Siirry sisältöön

Miten finnit saa pois?

Julkaistu 23.11.2018 - Väestöliitto
Hormonitasapainon muutosten seurauksena finnejä alkaa murrosiässä pukkaamaan, joillakin vähemmän ja joillakin enemmän, kuin kielot keväisessä lehdossa. Harva on niistä kuitenkaan kovin innoissaan. Miten niistä pääsee siis eroon?
Tuottanut Väestöliitto

Finnit johtuvat talirauhasista, joiden erittämän talin tarkoitus on voidella ja suojella ihoa. Joskus talirauhaset tukkeutuvat, mikä näkyy iholla mustapäänä eli ihomatona. Bakteerien takia tukkeutunut talirauhanen saattaa tulehtua, jolloin muodostuu pieni näppylä tai ilkeästi punottava visvainen paise. Finni on syntynyt!

Jos finnejä on paljon, puhutaan aknesta. Muuttuvan hormonitoiminnan takia ne ovat tavallisia murrosiässä, mutta saattavat ilmaantua myös aikuiselle. Se, onko niitä enemmän tai vähemmän on osittain perinnöllistä.

Akne ei johdu huonosta hygieniasta eikä sitä voi ehkäistä maltaita maksavilla ihotuotteilla. Finnien hoidossa on kuitenkin hyvää (muutenkin järkevä tapa) pestä kasvoja miedolla nestesaippualla aamuisin ja ennen nukkumaanmenoa sekä treenien jälkeen. Rasvaisten ihovoiteiden ja öljyjen käyttöä tulee välttää, ne saattavat tukkia talirauhasia ja pahentaa tilannetta.

Ei ole todistettu, että ruokavaliolla olisi finnien tulemisiin ja menemisiin kauheasti vaikutusta. Mikäli oman kokemuksen mukaan tietyt suupalat sakottavat finnien lisääntymisellä, voi niitä vältellä. Auringonvalolla voi joillekin olla hetkellisesti helpottava vaikutus, kunhan ei polta itseänsä. Jos paistattelee niin, että alkaa hikoilla tai joutuu turvautumaan rasvaisiin aurinkovoiteisiin, tämä voi pahentaa ongelmaa.

Finnit voivat olla kivuliaita ja joskus on vaikeaa vastustaa kiusausta räplätä tai puristaa niitä. Puristaminen ei kuitenkaan ole suositeltavaa, sillä se voimistaa tulehdusta ja arpeutumistaipumusta.

Jos on tapana meikata sen voi turvallisesti tehdä myös finnipurkauksien aikaan, kunhan pakkelivälineiden puhtaudesta huolehditaan. Yksittäisiä finnejä voi halutessaan peittää peitepuikolla, mutta peitettä ei kannata levittää suoraan puikosta. Jos finnissä on tulehdus saattaa puikolla levitellä finnipöpöjä ympäri kasvoja. Siitä ei hyvää seuraa. Levitä peitetöhnää mieluummin puhtaalla sormenpäällä tai spaattelilla. Kuivaan ihoon voi käyttää rasvatonta vesipohjaista geeliä.

Apteekista voi ostaa ilman reseptiä aknen hoitoon tarkoitettuja kasvopesuliuoksia sekä geelejä ja voiteita. Niiden vaikutus on huomattavissa vasta viikkojen, joskus kuukausien säännöllisen käytön jälkeen. Jos hoito ei tuota tulosta, finneistä jää rumia jälkiä ja ongelma aiheuttaa kaiken kaikkiaan paljon pahaa mieltä, kannattaa kääntyä lääkärin puoleen.

Lähteet: Kuinka ihoa voi hoitaa

SOITA!

Poikien Puhelin on avoinna arkisin kello 13-18 numerossa 0800 94884. Soitot ovat luottamuksellisia ja ilmaisia.

CHATTAA!

Chatimme on auki arkisin kello 13-15. Chat löytyy Poikien Puhelimen verkkosivulta.

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Mitä on astman hallinta? / Astman omahoidon ABC -hankkeen tietoisku

Tallenne Astman omahoidon ABC -hankkeen tietoiskusta. Luennoimassa keuhkolääkäri Antti Saarinen Filha ry:stä.

Digilaitteet ja keskittyminen, tehtäviä lapsen kanssa

Tässä osuudessa voitte käsitellä yhdessä lapsen kanssa digilaitteiden vaikutuksia keskittymiseen. Lue alapuolella olevat tehtävänannot....

Vertaistuesta voimaa astman omahoitoon

Astman omahoidolla tarkoitetaan sairastuneen osallistumista oman hoitonsa suunnitteluun ja toteutukseen. Omahoidon toteuttamiseen saat tukea...