Siirry sisältöön
Sukupuoleen perustuva häirintä -osio on osa Häirintä urheilussa -kurssia nuorille.

Mitä on sukupuoleen perustuva häirintä?

Sukupuoleen perustuvalla häirinnällä tarkoitetaan epämiellyttävää ja loukkaavaa käytöstä, joka kohdistuu kohteen sukupuoleen, sukupuolen ilmaisuun tai sukupuoli-identiteettiin.

Esimerkiksi alentava tai halventava puhe henkilön sukupuolesta on sukupuoleen perustuvaa häirintää. Lisäksi kiusaaminen, joka perustuu kiusatun sukupuoleen, määritellään sukupuoleen perustuvaksi häirinnäksi.

Häirintään ja kiusaamiseen liittyy paljon samankaltaisuuksia. Kiusaaja pyrkii usein tarkoituksellisesti loukkaamaan kohdetta, kun taas sukupuoleen perustuvaan häirintään syyllistyvä ei välttämättä ole tarkoittanut loukata kohdetta tahallisesti.  Häirintä kohdistuu nimenomaan henkilön sukupuoleen. Häirityllä on lupa määrittää oma kokemuksensa ja siksi on mahdollista, että tarkoitukseton toiminta voidaan kokea loukkaavana ja epämiellyttävänä. Jos sukupuoleen perustuva häirintä kohdistuu seksuaali- ja/tai sukupuolivähemmistöön, on sukupuoleen perustuva häirintä tällöin myös syrjintää ja tasa-arvolain vastaista. Lue lisää tasa-arvolaista tästä!

Muista: Jokaisella on yhtälainen oikeus määritellä oma sukupuolensa ja ilmaista sukupuoltaan haluamallaan sekä itselleen sopivalla tavalla. 

Jos kohtaat sukupuoleen kohdistuvaa epämiellyttävää ja ei-toivottua huomioita, on tärkeää ilmaista asiasta tekijälle. Jokaisen pitää kuunnella ja ottaa vastuu omasta toiminnastaan ja muuttaa toimintaansa, jos oma käytös tai puheet loukkaavat tai aiheuttavat toiselle epämiellyttävän olon. Jos häiritsevät ja loukkaavat puheet tästä huolimatta jatkuvat, on kyse häirinnästä ja sen kanssa ei tarvitse jäädä yksin. Onkin tärkeää ilmaista häirinnästä turvalliselle aikuiselle tai ottaa yhteyttä Väestöliiton Et ole yksin -palveluun. www.etoleyksin.fi

 

Kuuntele tästä lyhyt (3min) podcast sukupuoleen perustuvasta häirinnästä: 

Mitä on sukupuoleen perustuva häirintä urheilussa

 Esimerkkejä sukupuoleen perustuvasta häirinnästä 

Sukupuoleen perustuva vähättely

  • “Susta ei koskaan tule huippu-urheilijaa, koska naiset ei pärjää tässä lajissa.” 
  • Sä pelaat kuin neiti, koita vähän miehistyä” 
  • ”Sä et ookkaa ihan tavallinen nainen, ku oot noin lihaksikas” 
  • “Onks tää joku tyttöjen pukkari, kun täällä kikatellaan?” 

Sukupuolen ilmaisuun liittyvä häirintä 

  • “Mitkä pikkuhousut sulla on oikeen jalassa, ei miehet käytä noin pieniä alushousuja.” 
  • “Oot sä joku poika, kun sä aina käytät tollasia löysiä vaatteita?” 
  • Sä kuulostat ihan homolta, kun sä puhut noin.” 

Sukupuoli-identiteettiin liittyvä häirintä 

  • “Ei ole olemassa mitään muunsukupuolisia, sä oot ihan friikki.” 
  • “Transsukupuolisuus ei ole mikään oikea juttu.” 

 

TEHTÄVÄ: Mieti, oletko kohdannut tai havainnut sukupuoleen perustuvaa häirintää? Minkälaisissa tilanteissa? Onko joku puuttunut siihen? Kirjoita ylös ajatuksia. 

 

 

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Nuori tarvitsee aikuisen tukea selvitäkseen

Nuoruuteen kuuluu monenlaiset irtiotot läheisistä aikuisista. Ilman läheistä aikuista nuoren on kuitenkin vaikeaa selvitä nuoruuden...

Poikien Puhelimen Sällivisa

Sällivisa - visailu ulkonäköön ja kehoon liittyvistä odotuksista ja oletuksista.

Nuorten tukeminen chatissa – neuvoja ja työkaluja haastaviin tilanteisiin

Kurssista saat tietoa, miten toimia haastavissa nuoren kanssa käydyissä chat-keskustelutilanteissa. Lisäksi saat työkaluja auttamistyössä...