Siirry sisältöön

Yhdessä tekemisestä voimaa perheen arkeen

Julkaistu 06.03.2020 - Tuottanut Pelastakaa Lapset ry
Mitä netissä tehdään? Mitä eri asioita aikuiset ja lapset tekevät sosiaalisessa mediassa? Entä mitä samoja asioita?

Aikuisten on hyvä olla aktiivisesti lapsen saatavilla silloin, kun digilaitteita käytetään. Aktiivisuutta ja kiinnostuksen osoittamista on esimerkiksi se, että aikuinen kysyy säännöllisesti lapselta, haluaisiko lapsi aikuisesta digipeliseuraa tai voisiko aikuinen päästä mukaan katsomaan, mitä hassuja ohjelmia tai videoita lapsi netistä katsoo. Aikuisen läsnäolo tuo turvaa ja viestittää lapselle, että aikuinen on aidosti kiinnostunut lapsen mielenkiinnonkohteista. 

Usein lapset ovat myös halukkaita näyttämään mitä ovat tehneet nettiyhteisöissä ja sovellusten avulla. Tällöin on tärkeää, että aikuinen malttaa keskittyä heidän kertomaansa ja luo arkeen sellaisia tilanteita, jolloin lapsen on luontevaa jakaa digilaitteella tekemiään asioita tai löydöksiä aikuiselle. 

Voi myös olla, että lapsi kokee netissä kiusaamista, johon hän haluaisi aikuisen puuttuvan, mutta ei oikein osaa pyytää apua. Kiusaaminen on kipeä asia jostkoettu häpeä usein estää puhumasta. Kun lasta ja tämän digilaitteiden käyttöä kohtaan osoittaa lempeää kiinnostusta, voi lapsi rohkaistua esimerkiksi näyttämään aikuiselle saamiaan ikäviä viestejä.

Tehtävät

Mitä digilaitteella tehdään?

Tarkastelkaa, miten aikuisen ja lapsen digilaitteen käyttäminen eroavat toisistaan!

Tehtävä 16

  • Tarkastelkaa yhdessä

    Pyydä lasta näyttämään, mitä hän on tehnyt digilaitteellaan viimeksi esimerkiksi pelissä, netissä tai muualla somessa. Onko siellä jotain tiettyä, mitä hän haluaisi jakaa ja näyttää sinulle? Voit myös itse näyttää lapselle, mitä olet viimeksi tehnyt digilaitteellasi. Maksoitko laskuja? Luitko uutisia? Laitoitko WhatsAppissa viestiä? Teitkö töitä vai lisäsitkö kuvan omaan sosiaalisen median profiiliisi? Jutelkaa yhdessä siitä, millaisia asioita teette yleensä digilaitteella.
    Lähetettyjä vastauksia voidaan käyttää Pelastakaa Lapset ry:n viestinnässä mutta kuitenkin niin ettei yksittäisiä vastaajia ole mahdollista tunnistaa.
Tehtävät

Yhteistä hupia ja hyötyä

Keskustelkaa seuraavaksi siitä, mitä voisitte tehdä yhdessä digilaitteiden avulla.

Tehtävä 17

  • Pohtikaa yhdessä

    Mitä lapset haluaisivat tehdä puhelimellaan aikuisen kanssa? Mitä aikuiset toivoisivat oppivansa lapsilta liittyen nettiin ja sosiaaliseen mediaan? Voisitteko perustaa perheelle oman viestiryhmän, jonne kirjoitetaan kuulumisia ja kysellään päivän aikana tapahtuneita asioita? Tai miltä kuulostaa yhteinen kuvanmuokkaus-hetki, jolloin jokainen saa muokata sovelluksella omasta kuvastaan aivan erilaisen ja näyttää tuotoksen muille? Pohtikaa, mitä kaikkea voisittekaan vielä tehdä yhdessä digilaitteiden avulla ja sosiaalisessa mediassa!
    Lähetettyjä vastauksia voidaan käyttää Pelastakaa Lapset ry:n viestinnässä mutta kuitenkin niin ettei yksittäisiä vastaajia ole mahdollista tunnistaa.

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Perhepulma-chat alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten vanhemmille ja lasta odottaville

Väestöliiton asiantuntijan tarjoamaa keskustelutukea vanhemmuuteen, pari- ja perhesuhteisiin tai seksuaalisuuteen liittyvissä huolissa ja...