Siirry sisältöön

Seksuaalioikeudet -sarja: Oikeus omaan seksuaalisuuteen

02.05.2022 klo 10:42 - Tuottanut Väestöliitto
Seksuaalioikeudet -sarjassa käydään läpi kaikki seitsemän seksuaalioikeutta ja avataan tarkemmin mitä ne tarkoittavat. Seksuaalioikeudet ovat ihmisoikeuksia ja kuuluvat kaikille. Jokaisella on myös velvollisuus kunnioittaa toisten seksuaalioikeuksia.

Ensimmäinen seksuaalioikeus on oikeus omaan seksuaalisuuteen.

Jokaisella on oikeus omaan seksuaalisuuteen. Seksuaalisuus on ihmisen perusominaisuus, jota ei voi erottaa muusta ihmisenä olemisesta. Kaikilla ihmisillä on oikeus tuntea seksuaalista halua, fantasioida ja kokea seksuaalista nautintoa sekä määritellä ja ilmaista seksuaalinen suuntautumisensa ja sukupuolensa haluamallaan tavalla. Seksuaalisuuteen liittyvien oikeuksien toteutuminen vahvistaa yksilön identiteettiä ja itsetuntoa.

Yksinkertaistettuna voidaan ajatella, että seksuaalisuus on sitä mitä olemme. Seksuaalisuus on yksilöllistä, moninaista ja kehittyy läpi elämän. Seksuaalisuus on sekä kehollista, että mielellistä. Se on yksilön voimavara ja hyvinvoinnin perusta. Seksuaalisuuteen voi kuulua nautintoa ja oman seksuaali-identiteetin etsimistä. Seksuaalisuutta voi myös ilmaista monin eri tavoin, kuten esimeriksi erilaisten tekojen avulla, ajatuksin, uskomuksin ja arvoin. Täältä voit lukea lisää seksuaalisuudesta.

Seksuaali-identiteetin löytäminen on keskeistä oman seksuaalisuuden kannalta ja usein myös yksilön itsetunnon merkittävä osa. Jokaisella on oikeus omaan seksuaali-identiteettiinsä ja lupa ilmaista sitä toivomallaan tavalla. Seksuaali-identiteetti sisältää eri ulottuvuuksia kuten esimerkiksi omien seksuaalisten tarpeiden tunnistamisen, seksuaalisen suuntautumisen ja seksuaaliset mieltymykset, seksuaaliset arvot ja oman seksuaalisuuden ilmaisun tavat. Näihin liittyy vahvasti myös oikeus nauttia seksuaalisuudesta. Keskeisimpiä seksuaalisen nautinnon mahdollistavia tekijöitä ovat muun muassa itsemääräämisoikeus, suostumus, turvallisuus, luottamus ja mahdollisuus puhua avoimesti omasta seksuaalisuudestaan.

Päivitetty 21.04.2023

Aihealueet:  Seksuaalisuus

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat 13–28 -vuotiaille

Chatissa voit keskustella kirjoittamalla koulutetun seksuaalineuvojan kanssa sinua askarruttavista seksuaalisuuteen liittyvistä kysymyksistä...

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat 13–28 -vuotiaille

Chatissa voit keskustella kirjoittamalla koulutetun seksuaalineuvojan kanssa sinua askarruttavista seksuaalisuuteen liittyvistä kysymyksistä...

Miten ja milloin puhun nuorelle seksuaalisuudesta? 

Tällä luennolla Kumitan asiantuntija antaa vinkkejä murrosikäisten vanhemmille, kun seksuaalisuudesta puhuminen oman nuoren kanssa pohdituttaa.