Siirry sisältöön

Mikä on tipaton tammikuu?

Julkaistu 22.01.2020 - Väestöliitto
Tipattoman tammikuun juuret juontavat toiseen maailmansotaan.
Poikien Puhelin -
Tuottanut Väestöliitto

Silloin Propaganda-Aseveljet niminen järjestö halusi osoittaa kotirintaman solidaarisuutta rintamalla oleville miehille raittiuskampanjan avulla. Eli ne ihmiset ketkä eivät olleet rintamalla, pidättäytyivät alkoholin nauttimisesta solidaarisuudesta. Ensimmäinen tipaton tammikuu vietettiin siis jo vuonna 1942 jatkosodan aikaan.

Miksi tipatonta vietetään nykypäivänä? Loppuvuodesta Suomessa juhlitaan paljon. on itsenäisyyspäivä, joulu sekä uusivuosi. Monelle myös alkoholin käyttö liittyy näiden juhlistamiseen. Siksi saatetaan ajatella, että tipaton tammikuu on hyvä mahdollisuus pitää taukoa alkoholin käytöstä. Kuukauden tauon aikana keho palautuu alkoholin aiheuttamista muutoksista. Alkoholi vaikuttaa muun muassa aivojen toimintaan ja muistiin, sillä on myös vaikutusta unen laatuun. Alkoholi vähentää myös välittäjäaineiden määrää aivoissa, josta johtuu monesti alakuloisuus kostean illan jälkeen. Kun alkoholista pitää taukoa, niin kroppa ja mieli palautuu!

Pitää kuitenkin muistaa, että tipaton tammikuu ei ole ratkaisu vakavaan alkoholiongelmaan. Jos alkoholin käyttö on runsasta, niin tipaton tammikuu ei saa olla mikään tekosyy. Eli jos pystyy olla kuukauden ryyppäämättä, voi hyvällä omallatunnolla palata vanhaan. Tipaton tammikuu ei ole ratkaisu vakavaan alkoholiongelmaan, vaan se on enemmänkin terveydellinen ryhtiliike. Yleensä tipattomalle jäävät sellaiset ihmiset, kenelle alkoholin käyttö ei ole muutenkaan mikään ongelma. Moni saattaa myös tipattoman jälkeen käyttää alkoholia vähemmän tai lopettaa sen käytön kokonaan. Monelle uusi elämäntapa saattaa myös jäädä päälle joko tietoisesti tai vahingossa. Tipattoman tammikuun aikana saattaa oppia itsestään ja omasta suhtautumisesta alkoholiin paljonkin.

Jos alkoholin käytön kanssa on ongelmia, niin tipattoman kokeilu voi olla hyvä hetki kokeilla vähentää alkoholin kulutusta. Tipatonta voi viettää myös pienemmissä osissa eikä sen tarvitse rajoittua vain tammikuuhun. Ylipäätään alkoholin käytön vähentäminen on pääasiallisesti aina hyvä idea. On myös huomioitava, että oman alkoholinkäytön seuraaminen vuoden muinakin kuukausina on tärkeää, sillä yksi tipaton kuukausi ei pelasta tilannetta, jos alkoholinkäyttö muuten on ongelmallista. On kuitenkin tärkeää hakea apua ja tukea, jos kokee, että alkoholinkäyttö on muodostunut ongelmaksi. Apua tulee hakea alkoholin käyttöön silloin, kun juomista on vaikeaa lopettaa kesken tai on vaikeaa olla ilman. On myös hyvä tiedostaa, että alkoholiriippuvuus on ennen kaikkea psyykkinen riippuvuus.

Suomessa on aina juotu paljon alkoholia. Vuonna 2007 sen kulutus oli korkeimmillaan, jolloin jokaista 15 vuotta täyttänyttä kohti juotiin 12,7 litraa alkoholia. Sen jälkeen kokonaiskulutus on laskenut tasaisesti. Myös nuorten alkoholin kulutus on ollut laskussa aina vuodesta 2000-asti. Syitä ovat muun muassa alkoholin hankkimisen vaikeus, vanhempien asenne nuorten juomiseen on tiukentuneet ja kavereiden kanssa vietetty aika ei ole niin sidoksissa ryyppäämiseen.

Suomessa viinan vetämiseen on pitkään suhtauduttu varsin suopeasti tai vähintään myötämielisesti, mikä on myös osaltaan lisännyt sosiaalista painetta viinalla läträämiseen. Nyt asenteissa on kuitenkin tapahtunut muutos. Viinalla läträäminen ei ole enää yhtä coolia eikä avain onneen, mutta se ei tarkoita, että halu nauttia elämästä olisi vähentynyt – se vain halutaan tehdä mieluummin selvin päin. On myös hyvä tiedostaa, että miksi itse käyttää alkoholia. Onko joidenkin asioiden tekeminen vaikeampaa ilman alkoholia? Ja jos on, niin miksi se on vaikeampaa? Nämä ovat asioita mihin jokaisen on hyvä perehtyä. Siksi on tärkeää opetella tekemään niitä asioita mitä saattaa humalassa tehdä myös selvinpäin.

Kaiken kaikkiaan viina on tosiaan viisasten juoma, jolla viitataan oman sietokyvyn ja kohtuukäytön tunnistamiseen. Viisaus ei siis asu viinassa, vaan juojassa, minkä takia viinan käytön tai sen kokeilun kohdalla onkin tärkeää muistaa kohtuus. Poikien Puhelimen suositus ei siis ole kunnon kuositus, vaan viisaus ennen viinaa!

Lähteet:

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

PÄIHTEET I Miks nuoret vetää niitä?

Märkää! Mä-mä-mä-mä-märkää! Ne huutaa: ”Tuu Petri juomaan, meillä on juhlat!” Pienet sille, ryypätään pois huolet ja tuskat. Näin...

RAHAPELAAMINEN I Ajanvietteestä addiktioksi?

Rahapelaaminen saattaa vaikuttaa viattomalta ajanvietteeltä, mutta voi olla pahimmassa tapauksessa koko henkilökohtaisen talouden romuttava...

Miten nuuskan käytön voi lopettaa?

Nuuskaan voi syntyä vahvakin riippuvuus, mutta siitä pääsee kyllä eroon ajan kanssa. Lopettaminen on hyvä idea, jonka toteutumisesta kiittää...