, sillä bakteeritulehdukset käyvät ilmi paikallisesti. Voit lukea seksitautien tarttumisesta täältä.

Mikäli pillereiden käyttöön on liittynyt epäsäännöllisyyttä tai vuodot eivät tule odotetusti, voi olla hyvä tehdä raskaustesti varmuuden vuoksi. Raskaus tuskin selittää vuotoja, mutta toisinaan mahdollisuuden poissulkeminen voi olla hyvä tehdä testin avulla.

Toivottavasti vastauksesta oli apua pohdintoihisi. Lisäneuvoja voit tulla tarvittaessa kysymään myös seksuaalineuvontachatista, jonka löydät täältä.

 

Aihealueet:  Seksuaalisuus

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat nuorille aikuisille

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat on tarkoitettu alle 29-vuotiaille nuorille aikuisille. Chatissa voit keskustella koulutetun seksuaalineuvojan kanssa...

Seksuaalineuvontachat nuorille aikuisille

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat on tarkoitettu alle 29-vuotiaille nuorille aikuisille. Chatissa voit keskustella koulutetun seksuaalineuvojan kanssa...

Seksuaalinevuojan ajanvarauschat nuorille aikuisille

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat on tarkoitettu alle 29-vuotiaille nuorille aikuisille. Chatissa voit keskustella koulutetun seksuaalineuvojan kanssa...