Siirry sisältöön

Mikä on kuukautiskierto?

12.10.2018 klo 14:41 - Tuottanut Väestöliitto
Kuukautiskierto on jakso, jonka aikana kuukautiset tulevat kerran. Kuukautiskierrossa on eri vaiheita ja sen pituus yksilöllinen: yleensä 23–35 päivää, keskimäärin 28 vuorokautta.
Kohtu ja munanjohtimet -piirroskuva
Uusi kuukautiskierto alkaa aina kuukautisvuodon ensimmäisestä päivästä.

Kuukautiskierron katsotaan alkavan ensimmäisestä kuukautisvuotopäivästä ja päättyvän seuraavan kuukautisvuodon alkamispäivään, jota pidetään myös uuden kuukautiskierron alkuna.

Omaa kuukautiskiertoa kannattaa seurata kuukausittain, merkkaamalla ylös kuukautisten alkamispäivämäärä. Näin on helpompi huomata poikkeavuudet kuukautiskierrossa. Viimeisten kuukautisten alkamispäivämäärä on usein myös perusasia, jonka lääkäri haluaa tietää gynekologisia vaivoja tai ehkäisyasioita hoidettaessa. Voit myös ladata puhelimeesi ilmaisen menkkakalenterin jonka avulla on helpompaa seurata kuukautiskiertoa ja vuotojen määrää. 

Kuinka kuukautiskierto etenee?

Kuukautiskierron pituus saadaan selville laskemalla päivät kuukautisvuodon alkamispäivästä seuraavien kuukautisten alkamispäivään. Kuukautiskierron alussa tulevat kuukautiset.

Kuukautisvuodon jälkeen kohdun limakalvo alkaa hormonien vaikutuksesta paksuuntua ja munasolu kypsyä. Kypsä munasolu irtoaa useimmiten kuukautiskierron puolivälissä. Tätä kutsutaan ovulaatioksi. Silloin raskaus voi alkaa herkimmin, mikäli emätin-penis yhdynnässä ei ole käytetty ehkäisyä

Kuukautiskierron puolivälin jälkeen kohdun limakalvo paksuuntuu edelleen, valmistautuen mahdollista raskautta varten. Jos munasolu ei ole hedelmöittynyt ja kiinnittynyt kohdun limakalvoon (raskaus ei ole alkanut), kohdun limakalvo poistuu kuukautisvuotona ja kuukautiskierto alkaa alusta.

Artikkeli päivitetty 19.7.2023

Kirjoittajat: Nuorten palvelujen asiantuntijat, Väestöliitto

Kuvitus: Ainoa Graphic Design / ainoa.fi

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Miten ja milloin puhun nuorelle seksuaalisuudesta? 

Tällä luennolla Kumitan asiantuntija antaa vinkkejä murrosikäisten vanhemmille, kun seksuaalisuudesta puhuminen oman nuoren kanssa pohdituttaa.

Mitä vulvallisen henkilön ejakulaatio ja squirttaaminen tarkoittaa?

Vulvallisen henkilön ejakulaatio ja squirttaaminen ovat fysiologisia ilmiöitä, jotka voivat tapahtua kiihottumisen ja orgasmin yhteydessä. Niiden...

Ensimmäinen seksikerta

Ensimmäinen seksikerta. Mitä kaikkea voi ekalla kerralla tapahtua ja miten niihin voi varautua ennakolta?