Siirry sisältöön

PÄIHTEET I Miks nuoret vetää niitä?

Julkaistu 01.12.2020 - Väestöliitto
Märkää! Mä-mä-mä-mä-märkää! Ne huutaa: ”Tuu Petri juomaan, meillä on juhlat!” Pienet sille, ryypätään pois huolet ja tuskat. Näin lauloi Petri Nygård vuonna 2012. Petrin lyriikassa kiteytyy nuorten yleisimmät syyt päihteiden käyttöön: hypettäminen, juhlat, kaverien painostus, porukkaan kuuluminen ja henkinen pahoinvointi.
Poikien Puhelin -
Tuottanut Väestöliitto

Suomalaisessa kulttuurissa päihteiden käyttö ja juhliminen liittyvät vahvasti yhteen. Koulujen loppuun, syntymäpäiviin, vappuun tai kesäloman lopettajaisbileisiin liitetään usein mielikuvia siitä, että päihteidenkäyttö olisi välttämätöntä, jotta voi pitää hauskaa. Puhutaankin esimerkiksi ”viihteelle lähtemisestä” ja ”vapaalle vaihtamisesta”.

Päihteet muuttaa ihmisten käyttäytymistä sosiaalisissa tilanteissa. Esimerkiksi alkoholi voi rentouttaa, antaa rohkeutta, voimistaa tunteita ja vahvistaa ryhmään kuulumisen tunnetta. Toisiin tutustuminen voi helpottua ja esimerkiksi ihastuksen lähestyminen voi tuntua vaivattomalta päihtyneenä, koska olo saattaa olla itsevarmempi ja estot häviävät. Yleisiä nuorten käyttämiä päihteitä ovat alkoholi, tupakkatuotteet sekä huumeista erityisesti kannabis ja lääkkeet väärinkäytettynä.

Kokeilujen kautta kohti aikuisten maailmaa

Päihteiden käytön syihin vaikuttavat nuoren omat ajatukset ja mielikuvat päihteistä, uskomukset sekä tieto päihteistä, se kuinka kotona suhtaudutaan päihteidenkäyttöön ja millaista päihteidenkäyttöä kaveriporukassa on. Päihteiden käyttö houkuttaa, sillä ne ovat kiellettyjä ja osa aikuisten maailmaa, johon nuorilla on monesti kova kiire siirtyä. Nuorena haetaan jännitystä ja eletään hetkessä, eikä aina ajatella esimerkiksi päihdekokeilun seurauksia ja siihen liittyviä vaaroja.

Päihteidenkäyttö kumpuaa usein kokeilunhalusta. Kaveriporukasta joku on ehkä jo vetänyt ensimmäiset kännit ja kehuskelee muille, kuinka siistiä kännissä oleminen oli. Toisen hyvät kokemukset kannustavat kokeilemaan itsekin ja eihän kukaan halua olla kaveriporukassa viimeinen kokemuksien suhteen. Kaveriporukan ja perheen tapa suhtautua ja käyttää alkoholia vaikuttaa paljon siihen, missä vaiheessa nuori käyttää päihteitä ensimmäisen kerran.

Nuorten keskuudessa tavoitellaan yhteenkuuluvuuden tunnetta

Yhteenkuuluvuuden tunne ja sosiaalisuus ovat usein nuorille päihteiden makua ja päihtymystilaa tärkeämpi syy näiden käytölle. Yhteinen päihteiden käyttö voi nostattaa me-henkeä ja niistä kieltäytyminen voi tuntua melkein samalta kuin kieltäytyisi seurasta. Kaveriporukassa saatetaan myös painostaa päihteidenkäyttöön suoraan tai sanattomasti.

Päihteitä käytetään myös tunteiden turruttamiseen

Suru ja ahdistus ovat yleisimpiä tunteita, joihin haetaan apua päihteistä. Päihtyneenä olo on hetkellisesti kaikkivoipa ja rohkea, mutta päihtymystilan kasvaessa myös turvattomuus voi lisääntyä, kun omaa kehoaan ei pysty hallitsemaan normaalisti. Alkoholi esimerkiksi nostaa mielialaa nousuhumalassa, kun kannabis taas rentouttaa, rauhoittaa ja päihdyttää voimakkaasti. Tupakan ajatellaan rauhoittavan ja lähdetäänkin ”hermosavuille”. Päihteet voivatkin tuoda hetkellisen helpotuksen oloon kuitenkaan tarjoamatta siihen ratkaisuja.

Yhä useampi nuori valitsee päihteettömyyden

Nuorten päihdekulttuurissa on viime vuosikymmenien aikana tapahtunut muutosta ja kouluterveyskyselyjen pohjalta nuorten päihteidenkäyttö on laskusuunnassa. Muutos on positiivinen, sillä päihteiden käyttöön liittyy paljon riskejä. Etenkin nuorille, joiden kasvuun ja kehitykseen päihteiden käytöllä voi olla merkittäviä vaikutuksia. Nykyään yhä useampi nuori valitsee toisaalta päihteettömyyden, mikä on osaltaan helpottanut päihteistä kieltäytymistä.

Vaikka päihteiden käyttöön liittyy paljon positiivisia mielikuvia, uskomuksia ja ajatuksia, on päihteet haitallisia nuorille. Jos olet huolissasi omasta tai kaverisi päihteidenkäytöstä, voit hakea apua esimerkiksi koulusi terveydenhoitajalta, kuraattorilta, koulupsykologilta tai nuorisoasemalta.

Lähteet:

Mielenterveystalo

Nuortennetti

EHYT ry

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

RAHAPELAAMINEN I Ajanvietteestä addiktioksi?

Rahapelaaminen saattaa vaikuttaa viattomalta ajanvietteeltä, mutta voi olla pahimmassa tapauksessa koko henkilökohtaisen talouden romuttava...

Mikä on tipaton tammikuu?

Tipattoman tammikuun juuret juontavat toiseen maailmansotaan.

Miten nuuskan käytön voi lopettaa?

Nuuskaan voi syntyä vahvakin riippuvuus, mutta siitä pääsee kyllä eroon ajan kanssa. Lopettaminen on hyvä idea, jonka toteutumisesta kiittää...