Siirry sisältöön

Miten puhua seksistä kumppanin kanssa?

08.04.2021 klo 10:02 - Tuottanut Väestöliitto
Seksistä puhuminen kumppanin kanssa voi toisinaan tuntua vaikealta. Seksistä puhumista voi kuitenkin harjoitella.

On tavallista, että seksistä puhuminen voi tuntua vaikealta. Usein haastavaa voi olla esimerkiksi kertoa kumppanille, jos jokin seksissä ei tunnu hyvältä tai toimi itselle, sillä kumppania ei halua loukata tai tuottaa hänelle pettymystä. Hankalalta voi tuntua myös ehkäisyn käytöstä puhuminen.

Omista toiveista ja peloista seksin suhteen olisi hyvä keskustella seksikumppanin kanssa. Turvallinen seksikumppani on kiinnostunut siitä, että seksi on kaikille sen osapuolille nautinnollista. Jotta seksin nautinnollisuus voisi toteutua, tulisi seksistä voida puhua. Kukaan ei ole ajatustenlukija, joten omat toiveet ja tarpeet tulisi aina sanoittaa kumppanille. Tärkeää on myös kysyä ja kuunnella mitä kumppani toivoo seksiltä ja mitä taas ei, sillä on aina parempi kysyä kuin olettaa. Kysymällä annat myös kumppanille mahdollisuuden ja tilaa kertoa.

Omia ja kumppanin rajoja tulee kunnioittaa

Jokainen myös määrittää itse omat rajansa sen suhteen mitä haluaa itsestään tai esimerkiksi omista fantasioistaan tai seksuaalisista mieltymyksistään kertoa kumppanille. Fantasioista ja fetisseistä, mieltymyksistä kertominen vaatii luottamusta. Turvallisen seksikumppanin kanssa seksistä voi kuitenkin puhua ilman pelkoa tuomituksi tulemisesta. On ensiarvoisen tärkeää muistaa kunnioittaa myös kumppanin rajoja. Toista ei voi pakottaa puhumaan tai tekemään seksissä asioita, joita hän ei halua tehdä.

Seksistä puhumista voi harjoitella

Seksistä puhuminen usein helpottuu harjoituksen ja ajan kanssa. Jos seksistä puhuminen tuntuu tosi vaikealta, voi asian esimerkiksi kirjoittaa lapulle tai kertoa sen kumppanille puhelimessa. Myös sen ääneen sanominen, että tästä puhuminen jännittää tai tuntuu kiusalliselta, voi helpottaa. Seksistä puhumiselle on hyvä valita rauhallinen tilanne. Usein seksistä onkin hyvä puhua sellaisissa tilanteissa, jolloin seksiä ei olla tekemässä. Seksistä olisi aina hyvä pyrkiä puhumaan ilman syyllistämistä. Lopulta seksistä puhumisessa on kyse siitä, mitä sinä ja seksikumppanisi toivotte, haluatte ja tarvitsette ja mitä taas ette. Näitä asioita ei tarvitse kuitenkaan tietää valmiiksi, jotta seksistä voi puhua.

Seksistä puhumista voi helpottaa myös itsetuntemus. On suositeltavaa tutustua omaan kehoon ja siihen mikä itseä kiihottaa ja tuottaa nautintoa. Seksiin liittyvien asioiden kuten toiveiden tai huolien pohtiminen ja sanoittaminen itselle esimerkiksi kirjoittamalla voi auttaa. Myös seksiin liittyvän tiedon saaminen voi olla hyödyllistä. Seksiin ja seksuaalisuuteen liittyvää monipuolista tietoa löydät esimerkiksi Nuoren Väestöliiton sivuilta, jotka löydät täältä. Voit tulla juttelemaan aiheesta myös seksuaalineuvontachattiin, jonka löydät täältä.

 

Aihealueet:  Seksuaalisuus

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat on tarkoitettu alle 29-vuotiaille nuorille ja nuorille aikuisille. Chatissa voit keskustella koulutetun...

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat nuorille aikuisille

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat on tarkoitettu alle 29-vuotiaille nuorille ja aikuisille. Chatissa voit keskustella koulutetun seksuaalineuvojan...

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat nuorille aikuisille

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat on tarkoitettu alle 29-vuotiaille nuorille ja aikuisille. Chatissa voit keskustella koulutetun seksuaalineuvojan...