Siirry sisältöön

Miksi seksi jännittää tauon jälkeen?

ID 260243

Mistä voisi johtua se, että aina jos mulla ja mun poikaystävällä on esimerkiksi mun kuukautisteni takia ollut vähän pitempi tauko seksielämässä, niin lähestulkoon aina sen tauon jälkeinen seksikerta tuntuu jännittävän ja omalla tavallaan ahdistavan jollain tapaa? Mutta sitten kun se on ohi niin jännitys ja ahdistus siihen liittyen on yleensä poissa. Ollaan seurusteltu poikaystäväni kanssa kohta 3 vuotta ja meillä on suhteessa kaikki hyvin, eikä mihinkään seksikertaan ole koskaan liittynyt mitään sellaista, joka voisi tulla mieleen noissa tilanteissa ja sen takia alkaisi jännittämään/ahdistamaan. Kun tavallaan tuntuu, että se ensimmäinen seksikerta jonkinlaisen tauon jälkeen tuntuu hieman vieraalta ja semmoiselta “suoritukselta” itselle, jotta seksielämä saadaan taas rullaamaan. Yleensähän jos ihmisillä on ollut taukoa seksistä, niin ensimmäinen kerta tauon jälkeen innostuttaa ja sitä ei malta odottaa. Tämä on todella ärsyttävä tunne…

Asiantuntija vastaa

27.09.2021 klo 10:04 , Väestöliitto

Hei ja kiitos kysymyksestäsi.

Pohdit viestissäsi tauon jälkeiseen seksikertaan liittyvää jännitystä ja ahdistusta. Kerrot seksikerran tuntuvan tauon jälkeen vieraalta ja itsellesi suoritukselta.

On tavallista, että seksi voi tuntua tauon jälkeen kutkuttavalta ja jännittävältäkin. Seksin ei kuitenkaan tule olla suoritus. Tauon jälkeen seksiin voi olla hyvä edetä kaikessa rauhassa, teidän kummankin kehoja kuunnellen. Mikä tuntuu susta hyvältä, mitä toivoisit ja tarvitsisit, jotta sulla ois hyvä ja rento olo tilanteessa? On tavallista, että jos seksi jännittää, voi myös esimerkiksi kiihottuminen olla hankalaa ja siksi seksi ei lähde sujumaan. Täältä voit lukea lisää siitä, mitä seksiongelmalle voi tehdä.

Kerrot myös ahdistuksen tunteesta. Osaatko sanoa mihin ahdistus tarkemmin ottaen liittyy? Siihen, että seksi on nyt jotain, mikä pitää saada pois alta, vaikka ei huvittaisi? Vai johonkin muuhun? Entä oletko kertonut poikaystävällesi näistä tunteista, joita tauon jälkeiseen seksiin liittyy? Tiedätkö, mitä poikaystäväsi ajattelee seksistä tauon jälkeen? Olisi tosi tärkeää, että puhuisitte avoimesti seksiin liittyvistä ajatuksista ja tunteista. Usein jo sen ääneen sanoittaminen, että jännittää, voi auttaa. Täältä voit lukea lisää siitä, miten puhua seksistä kumppanin kanssa. 

Lopuksi on myös mainittava, että halut seksiä kohtaan voivat vaihdella myös kuukautiskierron mukaan. On siis normaalia, että halut seksin suhteen vaihtelevat niin kuukautiskierron kuin elämäntilanteen ja hetken mukaan. Monilla seksihalut tiivistyvät ovulaatioaikaan, toisilla haluja voi olla vaikka keskellä kuukautisia. Ihmiset ovat erilaisia tämän asian suhteen!

Näistä fiiliksistä voi olla helpompaa jutella QA-palstan sijaan chatissa, jolloin voimme pureutua tilanteeseen tarkemmin. Olet tervetullut juttelemaan aiheesta seksuaalineuvontachattiin, jonka löydät täältä.

Aihealueet:  Seksuaalisuus

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Seksuaalineuvontachat

Haluatko keskustella seksuaalisuuteen ja gynekologiseen sairauteen/oireyhtymään liittyvistä asioista kahden kesken asiantuntijan kanssa?

Seksuaalisuus-teemachat 13.5.2024

Miten gynekologinen sairaus ja oireet vaikuttavat seksuaalisuuteen? Tervetuloa Korennon teemachattiin keskustelemaan sairauden vaikutuksesta...

Mitä tehdä, kun seksitauti pelottaa valtavasti?

Seksitautitartunnan pelko on tavallinen tunne tilanteissa, joissa kondomi tai suuseksisuoja on jäänyt käyttämättä. Jos pelko vaikuttaa...