Siirry sisältöön

Haitalliset mediasisällöt ja niiden herättämät tunteet

Julkaistu 06.03.2020 - Tuottanut Pelastakaa Lapset ry
Mitä jos lapsi törmää netissä sellaisiin sisältöihin, jotka ahdistavat, pelottavat tai hämmentävät häntä?

Lapsen ikätasolle haitallista mediasisältöä ovat esimerkiksi väkivalta, seksuaalissävytteinen materiaali tai tapahtumat, jotka tuovat turvattomuuden tunnetta. Nykyään esimerkiksi pelit sisältävät paljon sellaista todentuntuista sisältöä, mikä voi jäädä pelin tiimellyksessä huomaamatta ja käsittelemättä. Avoin keskusteluyhteys aikuisen kanssa ja aikuisen saatavilla oleminen ovat lapselle tärkeitä, jotta lapsi voi myöhemmin kertoa pelissä vaivaamaan jääneistä asioista.

Lapsi voi kohdata kyseenalaista videosisältöä varsin yllättäenkin. YouTubessa mukavan videon jälkeen voi lähteä pyörimään aivan toisenlainen pätkä. Aikuisen on hyvä tutustua lapsen kanssa tämän seuraamiin tubettajiin ja videokanaviin sekä arvioida, onko sisältö lapselle sopivaa. Jos törmäätte palvelussa mielestänne sopimattomaan sisältöön, on siitä tärkeää ilmoittaa ylläpidolle.

Lööpit, someilmiöt ja kuohuttavat tapahtumat leviävät nopeasti lasten tietoon ja keskinäisiin keskusteluihin. Uutisointi väkivallasta ja suuronnettomuuksista saattaa ahdistaa lasta. Pelottavilta kuulostavat ilmiöt saavat helposti aikaan somepaniikin myös aikuisissa. Ilmiöitä ja uutisointia seuratessa tulee kuitenkin säilyttää kriittisyys ja pohtia sitä, miten omalla esimerkillään suhtautuu sosiaalisessa mediassa esiin nousseisiin asioihin, joiden totuudenmukaisuudesta ei ole varmuutta.

Iso osa lapsista törmää pornoon tai muuhun seksuaalissävytteiseen materiaaliin netissä  joko vahingossa tai tarkoituksella. Lapsen heräävä seksuaalisuus voi saada etsimään tietoa netistä yksin tai kavereiden kanssa. Uteliaisuus voi viedä lapsen myös sellaisten sisältöjen äärelle, jotka eivät ole sopivia hänen kehitysvaiheelleen. Lapsen kanssa kannattaakin jo etukäteen keskustella hänen ikätasonsa mukaisesti netissä olevasta lapsille sopimattomasta materiaalista ja siitä, millaista tuo materiaali voi olla.

Jos saat tietää, että lapsi on nähnyt kehitykselleen haitallista sisältöä, on tärkeää, ettei lapselle aiheuteta tästä syyllistä oloa. Lasta ei myöskään tule rankaista esimerkiksi digilaitteiden käytön kieltämisellä. Syyllistäminen ja kieltäminen saavat lapsen yleensä vain salaamaan netinkäyttöään aikuisilta entistä voimakkaammin. Näiden sijaan onkin hyvä ottaa asia avoimesti lapsen kanssa puheeksi ja käydä hänen kanssaan läpi, mitä sisällön katsominen lapsessa herätti.

Järkyttävien tapahtumien yhteydessä Pelastakaa Lapset pyrkii avaamaan Kriisichatin, jonne lapsen voi ohjata keskustelemaan, jos turvallista aikuista ei ole heti saatavilla tai jos aikuisesta tuntuu, ettei hän itse pysty sillä hetkellä ottamaan vastaan lapsen tunteita ja kysymyksiä.

Tehtävät

Kun lapsi näkee itselleen haitallista sisältöä

Miten suhtautua esimerkiksi siihen, että lapsi on katsonut tietoisesti tai vahingossa pornoa?

Tehtävä 26

  • 1) Miten suhtautua siihen, että lapsi on katsonut pornoa?

    Pohdi ensin omaa suhdettasi aikuisviihteeseen. Entä millaisia muistikuvia sinulla on omasta nuoruudestasi? Mitä seksuaalisuuden herääminen aiheutti sinussa?
  • 2) Tutustu myös alla oleviin vinkkeihin siitä, miten kohdata netissä haitallista sisältöä nähnyt lapsi.

    Jos lapsesi on kohdannut verkossa itselle haitallista sisältöä, on hyvä toimia seuraavasti:

    1. 1. Kehu lasta, kun hän rohkaistuu puhumaan asiasta. Ole rauhallinen ja ota vastaan lapsen kaikki ajatukset ja tunteet.
    2. 2. Älä syyllistä sopimattoman materiaalin katselemisesta tai kiellä esimerkiksi netin käyttöä.
    3. 3. Anna totuudenmukaista tietoa ikä- ja kehitystaso huomioiden. Esimerkiksi:
      ”Porno on näyteltyä, täysi-ikäisille suunnattua viihdettä eikä se anna realistista tai aitoa kuvaa siitä, mitä ihmisen seksuaalisuus ja seksi ovat. ”
    4. 4. Käsittele omat tunteesi ja ajatuksesi toisen aikuisen kanssa ja tyydytä oma tiedonjanosi silloin, kun lapsi ei ole läsnä.
    5. 5. Jos haitallinen sisältö esimerkiksi YouTubessa tai muussa sovelluksessa rikkoo mielestäsi sen sääntöjä, ole yhteydessä palvelun ylläpitoon.
      Lähetettyjä vastauksia voidaan käyttää Pelastakaa Lapset ry:n viestinnässä mutta kuitenkin niin ettei yksittäisiä vastaajia ole mahdollista tunnistaa.
    Tehtävät

    Kun kriisiuutisointi järkyttää

    Miten toimisit tilanteessa, joka järkyttää yhteiskuntaa laajasti?
    Tehtävät

    Totta vai fantasiaa?

    Mikä on totta ja mikä ei? Mikä voisi olla totta, entä mikä ei?

    Tehtävä 28

    • Keskustelkaa yhdessä lapsen kanssa siitä, missä menevät todellisuuden rajat. Netissä on paljon näyteltyä sisältöä, eli tapahtumia, joita ei tapahdu oikeasti. Mitä lapsi ajattelee pelien tapahtumista? Ovatko pelottavat tapahtumat niissä todellisia? Kuka sellaisia voisi tehdä ja miksi joku haluaa tehdä toiselle tahallaan pahaa? Miksi peleissä hahmot voivat tehdä pahaa, mutta oikeassa elämässä sellaista ei saa tehdä? Entä jos lapsi näkee alastomia tai vähäpukeisia ihmisiä tekemässä toisilleen outoja juttuja, onko se todellista ja tapahtuuko oikeasti? Pohtikaa esimerkiksi yllä olevien kysymysten avulla lapsen kanssa, mikä netissä on faktaa ja mikä fiktiota. Valmistaudu selittämään asioiden laita lapselle hänen ikätasonsa huomioiden.
      Lähetettyjä vastauksia voidaan käyttää Pelastakaa Lapset ry:n viestinnässä mutta kuitenkin niin ettei yksittäisiä vastaajia ole mahdollista tunnistaa.

    Oliko tästä sinulle apua?

    Saatat olla kiinnostunut myös näistä

    Perhepulma-chat alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten vanhemmille ja lasta odottaville

    Perhepulma-chat on tarkoitettu lasta odottaville ja alle 18-vuotiaiden vanhemmille, jotka kaipaavat tukea vanhemmuuden, parisuhteen tai...

    Perhepulma-chat alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten vanhemmille ja lasta odottaville

    Perhepulma-chat on tarkoitettu lasta odottaville ja alle 18-vuotiaiden vanhemmille, jotka kaipaavat tukea vanhemmuuden, parisuhteen tai...

    Perhepulma-chat alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten vanhemmille ja lasta odottaville

    Perhepulma-chat on tarkoitettu lasta odottaville ja alle 18-vuotiaiden vanhemmille, jotka kaipaavat tukea vanhemmuuden, parisuhteen tai...