Kuinka hoitaa murrosiässä ihoa?
Miten ihosta voi itse pitää parempaa huolta?
Murrosiässä ulkonäköön liittyvät seikat ovat erityisen tärkeitä ja herkkiä nuorille. Sen vuoksi iho-ongelmat, kuten finnit ja mustapäät, voivat muodostua merkittäviksi harmia aiheuttaviksi asiaksi. Ihoon liittyvät ongelmat kannattaa ottaa puheeksi aikuisen kanssa avun löytämiseksi. Niiden hoitamiseen voi liittyy paljon virheellistä tietoa ja uskomuksia, joista ei ole oikeasti hyötyä ja apua.
Ihonhoito kannattaa aloittaa, kun iholle alkaa tulla ensimmäisiä epäpuhtauksia, finnejä tai mustapäitä. On hyvin yksilöllistä, minkä ikäisenä iho alkaa rasvoittua. Usein ensimmäiset finnit ilmestyvät 11–12-vuotiaana, mutta varsinkin epäpuhtauksia saattaa tulla jo 9–10-vuotiaana.
Päivän aikana iholle kertyy myös likaa ja hikeä. Nekin on hyvä pestä pois ennen nukkumaanmenoa, jottei iholle synny niiden tähden lisää epäpuhtauksia. Yöllä iho taas tuottaa enemmän talia kuin päivällä, joten siksi kasvot kannattaa puhdistaa myös aamulla.
Meikkien, puuterin tai peitepuikon käyttö on turvallista myös akneiholle. Ne peittävät ja tasoittavat ihon epätasaisuutta. Kuitenkin meikkien levittämiseen tarkoitettujen välineiden puhtaudesta kannattaa huolehtia.
Kesäinen auringonvalo rauhoittaa hetkellisesti aknea. Toisaalta sen on myös todettu kiihdyttävän mustapäiden muodostumista, joista myöhemmin talvella voi syntyä märkäpäitä eli finnejä.
Näppylöitä ei saisi puristella, sillä se voimistaa tulehdusta. Näppylöiden puristelu lisää myös arpeutumistaipumusta.
Jos finnien itsehoito ei tuota tulosta ja finnit aiheuttavat kipua tai on muuten epämiellyttävä ja hankala olla, kannattaa hakeutua lääkäriin. Lääkäri voi määrätä aknen hoitoon erilaisia antibioottikuureja, jotka ovat yleensä pitkiä hoitoja. Aknen hoidossa myös valohoidot ovat mahdollisia. Lääkäri määrää pääasiallisesti e-pillereitä raskauden ehkäisyyn tai kuukautisvaivoihin mutta niiden syöminen voi helpottaa myös iho-oireita.
Joissain kohtaa voit huomata että pelkkä vesipesu kuivattaa ihoa ja se tarvitsee lisää kosteutta. Silloin on hyvä saada tuotteita, jotka ovat tarpeeksi mietoja herkälle nuoren iholle. Apteekin henkilökunta auttaa mielellään valitsemaan kanssasi hyviä ja oikeanlaisia tuotteita ihollesi.
Voiko finnejä tulla sukuelimiin?
Kyllä voi. Finnejä voi olla missä tahansa päin ihoa. Iholla ja limakalvolla on paljon ihorauhasia, kuten talirauhasia. Tällainen rauhanen voi mennä tukkoon, jolloin siitä tulee kova ja sen sisältä voi tulla puristaen töhnää. Tällainen tukkeutunut ihohuokonen eli finni voi tulla myös genitaalialueille kuten penikseen ja häpyhuuliin.
Peniksessä voi olla erilaisia näppyjä, joista yleisin on tulehtunut talirauhanen eli finni, joka voi tosiaan puristettaessa tyhjentyä. Puristeleminen ei tosin ole suositeltavaa, sillä näppy voi edelleen vain äityä pahemmaksi. Ne useimmiten häipyvät/kuivuvat itsestään pois.
Jos finni on sukuelinten alueella, on hyvä huolehtia päivittäisestä hygieniasta, eli tee vesipesu vähintään kerran päivässä, lisäksi voi käyttää suihkusaippuaa, joka on tarkoitettu intiimialueelle. Alushousut on syytä vaihtaa joka päivä, sillä likaiset vaatteet vain ylläpitävät tulehdusta. Tulehtunutta ihopattia voi myös pyyhkiä laimealla desinfiointiaineella aamuin ja illoin.
Lue aknen ja mustapäiden hoidosta täältä.
Kirjoittajat: Nuorten palvelujen asiantuntijat, Väestöliitto
Lähteitä:
Nuoren ihon hoito, Yliopistollinen apteekki
Artikkelia on päivitetty 20.7.2023