Siirry sisältöön

Miksi murrosiässä tulee finnejä ja mustapäitä?

14.09.2018 klo 16:00 - Tuottanut Väestöliitto
Murrosiässä hiukset ja iho rasvoittuvat siksi, että murrosiässä hormonitoiminnan lisääntymisen johdosta hiki- että talirauhaset toimivat vilkkaammin. Kaikilla ihmisillä on ihossa talirauhasia. Ne erittävät talia, joka voitelee ihoa ja suojelee sitä. Iho alkaa rasvoittua 8–10-vuotiaana, jolloin aiemmin lapsuudessa lepotilassa olleet talirauhaset alkavat kasvaa ja erittää talia.

Murrosiässä muuttuva hormonitoiminta ja perintötekijät vaikuttavat finnien ilmaantumiseen. Jokaisella on joskus finnejä, toisilla niitä on enemmän ja toisilla vähemmän.  Finnit eivät johdu huonosta hygieniasta. Lue täältä lisää siitä, kuinka ihoa voi hoitaa. 

Finnit, mustapäät, akne – näppyjä on monenlaisia

Mustapäiden ja finnien syntymistä ei voi juuri ehkäistä. Jotkut kokevat aknen helpottuneen välttämällä muun muassa suklaan ja juuston syöntiä, mutta tästä ei ole tieteellisestä näyttöä aknen hoidossa. Myös kosmetologiset hoidot voivat helpottaa iho-oireita.  Sen sijaan tiedetään, että tupakointi lisää aknea. 

Talipatit ovat hyvin yleisiä, niitä on joskus aivan kaikilla. Kivuttomille talinäpyille ei tarvitse tehdä mitään, ne voivat parantua itsestään. Yleensä tällaiset finnit ovat kipeitä. Jos niitä tulee toistuvasti ja niitä on paljon, niin niitä voidaan hoitaa antibioottivoiteella. Puristelua kannattaa välttää, sillä puristelun seurauksena näpyt voivat ärtyä entisestään, joten niitä ei kannata puristella. Finnejä voidaan hoitaa eri tavoin. Kannattaa kääntyä lääkärin puoleen, jos omat keinot eivät riitä.

Mikä on mustapää?

Tukkeutunutta talirauhasta sanotaan mustapääksi. Mustapäitä on lähes kaikilla murrosikäisillä kasvoilla ja ne muodostuvat talirauhasen erittämästä sarveissoluista ja talista, jotka tukkivat talirauhasen. Mustapäät voivat vaivata myös kuivaa ihoa. Kasvaessaan mustapäät muuttuvat tummaksi ja näkyväksi mustapääksi. Tumma väri ei ole likaa, vaan elimistön itse tuottamaa luonnollista väriä.

Mustapäiden puristelu ei tee hyvää iholle, mutta ihoa voi hoitaa muun muassa:

  • mustapäät vähenevät, kun iho kuoritaan säännöllisesti.
  • mustapäitä voi yrittää poistaa myös itse. Jos haluat saada mustapäät pois kasvoista, voit ottaa mustapäät pois varovasti myös itse, mutta silloin iho pitää höyryttää lämpimäksi esimerkiksi saunan ja lämpimän pyyhkeen avulla ja kädet tulee pestä huolellisesti. Paras mustapäät pois ottava ote ei ole kynsiote, vaan kannattaa ottaa mustapäät pois pehmeästi sormenpäillä.
  • mustapäiden poisto tehostuu, kun käytetään salisyylihappoa sisältäviä kuorintoja ja savipohjaisia naamioita.
  • mustapäiden poisto onnistuu parhaiten kosmetologilla.
finnit

Mikä on akne?

Iholla elää runsaasti bakteereja, etenkin aknebakteereja. Ne kuuluvat ihon normaaliin kasvustoon. Kun bakteerit lisääntyvät voimakkaasti, tukkeutunut talirauhanen saattaa tulehtua, jonka seurauksena tukkeutuneen talirauhasen päälle muodostuu märkäpää. 

Aknesta eli finnitaudista on kyse, kun finnejä on paljon. Tavallisimmin aknea on poskissa, otsassa ja hartioissa. Finnit voivat olla kivuliaita. Niistä saattaa jäädä myös arpia parantuessaan. Yleisintä akne on murrosiän loppupuolella, tytöillä tavallisesti 14–17-vuotiaana ja pojilla hiukan vanhempana mutta sitä esiintyy myös aikuisilla. Akneen on usein perinnöllinen taipumus.

Aknen tyyppipaikkoja ovat kasvot, yläselkä ja rintakehä, joskus myös hartiat ja alaselkä. Terveyskirjaston mukaan, aknen perushoitoon kuuluu:

  • ihon pesu kahdesti päivässä vedellä ja (neste)saippualla, ja ihon kosteutus kevyellä perusvoiteella.
  • Ihon puhdistus kosmetologin toimesta voi auttaa myös aknen hoidossa.
  • Aknen voi halutessaan peittää meikillä.
  • Lievään akneen voi riittää bentsoyyliperoksidia sisältävä geeli, jonka saa apteekista ilman reseptiä.  Tämän hoidon vaikutukset ovat näkyvissä viikon tai kahden kuluttua, usein vasta 3–4 kuukauden päästä säännöllisen hoidon aloittamisesta. Voiteita käytetään yleensä öisin puhdistetulle iholle. Niillä on värillisiä kankaita vaalentava vaikutus, joka kannattaa huomioida.

Lääkärin apuun kannattaa turvautua, jos itsehoitokeinot eivät riitä pitämään aknea lieväoireisena.

 

Kirjoittajat: Nuorten palvelujen asiantuntijat, Väestöliitto

Artikkelia päivitetty 20.7.2023

Kuvituskuva erilaisista finneistä ja näpyistä: Ainoa Graphic Design / ainoa.fi

Lähteinä:

Mustapäät ja sen hoito, Terve.fi -nettisivu

Akne, ja sen hoito, Terveyskirjasto.fi

 

 

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Nuori tarvitsee aikuisen tukea selvitäkseen

Nuoruuteen kuuluu monenlaiset irtiotot läheisistä aikuisista. Ilman läheistä aikuista nuoren on kuitenkin vaikeaa selvitä nuoruuden...

Poikien Puhelimen Sällivisa

Sällivisa - visailu ulkonäköön ja kehoon liittyvistä odotuksista ja oletuksista.

Nuorten tukeminen chatissa – neuvoja ja työkaluja haastaviin tilanteisiin

Kurssista saat tietoa, miten toimia haastavissa nuoren kanssa käydyissä chat-keskustelutilanteissa. Lisäksi saat työkaluja auttamistyössä...