Siirry sisältöön

Miten nuuskan käytön voi lopettaa?

Julkaistu 20.12.2018 - Väestöliitto
Nuuskaan voi syntyä vahvakin riippuvuus, mutta siitä pääsee kyllä eroon ajan kanssa. Lopettaminen on hyvä idea, jonka toteutumisesta kiittää koko keho ja lompakkokin. Lisäksi lopettaminen vähentää sydämen ja muun elimistön rasitusta sekä mahdollistaa suun limakalvojen palautumisen nuuskan aiheuttamasta norsunnahkaisuudesta.
Poikien Puhelin -
Tuottanut Väestöliitto

On olemassa paljon keinoja, joilla nuuskan käytöstä eroon pääseminen voi helpottua. Jos käytät nuuskaa päivittäin useammankin kerran, voi olla hyvä vähentää ensin käyttöä. Sen voi tehdä vähentämällä käyttökertoja tai käyttämällä nuuskaa lyhempiä aikoja kerrallaan. Näin sinulla on aikaa tottua pienempiin määriin. Tämä lieventää mielitekoa ja muita mahdollisia vieroitusoireita siinä vaiheessa, kun päätät lopettaa. Samalla muutat vähitellen niitä tapoja, joita nuuskaamiseen liittyy. Välillä ylämummoon voi heittää vaikka pastillin, jos tuntuu et jotain mörköä on ullakolle pukattava!

Jonkin sortin nuuskapäiväkirjan pitäminen vähentämisen ja lopettamisen tueksi voi kuulostaa työläältä mutta ei sen tarvitse olla niin monimutkaista. Tee vihkoon tai puhelimeen pieni merkintä jokaisesta annoksesta päivän aikana. Mitä olet tekemässä juuri silloin, missä fiilingeissä? Pohdi, oliko annos erittäin maukas ja tarpeellinen, rutiininomainen vai oikeastaan aika turha? Seuraa tottumuksiasi viikon-parin ajan. Mistä annoksista voisit helposti luopua? Jos haluat oikeasti lopettaa, mieti miten voisit muuttaa tottumuksiasi niin, että vähitellen pärjäät ilman niitäkin annoksia, jotka koket erityisen nautinnollisiksi.

Muista, että kaikkea ei aina tarvitse tehdä myöskään yksin! Jos kaveripiirissäsi nuuskataan paljon, voisit myös keskustella ja puhua nuuskan lopettamisesta kavereiden kesken – ehkä löydät jopa kaverin, jonka kanssa lopetatte nuuskan käyttö yhdessä? Kaverin tsemppi ja vertaistuki voivat olla tiukan paikan tullen elintärkeitä.

Sinun kannattaa myös ottaa huomioon ne tilanteet, joissa olet tottunut nuuskaa käyttämään. Kun olet etukäteen miettinyt, kuinka toimit tilanteissa, pääset niistä helpommin yli. Voit käydä rohkeasti juttelemassa asiasta esimerkiksi kouluterveydenhoitajan kanssa, joka voi opastaa sinua eteenpäin ja auttaa varmasti mielellään!

Lisätietoa nuuskasta ja apua lopettamiseen löydät myös osoitteesta www.fressis.fi!

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

PÄIHTEET I Miks nuoret vetää niitä?

Märkää! Mä-mä-mä-mä-märkää! Ne huutaa: ”Tuu Petri juomaan, meillä on juhlat!” Pienet sille, ryypätään pois huolet ja tuskat. Näin...

RAHAPELAAMINEN I Ajanvietteestä addiktioksi?

Rahapelaaminen saattaa vaikuttaa viattomalta ajanvietteeltä, mutta voi olla pahimmassa tapauksessa koko henkilökohtaisen talouden romuttava...

Mikä on tipaton tammikuu?

Tipattoman tammikuun juuret juontavat toiseen maailmansotaan.